Kun on jano, täytyy juoda. Parhaimmillaankin ihminen pystyy elämään juomatta vain muutaman päivän. Puhtaan veden nauttiminen on ihmiselle yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Sillä erotuksella tosin, että ilmaa on ihmisten ympärillä yllin kyllin ja ainakin vielä toistaiseksi meidän kaikkien ulottuvilla helposti hengitettävässä muodossa. Toisin on veden laita. Ihmisen elämä maapallolla näyttää olleen veden äärellä ja ehdoilla elämisen historiaa. Kun hengittäminen on ollut ihmisellä aina refleksiivinen ruumiintoiminto, sitä se ei ole ollut juomisen kohdalla. Ihmislajin on täytynyt vuosikymmentuhantista toiseen pinnistellä juomakelpoisen veden hankkimiseksi. Ihmiskunnan historia on ollut siis suuressa määrin janon sammuttamisen historiaa.

Brittiläinen The Economist -lehden toimittaja Tom Standage tarkastelee teoksessaan Kuusi lasillista historiaa (A History of World in six Glasses) koko maailman historiaa juuri juomisen näkökulmasta. Laseissa, joiden läpi Standage tiiraa, on olutta, viiniä, viinaa, kahvia, teetä ja Coca-Colaa. Juuri näillä veden jalosteilla on hänen mukaansa ollut ratkaiseva rooli ihmiskunnan historiassa.

Eittämättä näin. Vesi ei ravitse, se ei päihdytä tai huumaa eikä se edes säily hyvin. Niinpä ihminen on jalostanut vedestä juomia, joista näitä edellä mainittuja ominaisuuksia ei puutu. Alkoholipitoisilla juomilla on ollut keskeinen sija historiassa juuri siksi, että alkoholi säilyi vettä huomattavasti paremmin. Humalluttavien ja ravitsevien vaikutustensa ansioista alkoholia sisältävät juomat ovat säilyttäneet suosionsa läpi yhteiskuntien aina meidän päiviimme saakka. Myös kuuma kahvi ja tee ovat tappaneet bakteereja vedestä. Kofeiinia sisältävät juomat ovat myös virkistäneet ihmisiä – milloin keskustelemaan ja keksimään, milloin kestämään yksitoikkoisen tehdastyön aiheuttamat rasitukset.

”Ei ole olemassa ihmiskunnan historiaa, on vain useita ihmiselämän eri puolien historiaa.” Karl Popperia siteeraten Standage puolustaa tutkimusnäkökulmaansa, maailmanhistorian tutkimista juomisen näkökulmasta. Tosin mistään historian tutkimuksesta ei voida tämän teoksen kohdalla puhua. Standage on journalisti, mikä näkyy kerronnassa. Hän referoi jouhevasti aikaisempaa tutkimusta ilman minkäänlaista kriittisyyttä. Virvokkeiden merkitys maailmanhistoriaan helposti ylikorostuu, varsinkin kun vuonna 2005 ilmestyneen alkuperäisteoksen nimi on A History of World in six glasses ja tekijä tarkastelee juomien historiaa pelkästään länsimaisen kulttuuripiirin näkökulmasta. Muiden kuin Euroopan tai Pohjois-Amerikan juomakulttuureita kirjailija tarkastelee vain kolonialistisesta näkökulmasta. Venäläinenkin juomakulttuuri on Standagelle vain Coca-Colan vastustamisen kulttuuria.

Kun tarkastellaan kirjaa Kuusi lasillista historiaa populaarina tietokirjana, sitä voi sanoa viihdyttäväksi ja jopa oivaltavaksi. Teoksen oivallisuus perustuu Standagen idealle koota juomien kautta maailmanhistoriaan vaikuttaneet tekijät yksien kansien väliin. Lukija huomaakin nopeasti, että virvokkeilla on ollut monesti yllättävän keskeinen rooli historiassa. Lukija voi maiskutella sillä herkullisella ajatuksella, että maanviljelys – koko nykyisen elämänmuotomme perusta – syntyi 10 000 vuotta sitten Lähi-idässä juuri oluen panon keksimisen seurauksena. Siinä missä viinin suuri tuotanto ja kysyntä loivat markkinatalouden antiikin Välimerelle, viina toimi polttoaineena koko kolonialismille – viinalla maksettiin orjat ja lahjottiin Pohjois-Amerikan intiaanit. 1600-luvun englantilaiset kahvilat olivat tieteen ja merikaupan keskuksia. Newtonin painovoimateorian kerrotaan hahmottuneen eräässä lontoolaisessa kahvilassa; Lontoon pörssikin oli alun perin kahvila. Siinä missä englantilainen imperialismi perustui teelle, Yhdysvaltalainen imperialismi perustuu Standagen mukaan Coca-Cola-kapitalismille.

