Kun on tunteet…

Meillä kaikilla on tunteet ja varsin usein toimimme niiden varassa miettimättä lainkaan mahdollisia syitä ja seurauksia. Katleena Kortesuo näkee käyttäytymisemme taustalla puberteettisen yhteiskunnan, jossa tunteet ovat parasta ja vahvinta, mitä ihmisessä on. Kirjassaan Tunteet tapissa: Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan hän havainnoi tällaisen yhteiskunnan rakenteita, syitä ja seurauksia. Hän myös uskoo vahvasti, että voimme aikuistua ja kehittää itsellemme tunnetaitoja.

Kortesuo, Katleena : Tunteet tapissa: Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan. Into Kustannus OY, 2024. 256 sivua. ISBN 978-952-393-222-7 .

Katleena Kortesuon kirjassa, Tunteet tapissa: Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan, on räväkkä punainen kansi, jonka on suunnitellut Tiia Javanainen Purotie Designista. Se pysäyttää ja vaatii lukemaan. – Niinpä tartuin kirjaan ahnaasti, koska ajatus murrosikäisestä yhteiskunnasta on kiehtova. Jo muutaman sivun luettuani aloin tuntea oloni suorastaan ylivilkkaaksi, kun eteeni hypähti yhä uusia tunteisiin liittyviä kiinnostavia aiheita ja ilmiöitä. Välillä lukemisessa oli pidettävä hengähdystaukoja.

Luettuani kirjan yhden kerran olin hämmentynyt. Mielessäni risteili ”tuhat ja yksi” ajatusta tunteista, murrosikäisestä yhteiskunnasta ja aikuistumisesta. En saanut päässäni kootuksi vaikutelmiani kirjasta johdonmukaiseen järjestykseen. Toisaalta huomasin, että kirjassa oli paljon hyviä huomioita, osuvia oivalluksia ja päteviä päätelmiä. Sitä paitsi teos oli paikoin tosi hauskaa luettavaa. Silti minusta tuntui, että asioiden ja ilmiöiden yhdisteleminen oli ainakin paikoin jäänyt puolitiehen, eikä teksti kertonut ihan siitä, mitä otsikot lupasivat.

Sen vuoksi palasin takaisin kirjan alkuun tarkistaakseni, mihin Kortesuo sanoo pyrkivänsä. No, löysin uudelleen jo kerran lukemiani ja unohtamiani selityksiä: Kirjoittaja sanoo halunneensa kirjoittaa tämän kirjan sen vuoksi, että hän kokee tunteet voimakkaasti ja että hän on vuosien varrella oppinut miettimään, ovatko hänen tunteensa oikeassa ja miten ne vaikuttavat itseen ja muihin sekä kannattaako tunteiden varassa toimia ja tehdä päätöksiä. Hän ei tehnyt kirjaa sen vuoksi, että voisi päivitellä nykyelämää ja vetäytyä Kainuuseen viljelemään hirviä. Hän teki kirjan, koska halusi havainnoida puberteettisen yhteiskunnan syitä ja sen aiheuttamia ilmiöitä. – Kirjansa sanomasta hän toteaa:

Tämän kirjan viesti ei tietenkään ole se, että meistä pitäisi rakentaa kylmiä järki-ihmisiä. Sen sijaan kannustan analysoimaan, sanoittamaan ja huomioimaan tunteet. Muistutan myös, ettei ole järkevää heittäytyä tunteiden armoille saati antaa niille ylivaltaa. (s. 8)

Kortesuo hyödyntää kirjassaan muutamia tunnetutkimuksia, joista professori ja aivotutkija Lauri Nummenmaan (s. 1977) Tunnekartasto: Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä (2019) on yksi tärkeimmistä. Se ja muutamat muut tekstissä mainitut kirjat löytyvät kirjastosta. Valtaosa lähteistä löytyy kuitenkin verkosta. Lähteissä on haastatteluja, artikkeleita, aikakaus-, viikko- ja sanomalehtijuttuja, radio- ja televisio-ohjelmia, uutisia, twiittejä sekä tilastoja. Tekijä mainitsee lähteensä jo tekstissä kertoen, mihin hän sanottavansa perustaa. Näin lukija saa heti tietää, kuka on sanonut tai kirjoittanut mitä ja missä.

Kirjan tekstissä ei ole lainkaan viitenumeroita ja sen lähdeluettelo poikkeaa tiedekirjojen yksioikoisesta mallista. Lähteet on luettelossa järjestetty alaluvuittain, joten osa niistä toistuu useaan kertaan. Ne eivät ole luettelossa käyttöjärjestyksessä, vaan kirjat ja tutkimukset on aakkostettu kirjoittajan sukunimen mukaan ja viranomaisdokumentit julkaisijan mukaan. Myös lehtien vierailevien kirjoittajien nimet on aakkostettu kirjoittajan mukaan, mutta toimituksen omat kolumnit, esseet, uutiset ja haastattelut on järjestetty median nimen perusteella. Kortesuo haluaa näin estää kiukkuista somepalautetta yksittäisille kirjoittajille. – Hakemistoa kirjassa ei ole, vaikka sitä joku ehkä kaipaisi.

Teoksen kuvitus rajoittuu kahteen kirjailijan tekemään otsikoimattomaan kaavioon. Ne kuvaavat monimutkaisia systeemejä, joita ympäristötieteilijä Donella Meadows on käsitellyt 1999 ilmestyneessä julkaisussaan. – Esimerkiksi tiedotusorganisaatio on monimutkainen systeemi. – Kaavioihin liittyvän tekstin kankeahko esitystyyli poikkeaa kirjan muusta tekstistä. Monimutkaisen systeemin teoriapuoli ei kiinnostane kovin monia.

Kortesuon käyttämä kieli on lähellä lennokasta puhekieltä, jossa on paljon englannista saatuja muotisanoja ja termejä. Harmi, että tekijä on antanut suomenkielisen vastineen vain muutamille näistä sanoista. Luulen näet, etteivät kaikki tunteista ja puberteettisesta yhteiskunnasta kiinnostuneet lukijat tiedä täsmälleen, mitä merkitsee esim. argumentti, deadline, hyperventilaatio, paradigma, polarisaatio, resilienssi, sosiogeeninen, sukupuolidysforia tai turbulenssi. Ja vaikka tietäisivätkin, he eivät voi olla varmoja, missä merkityksessä tekijä käyttää termejä, joilla on useita merkityksiä.

MITÄ TUNTEET OVAT JA MISTÄ NE TULEVAT?

Toisenkin lukemisen jälkeen vaikutelmani kirjasta olivat sekavat. Yritin saada niihin jotakin tolkkua tarkistamalla vielä kolmannen kerran, mitä kirjoittaja oikein sanoo. Kortesuo jakaa yli 200 tekstisivuaan neljään päälukuun, jotka ovat pituudeltaan melko epäsuhtaisia. I,  II ja IV luku ovat 20–30-sivuisia, mutta III luvussa on 125 sivua eli enemmän kuin muissa luvuissa yhteensä. – Tämän luvun olisi voinut jakaa ainakin kahtia.

Kussakin pääluvussa on kaksi tai kolme alalukua ja näissä on vielä yhteensä lähes sata alalukua, joiden pituus vaihtelee vajaasta sivusta seitsemään sivuun. Useimmat lukujen otsikot houkuttelevat lukemaan riippumatta siitä, vastaavatko ne täsmälleen sisältöä. Kaikkein kiehtovimpia ovat ala-alalukujen otsikot. Tuntuu, että on pakko selvittää, mitä löytyy tällaisten rubriikkien alta: ”Empatia on kiero kaveri”, Sosiogeeniset tartunnat”, ”Minulle erityskohtelua, kiitos”, ”Synnytä syyllisyys” ja ”Kohtaa omat virheesi”.

Kirjansa ensimmäisessä luvussa ”Tunteet – Mitä ne ovat ja mistä ne tulevat?” Kortesuo käsittelee lyhyesti ihmisen kehittymistä tunteikkaaksi olennoksi. Nykyihmisellä on samat tunteet kuin Afrikan savanneilla laumoissa eläneillä esivanhemmillamme. Perustunteista osa on jopa samoja kuin eläimillä. Tässä kirjoittaja viittaa Nummenmaahan, joka toteaa, että tunteet ovat ihmisen hengissä selviämisen kannalta välttämättömiä. Niiden avulla me hakeudumme kohti ravintoa, lämpöä, suojaa, läheisyyttä ja seksiä. Pelko auttaa meitä hakeutumaan turvaan, viha auttaa meitä puolustautumaan hyökkäykseltä ja halu auttaa meitä lisääntymään. Ihmiskunnan kehitys on rakentanut meidät sellaisiksi, että teemme asioita herkemmin ja nopeammin tunteilla ja intuitiolla kuin päättelemällä ja arvioimalla.

