Englund: Suuren sodan vuodet

"jäljelle jäi vain vauhkoontunut sota, jota harvat yrittivät ohjata, jota kukaan ei kontrolloinut ja josta kaikki kärsivät. Näky on surullinen eikä kovinkaan mieltä ylentävä, mutta, näin uskon, sitäkin opettavaisempi." Noihin sanoihin päättää Peter Englund suomenkielisen laitoksen esipuheen teoksessaan Suuren sodan vuodet. Kirjassaan Englund ainakin pitää sen mitä lupaa.

Peter Englund: Suuren sodan vuodet. WSOY, 1996. 664 sivua. ISBN 951-0-20275-4.

"jäljelle jäi vain vauhkoontunut sota, jota harvat yrittivät ohjata, jota kukaan ei kontrolloinut ja josta kaikki kärsivät. Näky on surullinen eikä kovinkaan mieltä ylentävä, mutta, näin uskon, sitäkin opettavaisempi."

Noihin sanoihin päättää Peter Englund suomenkielisen laitoksen esipuheen teoksessaan Suuren sodan vuodet. Kirjassaan Englund ainakin pitää sen mitä lupaa. Hänen lähestymistapansa kolmikymmenvuotiseen sotaan tuo esille raadollisen hirviön, joka repii ja raastaa. Hirviön, jonka kahlitsemiseen eivät tuon ajan valtiomiesten taidot näytä millään pystyvän.

Kirjan punaisena lankana on löyhästi Erik Jönssonin (myöh. Dahlberg) elämänkerta-aineisto, mutta mikään varsinainen elämänkerta se ei silti ole. Englund hyödyntää Jönssonin kohtaloita samanlaisena käyteaineena kuin muita historiantutkimuksen lähteitä eikä hän millän tavoin edes pyri elämänkertakirjailijoiden käyttämään tarkkuuteen. Tämä lienee varsin perusteltua, koska Erik Jönsson ei ole mikään historian merkkimies, jonka elämä itsessään herättäisi lukijoissa suuria intohimoja.

Englund väittää aiheellisesti, ettei hänen teoksensa ole historiantutkimusta sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän ei käytä lähdeviitteitä, ei pyri pitämään tekstiä kiinni selkeästi perinteisen historiankirjoituksen metodeissa. Samalla hän ottaa itselleen vapauksia, joita tieteellisessä työssä ei kenties uskallettaisi hyödyntää. Englund voi käyttää yksittäisiä tapauksia aasinsiltoina jonkin yleisemmän aiheen käsittelyyn. Tarina saattaa sivuta synnyttävää naista, päähenkilön äitiä, josta päädytään kuvaamaan lääkäreiden ja lapsenpäästäjien työskentelyä ja sitä kautta vielä jatketaan feministisen historiankirjoituksen kaltaiseen debattiin miehen (lääkäri) ja naisen (lapsenpäästäjä) välisestä kilpailusta. Tai hän saattaa kuvata yhden linnoituksen rakentamisen kautta kyseisen ajanjakson teknistä kehitystä. Tämänkaltainen tekstin kehittely tuntuu varsin kerettiläiseltä perinteisen historiantutkimuksen kannalta, mutta Englund tuntuu onnistuvan rohkeassa vedossaan.

Tavalliselle lukijalle Englundin teos lienee paikoitellen vaikeaselkoinen, koska hänen tapansa viedä yksityisestä yleiseen vaatii hieman perehtyneisyytta historian laajempaan viitekehykseen. Kovin suuria perustietoja historiasta ei toki teoksen lukeminen vaadi, mutta paikoitellen lukija töksäytetään takaisin teoksen "juoneen" sellaisella vauhdilla, ettei henkeä haukkomatta pysty mukana seuraamaan.

Suuren sodan vuodet on kuvaus, historian elävöittämistä parhaimmillaan. Samalla se on pieni piikki kaikille lokeroihinsa jäykistyneille historioitsijoille. Englund uskaltaa käyttää hyväkseen historiantutkimuksen kaikkia osa-alueita pelkäämättä niinsanottujen asiantuntijoiden mielipiteitä. Ei pitäisi olla kiellettyä kirjoittaa myös niiltä historian alueilta, joille ei ole erikoistunut. Kuitenkin on usein helppo vetäytyä oman erikoitumisen taakse ja samalla torjua kaikki poikkeavat näkemykset. Englundin kaltaista historian popularisointia kannattaisi useamman historioitsijan kokeilla. Samalla kenties joutuisi astumaan ulos norsunluutornistaan.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *