Kiinnostus erilaisiin parapsykologisiin ja muihin rajatiedon ilmiöihin oli edellisen vuosisadanvaihteen aikaan suurta, ja viime aikoina on herännyt myös tutkijoiden kiinnostus tuon ajan henkiseen etsintään ja esoteerisiin aatteisiin. Merkittävä virstanpylväs tässä tutkimuksessa oli Nina Kokkisen väitöskirja, jossa hän tarkasteli taiteilijoiden henkistä etsintää ja sen näkymistä taideteoksissa. Marjo Kaartinen käsittelee ilmiötä eri suunnasta; hän on tarttunut aiheeseen kahden tunnetun esiintyjän avulla. Heistä Madame d’Espérance esiintyi meediona, kun taas Faustinus sai aikaan vastaavanlaisia ilmiöitä ilman yliluonnollisuutta.

Sekä Madame d’Espérance että Faustinus olivat kansainvälisiä kuuluisuuksia, jotka esiintyivät myös Suomessa. Heistä ja heidän esiintymisistään, seansseista, kirjoitettiin myös suomalaisissa sanomalehdissä ja heidät epäilemättä tiedettiin ja tunnettiin ainakin maineelta myös varsinaisten harrastajapiirien ulkopuolella.

Kaartinen on käyttänyt pääaineistonaan kotimaisia, pohjoismaisia ja osin muitakin aihetta käsitteleviä sanomalehtiartikkeleita sekä yksityisiä muistiinpanoja ja kirjeitä. Tutkimuksensa keskeisten henkilöiden perustietoja hän on selvittänyt myös erilaista henkilöarkistoista.

Meedio ja loihtutaiteilija

Madame d’Espérance esiintyi meediona, kun taas loihtutaiteilijana esiintynyt Faustinus sai aikaan vastaavanlaisia ilmiöitä ilman yliluonnollista kytkentää. Sekä Elisabeth d’Espérance että Faustinus Capriello esiintyivät useilla eri nimillä, lisäksi Faustinus-nimeä ovat käyttäneet myös eräät muut esiintyjät. He ovat itse kertoneet elämästään usealla eri tavalla ja osin harhaanjohtavastikin, joten heidän elämänvaiheittensa ja toimintansa selvittäminen ei ole ollut aivan yksinkertaista. Kaartinen on kuitenkin tehnyt perusteellista työtä ja saanut selville paljon.

Madame d’Espérance, syntymänimeltään Elisabeth Jane Puttock, syntyi vuonna 1848 Lontoossa merimiehen tyttärenä. Elämäkerrassaan hän kaunisteli vaatimatonta taustaansa kertoen isänsä olleen varakas merikapteeni, ja kertoi perheen eläneen isossa talossa runsaan palveluskunnan ympäröimänä. Hän myös muutti syntymäaikaansa seitsemän vuotta kertoen syntyneensä vuonna 1855. Ei tiedetä, mitä hän teki nuoruusvuosinaan ennen kuin vuonna 1870 meni naimisiin Thomas Jackson Reed -nimisen miehen kanssa.

Elizabeth Reed toimi meediona uudessa kotikaupungissaan Newcastlessa; hänen erikoisalanaan oli automaattipiirtäminen ja -kirjoittaminen. Seanssit pidettiin meedion kotona, ja Reed alkoi saada mainetta. Hän lähti ulkomaille ilman miestään; hän esiintyi leskenä, mutta tosiasiassa mies oli elossa ja eli toisen naisen kanssa. Tällä matkalla rouva Reed muuttui Madame d’Espéranceksi. Myöhemmissä seansseissaan Madame d’Espérance materialisoi seansseihin osallistuvien vainajasukulaisia ja erilaisia apuhenkiään.

Madame d’Espérance oli meedio, joka vakuutti esityksissään tapahtuvien ilmiöiden olevan todellisia. Häntä ei ilmeisesti koskaan saatu kiinni varmasta huijauksesta (epäilyksiä toki oli), ja jotkut hänen esityksistään jäivät selittämättömiksi.  Hän esimerkiksi kanavoi kukkia, joiden nähtiin kasvavan ja aukeavan kukkaan yleisön silmien edessä. Osallistujat saivat mukaansa näitä kukkia; ne vaikuttivat esityksen jälkeen aivan tavallisilta.