Nummenmaa muistuttaa myös, että tunteet tarttuvat helposti ja niitä koetaan yhdessä. Jaettu tunne auttaa rakentamaan ryhmän yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta. Samoilla linjoilla on strategisen johtamisen professori Timo O. Vuori, joka sanoo ihmisten välttämättä vaikuttavan toisiinsa fyysisellä läsnäolollaan, kun he kokoontuvat yhteen. Tällaisissa olosuhteissa ryhmän jäsenet altistuvat toistensa tunneilmaisuille ja emootiot tarttuvat automaattisesti. Mutta on syytä muistaa, että tunteet eivät ole aina oikeassa.

Kirjan ensimmäisessä luvussa Kortesuo kertoo myös puberteettisesta aikakaudesta, jonka perustukset valettiin 1980- ja 1990-luvulla, jolloin tiede ja järki alkoivat hävitä tunteille ja nautinnonhalulle. Ikäviä tunteita ei enää siedetty, vaan koetettiin välttää. 2000-luvulla olemme yhä tässä suossa, jossa tunteet ja nautinnonhalu vallitsevat. Me olemme kuin teinit ja hyväksymme puberteettisen käytöksen, emmekä näe siinä mitään hävettävää.

Tekijä osoittaa viisi ilmiötä, jotka vallitsevat sekä murrosikäisten maailmassa että aikuisten elämässä. 1. ”Luokan femit ja luokan luuserit”. 2. ”Noi C-luokan tyypit on tyhmii, mut me D-luokal ollaan mahtavii”. 3. ”Siis mun on iha pakko saada toi!!!” 4. ”Iha sama, ei paljo kiinnostele”. 5. ”Siis nyt mun paita on pilalla ja se on sun vika”. – Ilmiöt eivät ehkä aukea tässä heti, mutta ne voi selvittää kirjan lukemalla. – Luvun lopuksi kirjoittaja liittää murrosikäisyyteen myös sosiaalisen median ja toteaa:

– – sosiaalinen media ei ole nuorten paikka. Se on sama kuin jos päästäisimme lapset kävelemään itsekseen New Yorkin huumekortteleihin keskellä yötä. (s. 34)

Sosiaalinen media on kuin alkoholi. Se sairastuttaa lapsia ja nuoria, mutta ei se tee hyvää aikuisillekaan. Sen vuoksi jokaisen meidän kannattaa seurata ja suodattaa ruutuaikaamme. (s. 36)

Kortesuo syyttää sosiaalista mediaa nuorten mielenterveyden häiriöistä. Tutkimuksiin vedoten hän toteaa sen tuhoavan aivoja lyhentämällä sietokykyä ja sen viestinnän aiheuttavan tulkintavirheitä, väärinkäsityksiä, turhaa kinaa ja kärjistyviä kiistoja. On myös todettu: Mitä enemmän käyttää sosiaalista mediaa päivittäin, sitä enemmän on myös ahdistusta ja masentumista. Sosiaalinen media sairastuttaa erityisesti tyttöjä.

”TUNTEIDEN AIKAKAUSI VALLITSEE JOKA ALALLA ”

Katleena Kortesuo (s. 1975) on palkittu tietokirjailija, viestinnän kouluttaja ja kriisiviestinnän valmentaja. Hän on suorittanut useita tutkintoja yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa ja opiskelee edelleen. Siinä sivussa hän on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Kuva: Jarno Lindholm / Into.

Toisessa luvussa Kortesuo toteaa tunteiden aikakauden vallitsevan nykyisin joka alalla. Hän kirjoittaa kuitenkin vain politiikasta, tiedotusvälineistä ja liike-elämästä näiden otsikoiden alla: ”Tunteet poliittisessa päätöksenteossa”, ”Kun media tekee tunteesta uutisen” ja ”Tunteet ovat bisnestä”. Politiikasta hän mainitsee soteuudistuksen, jätevesilain, koirarekisterin ja avokoulujen suunnittelun. Näitä uudistuksia tehtäessä ovat tunteet jyllänneet, eikä kirjoittaja katso minkään oikein onnistuneen. Hän myös huomauttaa, että poliittisia päätöksiä tehtäessä olisi aina huomioitava myös vaihtoehtoisen ratkaisun kustannukset.

Vasta kirjansa 51:llä sivulla Kortesuo mainitsee tunteita olevan paljon ja kertoo, että suomalaisista tutkijoista evoluutiopsykologi Markus J. Rantala (s. 1976) luettelee kuusi perustunnetta: viha, inho, pelko, suru, hämmästys ja ilo tai mielihyvä. Psykologi Jarkko Rantanen (s. 1968) luettelee näiden lisäksi 35 tunnetta, joiden joukossa ovat mm. uteliaisuus, hämmennys, häpeä, katumus, syyllisyys, ylpeys, kateus, kiitollisuus, ihailu, moraalinen noste, hilpeys, innostus, rakkaus ja myötäylpeys.

Kortesuo on huomannut, että aina kun se vain on mahdollista, tiedotusvälineen tekevät tunteista uutisen ja keksivät uusiakin tunteita. Ne uutisoivat ilmastosyyllisyydestä, kehohäpeästä, laturaivosta, lentohäpeästä, paitsi jäämisen pelosta ja monesta muusta tunteesta. Mitä isompi tunne, sitä isompi otsikko. Kortesuo myöntää, että tunteet ovat tärkeitä ja ohjaavat sekä yksilöiden että yhteiskunnallisen tason päätöksiä. Hän kuitenkin pelkää tunneuutisoinnin vievän keskustelua väärään suuntaan, varsinkin kun yleensä vain ikävät uutiset näyttävät olevan uutisen arvoisia.

Myös liike-elämässä tunteet näyttävät olevan rahan arvoisia. Niitä käytetään hyväksi mm. kustannustoiminnassa, asuntojen myynnissä ja työpaikkailmoituksissa. Myös makeisia, ruokia, juomia, uskomushoitoja ja homeopatiaa myydään tunteisiin vetoamalla. Asiakaspalautteissakin tiedustellaan usein tunteita, joita tuote tai palvelu on herättänyt. Kortesuo ottaa esimerkin kirjankustannusalalta, jolta hänellä on kokemusta:

Yhteiskunnalliset kirjat eivät myy, mutta onneksi tietokirjoissakin voi myydä tunnetta.  Siksi nykyään kustannetaan true crimea, elämäkertoja ja poliittisia paljastuskirjoja. Ne myyvät enemmän kuin tylsä ja tunteet ohittava kirjallisuus. (s.  61)

”TUNTEIDEN AIKAKAUDEN SEURAUKSET”

Kirjan kolmannen, ”Tunteiden aikakauden seuraukset” -luvun, tekijä jakaa kolmeen alalukuun: ”Yhteiskunta polarisoituu ja katkeaa” (60 sivua), ”Yksilö ja virheelliset valinnat” (36 s.) sekä ”Tunteet ovat kaukosäädin toisiin ihmisiin” (28 s.). Alaluvuissa on paljon kiinnostavia teemoja, jotka synnyttävät oivalluksia, mutta muutamat pätkät ovat alle sivun pituisia, ja niitä lukiessa kaikesta tulee sirpaleista ja irrallista – erään otsikon mukaisesti.

Kortesuo aloittaa ”Yhteiskunta polarisoituu ja katkeaa” -alaluvun kahdella kuviolla, jotka hän on tehnyt Donella Meadowsin systeemiajatteluun perustuen. Ensimmäinen kuvio esittää monimutkaisen järjestelmän virtauksia ja toinen systeemin säätöpisteitä, joiden kohdalla järjestelmää voidaan yrittää muuttaa. Ymmärsin, että tekijä näkee puberteettisen yhteiskunnan monimutkaisena systeeminä, jossa tunnepohjaisilla päätöksillä voidaan kammeta hyvinvointivaltiota sijoiltaan tai saada se murtumaan. Kuviot ja niitä selittävä teksti jäävät jokseenkin irralleen kirjan muusta tekstistä.

Alaluvussa tekijä kirjoittaa noin 30 teemasta, mm. tunneviljelystä ja tunnesanelusta, valinnanvapaudesta, sosiogeenisistä tartunnoista, paradigmojen eli elämänkatsomusten ja kulttuurijärjestelmien eroista, kostonhimosta, mellakoita ja mielenosoituksista, vihasta ja fobioista, erilaista puhetavoista ja sananvalinnoista sekä erityiskohtelun vaatimisesta. Ne kaikki liittyvät jollakin tavalla vastakkaisuuksien kärjistymiseen. Sen vuoksi ne lienevät niitä vipuja, joilla yhteiskunnan voi saada vaikka ratkeamaan liitoksistaan.

Luvusta jäi mieleeni erityisesti se, että Kortesuota näyttää riipovan kovasti professorien ja tutkijoiden huono tunteiden hallinta, joka sallitaan nyky-yhteiskunnassa. Se näkyy somessa todella härskinä tekstinä, tunnesaneluna, omien tunteiden projisoimisena sekä tunteiden liioittelevana nimeämisenä. Lisäksi häntä harmittaa tutkijain ja toimittajien puolueellisuus.

Mieleeni jäi myös tunteiden tarttuminen yhteisössä eli sosiogeeniset tartunnat, joita historioitsija John Waller on tutkinut. Tartuntojen taustalla on stressi, pelko ja ahdistus sekä uskomukset ja käytösmallin näkeminen tai siitä kuuleminen. Noissa psykogeenisissä massasairauksissa on kyse tunteen aiheuttamasta oireesta, käytösmallista tai pakkoliikkeestä, joka on siirtynyt ihmisestä toiseen. Tanssimania eli tanssirutto on tällainen ilmiö. Se havaittiin ensi kerran 1374 Reininlaaksossa, ja se kesti satoja vuosia. – Muistaakseni satusetä H. C. Andersen kirjoitti tanssitaudista sadussaan Punaiset kengät.

Tunteiden kautta Kortesuo pääsee sanomaan sanasen maahanmuuttajistakin, mutta toteaa, ettei hänen tarvitse kirjassaan tarjota poliittisia ratkaisuja. Hän kuitenkin huomauttaa, että tunnepäissämme teemme tyhmiä ratkaisuja ja puolueetkin kykenevät niihin.

Kaksi muuta alalukua ovat lyhyempiä. ”Yksilö ja virheelliset valinnat” sisältää 36 sivulla 19 tekstin pätkää, joissa tekijä käsittelee mm. individualismin aikaa, johtajuutta, negatiivisia tunteita, nykyihmisen 47 sekunnin keskittymiskykyä, pakko saada -asennetta, vituttamista, suoria sanoja, uhriutumista, perheen ja parisuhteen vanhanaikaisuutta sekä curling- ja helikopterivanhemmuutta. ”Tunteet ovat kaukosäädin toisiin ihmisiin” käsittää vain 28 sivua ja 12 pätkää vaihtelevista teemoista: esim. tarina, painostus, kehystäminen eli framing, syyllisyyden synnyttäminen, tunnesignalointi, somen tunnemallit, algoritmin armoilla, julkisuus ja sen luomat tunteet, tunteilla tehdyt rikokset. – Varsinkin toisella lukukerralla väsyin yhä uusien teemojen vyöryyn; ihmisten kaikenlainen vouhotus alkoi jo tympiä.

”MISTÄ LÖYTÄISIMME TAAS AIKUISUUDEN?”

Kirjan viimeinen, neljäs, luku sai minut taas rauhoittumaan ja jopa innostumaan, kun tekijä antoi vähän toivoa murrosikäiselle yhteiskunnallemme alaotsikolla: ”Aikuisuus tarkoittaa tunnetaitojen kehittämistä”. Eri asia on kuitenkin, viitsivätkö ihmiset nähdä vaivaa kasvaakseen aikuiseksi. Sitä varten olisi nimittäin opeteltava omien tunteiden käsittelyä. Tunteet pitäisi huomata ja tunnistaa, nimetä ja käydä läpi. Olisi myös tajuttava, että kurjatkin tunteet kuuluvat elämään; ne eivät ole osoitus mistään sairaudesta.

Lukiessani alalukujen alaotsikoita huomasin, että niistä muodostuu kiva sarja hyviä neuvoja: ”Älä anna pelon jäädä kämppäkaveriksi. Hidasta, hengitä, harkitse. Paikanna juurisyyt, olipa tunne mikä tahansa. Löydä viisas tapa käsitellä kriisiä. Kohtaa omat virheesi. Ennakoi.” Jos näistä ei vielä ole apua, voi hakeutua psykoterapiaan, keskustella ystävän kanssa tai hankkia oman elämäntapaneuvojan tai työnohjaajan auttamaan tunteiden käsittelyssä. Päiväkirja tai palveleva puhelin voi myös helpottaa ajatusten selkiyttämistä. Tunnetaidot ovat näet arvokkain perintö, minkä voi lapsillensa antaa.

Tässä vaiheessa kirjaa alkoi tuntua, että tämä riittäisi. Mutta Kortesuo jatkaa ja kysyy vielä: ”Miten suhtaudumme tunteisiin yksilöinä ja yhteiskuntana?” Hän toteaa, että tietty määrä empaattisuutta ja sensitiivisyyttä on hyväksi, mutta julistaa heti yhteiskunnan tarvitsevan ”palomuureja” tunteiden ja työnkuvien välille. Palomuureilla hän tarkoittaa normia tai lakia, joka estää päällekkäiset ja limittäiset roolit, esimerkiksi poliitikkojen ”tuplapestit” hyvinvointialueilla. Hän toteaa muurin tarvetta myös tutkijan ja toimittajan sekä aktivistin ja poliitikon välille – eihän ihminen voi olla uskottava kaksoisroolissa. Lukijaa kirjoittaja kehottaa pysymään erossa toisten ihmisten päätöksenteosta. Vanhempia hän kehottaa jo ajoissa harjoittelemaan luopumista ja vastuun siirtämistä omien lastensa kanssa.

Vaikka nykyinen puberteettinen yhteisömme vaatii individualismia, meidän tulisi muistaa olevamme laumaeläimiä, joiden mielenterveys edellyttää suoraa, kasvokkaista yhteyttä toisiin ihmisiin. Tuota yhteyttä voimme saada auttaessamme toisia vaikkapa järjestötyössä.
Kuulostaa ihan hyvältä, kun Kortesuo sanoo, että me kaikki olemme kasvattajia ja lisää vielä, että meillä kaikilla on osavastuu yhteiskuntamme lapsista ja siitä, että he oppivat ottamaan vastuun omista teoistaan. – En silti enää neuvo muiden lapsia poimimaan hissiin heittämiään roskia, sillä en halua kuulla vanhempien käsityksiä itsestäni.

Tunneäly ja tunnetietoisuus ovat tärkeitä myös työpaikoissa jokaisen viihtyvyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tunneälykkään johtajan tärkein tavoite on psykologinen turvallisuus. Se on olennainen osa myönteistä organisaatiokulttuuria. Jos psykologinen turvallisuus puuttuu, voi yksilöiden huijarisyndrooma päästä valloilleen, kun he kokevat pelkoa ja ahdistusta siitä, etteivät he ole niin hyviä tehtävissään kuin toiset luulevat.

– Kirjan lopuksi Kortesuo toteaa, että sosiaalinen media ei ole ystäväsi.

Meidän pitää oppia suhtautumaan ruutuaikaan kuin tupakointiin. Se on ympäristölle haitallista, terveydelle vaarallista, seurassa kiusallista ja käytösmallina hieman jopa noloa. Kyseessä on haitallinen riippuvuus, ja seuraukset näkyvät sekä yksilöissä että yhteiskunnassa. (s. 225)

Tunteet tapissa -kirjan sivun mittaisissa Loppusanoissa Kortesuo kiittää lukijaa siitä, että tämä on jaksanut lukea kirjan. Hän toivoo pystyneensä kuvaamaan puberteettisen yhteiskunnan synnyn ja seuraukset tarpeeksi kattavasti. Hän toivoo myös, että jokainen analysoisi, millainen rooli itsellä on tässä murrosikäisessä yhteiskunnassa. – Tätä pitää yrittää.

VAIKKA ET LUKISI KIRJAA, LUE EDES NÄMÄ AJATUKSET:

”Järki-ihmisiä ei ole olemassakaan.” (s. 13)
”Aikuisten maailmassa ei valitettavasti ole tarjolla yksinkertaisia laskutehtäviä.” (s. 203)
”Tunne on ihmisen yleisavain, jolla toiminta saadaan esille.” (s. 79)
”Ei ole kenellekään hyväksi lentää surun yli kemiallisella lentokoneella.” (s. 23)
”Aivojamme ei ole tehty sosiaalista mediaa ja ruutua varten.” (s. 224)
”Kaikesta huolimatta ajattelen, että tärkeä osa sujuvaa vuorovaikutusta on kohteliaisuus.” (s.131)

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *