Muutaman viime vuoden ajan suomalaisia ovat kiinnostaneet opastetut kierrokset hautausmailla. Kierroksia järjestetään kesäaikaan ainakin suurimmissa kaupungeissa ja ne ovat olleet todella suosittuja. Seurakunnat ovat myös painattaneet yleisölle hautausmaiden karttoja, joihin on merkitty ns. julkkisten hautoja ja tärkeimpiä mielenkiintoisia hautamuistomerkkejä. Tähän kiinnostukseen syvällisempää tietoa tuo Liisa Lindgrenin selvitys Memoria Hautakuvanveisto ja muistojen kulttuuri. Teos kuvaa suomalaista hautakulttuuria ja erityisesti hautakuvanveistoa luterilaisilla hautausmailla 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Tärkeimmät hautamuistomerkit löytyvät Helsingin Hietaniemen hautausmaalta, mutta Lindgren on koonnut Memoriaan edustavan valikoiman myös muiden paikkakuntien merkkihautoja täydentämään kokonaisuutta tai edustamaan kuvanveistäjien tuotantoa.

Kuten aikarajauksesta jo huomaa hautakuvanveisto on Suomessa suhteellisen nuori taiteen ala. Se on kuitenkin kulkenut käsi kädessä muun taidehistorian kehityksen kanssa. Kulttuurisena ilmiönä kuolleiden muistaminen ja menneisyyden arvostaminen on kuitenkin ihmisen perusarvoja. Takakannen sanoin: ”Hautausmailla on tärkeä asema kansan identiteetin ja yhteenkuuluvuuden rakentamisessa. Ne ovat muistojen paikkoja, joissa kansakunnan merkkihenkilöiden muistoa on vaalittu runoin, puhein, hautajaishymnein ja muistomerkein.” Memoria esittelee myös kulttuurihistoriallisten vaikuttajien ja kuvanveistäjien tiivistettyjä elämäkertoja liittäen asioita yhteen ja tuoden näin niiden laajemmat yhteydet esiin. Hautamuistomerkkien merkityksen ja kokonaisuuden ymmärrettävyyden kannalta kertaus on tarpeellinen ja kiinnostava. Myös taidehistoriallisten attribuuttien esiintyminen kertautuu tekstin myötä. Nykyihmiselle nämä ovat jo pitkälti tuntemattomia ja merkitysten löytäminen on joskus vaikeaa.

Teos jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee hautakuvanveistoa osana aikakauden muistojen ja muistamisen kulttuuria niin tapoina kuin käytäntöinäkin. Toinen osa käsittelee hautakuvanveistoa osana kuvanveistäjien työtä. Memoria esittelee mm. Walter Runebergin, Robert Stigellin, Ville Vallgrenin, Felix Nylundin ja Emil Wikströmin teoksia ja uraa hautamuistomuistomerkkien tekijöinä. Kolmannessa osassa Lindgren käy läpi hautamuistomerkkien keskeisimpiä kuva-aiheita, jotka ovat tulleet Suomeen kosmopoliittien mukana eurooppalaisten esikuvien mukaan. Hautamuistomerkkien aihepiirit ja kuvakieli elävät ja muuttuvat ajan myötä. Monumentaaliset muistokivet, uurnat, medaljongit, erilaiset enkelihahmot ja surijat ovat oman aikansa tulkintoja surusta ja muistamisen kulttuurista.

Lindgrenin käyttämä kieli värittyy pitkälti elävöittävien esimerkkien myötä. Useat aikalaiskirjoitukset ja lainaukset tuovat mielenkiintoisen lisän tekstiin. Laajana esimerkkinä käytetty Runebergin hautamuistomerkin veistoskilpailun ja varainkeräyksen vaiheiden esittely luo hyvän kuvan käytännöistä, jotka ovat vieläkin käytössä. Kansalaiskeräyksiä muistomerkkien rahoitukseksi ei enää juuri ole, mutta kutsukilpailujen usein surkuhupaisat piirteet ovat suoraan 1800-luvulta. Alkuperäislähteet on tuotu hyvin esiin; lopussa olevista luetteloista löytää niin viitteet, lähteet kuin henkilöluettelotkin. Myös kuvat ovat hyvin valittuja ja tekstiä selventäviä. Kokonaisuutena teoksen luettavuus on erittäin hyvä.

Memorian merkitys taidehistorian kirjoitukselle on tärkeä ja täydentävä. Aihe on jäänyt aiemmasta teemavalikoimasta paitsioon. Teoksessa tuodaan esiin myös esim. Suomen Taideyhdistyksen ja Suomen Taiteilijaseuran toimintaa taiteen ja taiteilijoiden hyväksi. Suomessa on julkaistu aiemminkin Hietaniemen hautausmaahan liittyviä teoksia mm. Voitto Viron klassikko ja Juhani Seppovaaran 2000-luvun alussa julkaistu teos, mutta Lindgren kokoaa eri lähteet ja rakentaa yhtenäisen kulttuurihistoriallisen jatkumon rikkaasta materiaalista ansiokkaasti sortumatta esittelemään yksittäisiä kauniita hautamuistomerkkejä ilman kontekstia. Memoria on SKS:n julkaisuiden tapaan rauhallinen esitystavaltaan ja löytää varmasti lukijansa. Jo perusteoksena sillä on paikkansa taide- ja kulttuurihistoriassa.