Faustinus puolestaan ei väittänyt esityksissään olevan mitään yliluonnollista, vaan hän päinvastoin vakuutti kaiken pohjautuvan luonnonlaeille. Hän esiintyi aluksi nimenomaan antispiritistinä, myöhemmin paremminkin tutkijana.

Faustinus Petersen syntyi 1868 Fredenborgissa Tanskassa. Hänen isänsä oli puutarhuri. Äiti Johanne oli uskonnollinen, joten poika sai hyvin uraansa sopivan nimen pyhimyskalenterin mukaan. Faustinuskaan ei kerro kovin paljon nuoruusvuosistaan, mutta hän kertoo käyneensä tunnettujen taikurien ja vastaavien esityksissä ja kokeillensa ja harjoitelleensa näkemäänsä. Hän alkoi itse esiintyä jo nuorena, jolloin hän ei käyttänyt sukunimeä Petersen, vaan eksoottisempaa nimeä Capriello, myöhemmin hän oli pelkästään Faustinus. Hänen ohjelmassaan oli mm. ajatustenlukua ja hypnoosia. Myöhemmin hän esitti myös materialisointiseansseja, jotka hän nimesi meedioiden mukaan. Myös esitys nimeltä Madame d’Espérance oli hänen ohjelmistossaan vuosia.

Inspiroivaa etsintää

Elisabeth d’Espérancen Helsingin vierailu vuonna 1893 ja Faustinus Capriellon Suomen kiertue vuonna 1897 saivat paljon huomiota. Ihmiset olivat kiinnostuneita erilaisista parapsykologisista ilmiöistä, millä nimellä niitä sitten kutsuttiinkin. Oli kiinnostavaa, kutkuttavan jännittävää ja samalla myös pelottavaa ajatella, että jos sittenkin yhteys vainajiin olisi mahdollista, että jos ihmismielessä olisi voimia, joista ei ole tiedetty. Esityksistä ei kuitenkaan kerrottu pelkästään positiivisesti. Sanomalehdissä ja muissa teksteissä toisinaan myös varsin avoimesti ivailtiin ja pilkattiin herkkäuskoisia, joita on helppo huijata.

Euroopan suurissa kaupungeissa vaikuttivat laajat ja aktiiviset spiritistipiirit, jotka toimivat yhteistyössä keskenään. Suomen lähellä oli Pietari, jossa toiminta oli vilkasta. Kaartinen kertoo kirjassaan myös sekä Madame d’Espérancen että Faustinuksen henkilökohtaisista yhteyksistä Suomeen. Hän nostaa myös esille miehen ja naisen roolit ja mahdollisuudet spiritismin piirissä.

Kaartisen mukaan vaikuttaa siltä, että Faustinus halusi nimenomaan tutkia okkulttisia ilmiöitä ja löytää niiden taustalta totuuksia. Faustinus olikin keskeisenä toimijana, kun vuonna 1907 Suomeen perustettiin Psyykkisen tutkimuksen seuraa.  Myöhemmin hän perusti Kööpenhaminaan Psyykkisen tutkimuksen instituutin. Hän toki tiesi monien esitysten olevan huijausta, sillä hän itse esitti vastaavia temppuja ilman yliluonnollista apua. Ilmeisesti hän kuitenkin piti mahdollisena, ehkä jopa toivoi, että ilmiöiden taustalla oli jotain todellista. Missä määrin Madame d’Espérance uskoi kykyjensä aitouteen, ei tiedetä. Kaartinen kuitenkin arvelee hänen uskoneen vilpittömästi esittämiensä ilmiöiden olemassaoloon.

Fin la sièclen ajan suomalaisille spiritismi ja muut vastaavat ilmiöt olivat kiinnostavia ja inspiroivia. Kaartinen arvelee, että suuri osa aikalaisista eli jonkinlaisessa välimaastossa: he eivät ilman muuta uskoneet ilmiöihin, mutta eivät myöskään kieltäneet niiden olemassaolon mahdollisuutta. Aikakausi oli täynnä mahdollisuuksia, jotka tarjosivat myös älyllistä viihdettä. Kaartisen teos on mielenkiintoinen kurkistus tähän maailmaan.