Tarinan näyttämö on Mahdottoman suuri puu. Otukset matkaavat runkoa pitkin kohti latvaa, tuntematonta Rajaa, jota kukaan ei ole koskaan ylittänyt. Matkalla kohdataan jos jonkinlaisia mököjäkäräisiä, tehdään reittivalintoja ja mittaillaan puuta. Sen kartta pitää saada valmiiksi.

Satu visualisoituu kuvittaja Mari Luoman paletin avulle. Aukeamat uhkuvat ryhmyrunkojen suklaista ruskeaa, sammalen upottavaa vihreyttä ja yön syvää samettia. Värikylläisyyden keskellä pyörii, ryömii, pistää ja lehahtelee mielikuvitusotuksia, joissa on aitojen pikkueläinten elementtejä. Otusten matkassa lukija pääsee katselemaan puun latvuksista kauas horisonttiin tai tarkentamaan suurennuslasin läpi pienimpiin yksityiskohtiin. Kilvekkäiden peitinsiipien ornamentit ja puun oksanhaarat kutittelevat mielikuvitusta jatkamaan kuvioita aina uuteen jakovaiheeseen.

Todellisuuden ja mielikuvitusmaailman hämärä jatkuu kieleenkin. Puittemme pieneläinten kokoelma hämää nimistöllään ja ulkonäöllään: onko tuollaisia nyhäjumeja ja hapsijääriä oikeasti olemassa vai muistanko väärin? Niiden äärettömän pitkässä käytävässä on tilaa  parahultaisesti, oksanhangasta avautuu ylevä näköala, ja salaperäisen, saavuttamattoman Rajan reuna piirtyy untuvaisen sumeana.

Täyteläinen asiasisältö

Sadunhohteen keskeltä nousee esille tehtävänantoja ja kiusallisia kysymyksiä, jotka jäävät vaeltajia vaivaamaan. Lukijalle on tarjolla tarttumapintaa ilmiöihin tai tiedonaloihin, päällimmäisinä filosofiaan ja matematiikkaan. Otukset havainnoivat ja tutkivat ympäristöään, huomatakseen, että puun ympäryksen mittaustulos vaihtelee kerrasta toiseen, ja ajatukset tahtovat mennä solmuun puolikkaan matkan paradoksia pähkäillessä.

Kertomuksessa pöyhitään suurinta lukua, raja-arvoa ja ääretöntä. Paljonko saadaan, jos sen jakaa kahtia? Voiko sen avulla määritelty tila olla täynnä? Sukupolvista kasvaa sisäänleivottuja potensseja ja oksista haarautuu fraktaaleja. Ärsykkeitä on runsaasti, ja lukijan mieleen pulpahtaa Benoit Mandelbrotin (1924-2010) klassinen ongelma Britannian rantaviivan pituudesta ja luonnon fraktaalisuudesta.

Tarinan eräs toimija on Kekomieli. Tämä hajautettujen kognitioiden tyyppi härnää lukijan mielikuvitusta houkuttelevilla pohdintamahdollisuuksilla osakkaidensa olomuodoista ja kiinni saamisesta. Miten niiden edustamia informaation osasia voidaan kerätä, tallentaa, muokata ja koostaa kokonaiskuvaksi, jakaa edelleen muiden käyttöön? Mitä tähän liittyviä sovelluksia jo käytetään, ja mitä kaikkea voitaisiinkaan kehittää?

Puun kartoittajia ajaa etsimisen ilo, viime vaiheessa jo koti-ikävä. Tämä tiedonjano ja totuuden kaipuu saa kestämään matkan vaivat. Ja miten kävi Puun oksien kartoituksen kanssa? – Juuri niin, mutta silti sitä kannatti yrittää, kerätä informaation murusia ympäristöstä ja rakentaa niistä kuvaa todellisuudesta. Lähestyä Rajaa hennon utuisia oksanhaaroja pitkin, vaikka välillä vähän hirvittikin.

Taitava kirjailija ja tukeva taustaparvi

Palkittu ja tuottelias kirjailija Jukka Laajarinne on kirjoittanut lapsille, nuorille ja aikuisille kolmen vuosikymmenen ajan. Aihepiireissä on ennenkin ollut matematiikkaa (esimerkiksi Madonluvut 2003) ja filosofiaa (Muumit ja olemisen arvoitus 2009). Itse tykästyin aikoinaan Tiloissa-esseekokoelmaansa (2016), missä aihetta pohditaan fyysisenä ulottuvuutena ja merkityksinä.

Mahdottoman suuri puu -kirjaa on ideoitu yhdessä Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen asiantuntijoiden kanssa. Monialaisen keskuksen tavoitteena on tutkimusperustaisesti innostaa lapsia ja nuoria eri tieteiden pariin sekä tukea heidän opettajiaan. Tiedekasvatuskeskus kuuluu kansalliseen LUMA-keskus Suomi -verkostoon, jonka toimintaa on alusta alkaen leimannut katalyyttinen tarmo, syvällinen asioihin paneutuminen ja monipuoliset tulokset.

Kirja aikuiseen makuun

Kirja ei hevin asetu perinteisiin lajityyppeihin. Lieneekö tällainen teos todellakin 6–9-vuotiaiden lastenkirja, lasten tiedekirja tai lasten tietokirja kuten verkkosivuilla esitetään? Tämän ikäiselle se voi yksinään toimia visuaalisena herkkupalana ja mielikuvitusta stimuloivana kertomuksena. Mukaan tulkintoihin on hyvä saada mukaan aikuinen antamaan tilanteeseen ja ikäkauteen sopivat käsitteet ja selitykset, sillä lapsen abstrakti ajattelu on vielä alkutekijöissään.

Aikuinen voi yllyttää lasta ihmettelemään, havainnoimaan, tutkimaan ja kartoittamaan tuntematonta. Käymään sen kimppuun, toisaalta mittaillen ja harkiten, toisaalta intuitiivisen otteen säilyttäen; itsenäisesti ajatellen ja kekomielisiin joukkoälykumppaneihin tukeutuen. Aikuisen turvallisesti tukiessa lapset myös oppivat sietämään etsijän epävarmuutta ja pettymyksiä. Näin he saavat pala kerrallaan ajattelun työkaluja pulmien operoimiseen, millä taidolla on käyttöä läpi elämän.

Mahdottoman suuri puu tuntuu sopivalta luokanopettajaksi ja varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskeleville. Nämä ovat opinnoissaan vuorovaikutuksessa pedagogisen sisältötiedon ja filosofian asiantuntijoiden kanssa, jolloin voidaan päästä keskustelemaan niistä syvävirtauksista, joita lasten opettamiseen sisältyy. Sisäistettyään kirjan ytimen voivat opettajat toteuttaa sen periaatteita, lukea sopivissa yhteyksissä palasia lapsille ja keskustella heidän kanssaan yhdessä esille nousseista asioista. Yliopistojen opettajankoulutuksesta ja harjoittelukouluista ideat sekoittuvat ja siirtyvät sitten eteenpäin.

Kertomuksen ytimestä kuoriutuu keskeisenä totuuden suhteellisuus. Ajatus jysii sellaista determinismiä, joka julistaa fiksattua syyluetteloa mutkikkaillekin ilmiöille – ja niitähän ajassamme riittää. Se kannustaa epäilemään kaikkea, loppuun saakka, ja näkee suurimman viisauden siinä, että myöntää ettei tiedä mitään. Satu sisältää rohkaisun sanoja oman tiensä valinneille umpihangen kulkijoille. Tutkimusretki on päättymätön, maailmassa on aina löydettävää.

Tiedekasvatuskeskus ja kustantaja Gaudeamus kertovat keväällä 2020 kirjan olevan uuden sarjan avausteos. Varmaankin asiantuntijat ovat tarkkoja siitä, mitä käsitettä kokonaisuudesta tullaan käyttämään, onko se edelleen ”lastenkirjasarja” tai ”lasten tiedekirjojen sarja”. Jäämme uteliaina odottamaan jatkoa, sillä sekä kasvattajat että lapset, nuo tulevat päättäjät tarvitsevat tällaisia luovaan ja kriittiseen ajatteluun ohjaavia materiaaleja.

Lähteet

Ekeland, Ivar. Ennakoimattoman matematiikka. Suom. Klaus ja Helka Vala. Art House, 1989. 157 sivua.

Grahn-Wilder, Malin (toim.) Skeptisismi. Gaudeamus, 2016. 453 sivua.

Mandelbrot, Benoit B. The Fractal Geometry of Nature. W. H. Freeman, 1982. 480 pages.

Salomon, Gavriel (ed.) Distributed Cognition. Psychological and educational considerations. Cambridge University Press, 1993. 275 pages.