Sitä, kuinka paljon jokin tietyn juoman äärellä syntynyt yksittäinen tapaus on vaikuttanut maailmanhistoriaan, on mahdoton sanoa. Korottaessaan juomat historian suuriksi tekijä sivuuttaa tyystin muiden nautintoaineiden merkityksen menneisyydessä. Esimerkiksi sokerilla, tupakalla ja oopiumilla on maailmanhistoriassa varmasti suurempi paikka kuin Standage antaa kirjassaan ymmärtää. Kun rajaa tarkastelun ihmisen elämän jonkin puolen historiaan, unohtaa helposti kaikki muut miljoonat historiaan vaikuttaneet tekijät. Oikein Standage on kuitenkin pohtinut niitä prosesseita, joissa juuri näistä tietyistä juomista tuli tärkeitä juomia ihmisille. Vaikka poikkeuksetta kaikkiin kuuteen juomaan on kohdistunut niiden syntykontekstissa paljon kritiikkiä ja liioiteltuja uskomuksia, nousivat ne maailman laajuisiksi suosikeiksi juuri sellaisten ominaisuuksiensa ansioista, jotka sopivat sen aikaisen maailman – tai läntisen maailman – tarpeisiin.

Anekdootteineen kirja Kuusi lasillista historiaa soveltuu mainiosti esimerkiksi baarivisailun lähdemateriaaliksi. Tiesittekö muuten, että Coca-Cola haastettiin vuonna 1911 liittovaltion oikeuteen, jossa Coca-Colan sisältämän kofeiinin väitettiin aiheuttavan sukupuolisia rikkomuksia. Oikeudenkäynnin seurauksena Coca-Cola joutui poistamaan mainokset, joissa esiintyi lapsia. Seuraavan kerran lapsia nähtiinkin Coca-Colan mainoksissa vasta vuodesta 1986 lähtien. Tiesittekös sen, että Englannin laivasto alkoi antaa merimiehilleen oluen ja viinin siasta rommia vuoden 1655 jälkeen. Kun amiraali Edward Veron alias ”Old Grogman” keksi sekoittaa rommiin vettä ja sitruunaa, syntyi juomamuoto joka edelleenkin tunnetaan nimellä grogi. Olipa vielä niinkin, että sitruuna grogissa piti keripukin loitolla englantilaisten laivoista. Toisin oli ranskalaisten laita, jotka pinttyneinä viinin ja konjakin litkijöinä eivät saaneet juomistaan c-vitamiinia, jonka ei vielä tuolloin tietty estävän keripukkia.

Mutta tiesittekös sen, että Kuusi lasillista historiaa, ei ole lasien historiaa. Olutta oli pitkään paras juoda pilleillä suuresta saavista, jolloin akanat ja muut epäpuhtaudet eivät kulkeutuneet juojan suuhun. Antiikin symposioneissa viiniä juotiin laakeista kraatereista. Juomalasi yleistyi vasta uudemmalla ajalla. Kahvin ja teen juonnissa lasi on ollut aina erittäin epäkäytännöllinen. Coca-Colaa tehtiin kyllä aluksi vain apteekeissa, jolloin juoma nautittiin juomalaseista. Vasta kun juomaa alettiin pullottaa, siitä tuli suosittu kansallisesti ja globaalisti.

Siis sananmukaisestikaan maailmanhistoriaa ei voida tarkastella juomalasien kautta. Standagen idea koota kuudesta juomasta kertova maailmanhistoria yhdeksi kirjaksi on kylläkin oivaltava ja joiltain osin perusteltu, mutta lähdekriittiset puutteet huomioon ottaen maailmanhistoria ei kerta kaikkiaan sovi kuuteen lasiin. Teoksen viihteellinen arvo on kuitenkin asia erikseen. