”Suomi, Ruotsin kuningaskuntaan kuuluva herttuakunta sijaitsee Itämeren äärimmäisessä perukassa [– –] Maata kutsutaan Finmarchiaksi, koska se on kokonaisuudessaan viehättävämpi ja kauniimpi kuin Ruotsi.” Kuvaus löytyy hollantilaisen Lucas Waghenaerin merikartasta Spieghel der Zeevaerdt, joka valmistui vuosina 1584–1585. Myös Jakob Ziegler, jonka kartassa (1532) Suomi oli ensimmäistä kertaa kuvattu niemimaana, kirjoittaa Finlandian tarkoittavan ”kaunista maata tai tarkemmin hienoa maata [– –] samalla tavalla kuin kulta ja hopea”. Waghenaer ja Ziegler olivat niiden merkittävien eurooppalaisten kartantekijöiden joukossa, jotka kuvasivat kartoissaan myös Suomea.

Jacop Zieglerin Pohjoismaita käsittelevä kartta valmistui jo vuonna 1532. Ziegler kuvaa karttaan liittyvässä teoksessa Schondia Suomen alueita pohjoisesta etelään nimillä: Laponia, Bothnia, Ostrobothnia ja Finlandia sekä Aland (Ahvenanmaa). Paikannimien suhteen Zieglerillä on niukka linja. Kartasta löytyvät lähinnä vain Corshol, Custa (Kuusisto), Abo, Rasbur (Raasepori), Hango, Tavastia, Novu Castrum ja Viburg. Suomen lukuisista järvistä karttaan on piirretty Päijänne ja sekin kohtuuttoman suurena. Lappalaisten ulkonäköä Ziegler kuvaa hauskasti: he ovat kooltaan keskimittaisia ja heillä on niin liikkuva vartalo, että he nuolikotelo ja jousi vyöllään hyppäävät kyynärän kokoisen renkaan läpi.

Ruotsissa, Linköpingissä syntyneen ja sittemmin katolisena pappina toimineen Olaus Magnuksen vuonna 1539 valmistunut Carta Marina on ensimmäinen laatuaan, jossa Suomi on kuvattu jokseenkin luotettavasti. Kartta ei ole nimestä huolimatta merikartta, ja Olaus Magnus kutsuikin itse myöhemmin karttaa nimellä Carta gothica. Tämä varsin suurikokoinen yhdeksästä puulaatasta koottu seinäkartta (170 cm x 125 cm) on tunnetuimpia Suomea kuvaavia karttoja 1500-luvulta. Pohjanlahti on piirretty karttaan jo varsin tarkan muotoiseksi, mutta Etelä-Suomi on kuvattu suhteettoman kapeaksi niemeksi. Omakohtaisia tietoja Suomen eteläosista ei Olaus Magnuksella ollutkaan, sillä ainoa matka, jonka hän teki Suomeen vuosina 1518–1519, suuntautui Ruotsin ja Suomen pohjoisosiin. Olaus Magnuksen karttatietous oli pääasiassa peräisin merenkulkijoilta – niinpä rannikon tiedot ovat täydellisempiä kuin sisämaan. Sisämaan järvien ja jokien verkosto on kaukana todellisuudesta ja suuria laskujokia on piirretty varmuuden vuoksi enemmän kuin tarpeeksi. Myös selkeästi tunnistettavat paikannimet on merkitty aivan vääriin paikkoihin, kuten esimerkiksi Hiittis (Hiittinen) Kymenlaaksoon ja Refze (Reposaari) Närpiön edustalle. Puutteista huolimatta Olaus Magnuksen kartasta tuli merkittävä esikuva ajan kartografeille. Sekä Munster, Ortelius, että erityisesti maailmankartastollaan tunnetuksi tullut Mercator käyttivät Carta Marinaa mallina kuvatessaan pohjoisia alueita omissa kartoissaan.

Paikannimien (125 kappaletta), järvien ja jokien ohella Olaus Magnus on kuvittanut kartan, joten se antaa paljon tietoa Suomen ja Pohjolan luonnosta, elinkeinoista, historiasta ja valtiollisistakin oloista. Olaus Magnus kuvaa karttakuvillaan sekä totta että tarua. Mitä pohjoisemmaksi ja idemmäksi mennään, sitä enemmän alkaa taruaineisto yleistyä. Osa tosiasioistakin oli etelän ihmisille liikaa. Olaus Magnus piirsi hiihtäjämiehen jäälle lyhyiden suksien kera, mutta paavi Paavali III kieltäytyi uskomasta, että jää voisi kannattaa ihmisen.

Erityisesti kirjan loppuun liitetty paikannimiluettelo, jossa kartoissa esiintyvät nimet on koottu yhteen taulukkoon, ansaitsee kiitosta, sillä osa nimistä askarruttaa edelleen tutkijoita. Paikannimille on pyritty eri tutkijoiden voimin antamaan suomenkieliset nykyvastineet. Kaikista nimistä eivät tutkijat ole olleet yksimielisiä, ja nämä on koottu epävarmojen paikannimien luetteloon. Olaus Magnuksen karttaan nimeämiä paikkakuntia jää siis edelleen arvailujen varaan. Esimerkiksi paikkakunnat (suluissa annettu selitys) Mita (Kemiö, Marttila, Mietoinen), Tahast, (tuntematon paikka Kainuussa), Vesikylä (Vesilahti tai Vexala) Olsby (kadonnutta uudisasutusta) jäävät vielä arvailujen varaan. Ihan varmuudella ei myöskään tiedetä, tarkoittaako Olaus Magnus Lagus Albus järvellä Laatokkaa vai Vienan merta. Myös Lagus Niger, joka kartassa on merkitty lähemmäksi Laatokan ”oikeaa paikkaa” on tulkittu tarkoittaneen joko Saimaata tai Etelä-Laatokkaa.

Monet nimet ovat vaikeasti tulkittavia tai ne ovat väärässä paikassa, ja jotkut eivät ole paikannimiä lainkaan. Pohjanmaalta löytyy palio kyla (paljon kyliä), länsirannikolle puolestaan teksti hic fabricatur naves (täällä valmistetaan laivoja) ja Päijänteen eteläpuolella Miera Ferri (rautakaivoksia). Osa paikannimitulkinnoista on varsin hauskoja. Esimerkiksi Flv5 tarkoittaa Kymijoen viittä suurhaaraa.

Suomi 1500-luvun kartoissa on loistavin kuvin varustettu kaunis karttakirja ja hyvä jatkoteos kaksi vuotta aikaisemmin julkaistulle Ulla Ehrensvärdin kirjalle Pohjolan kartan historia. Myyteistä todellisuuteen. Leena Miekkavaaran kirjoittama teos 1500-luvun kartoista on tarpeellinen lähdeteos kaikille 1500-luvun tutkijoille.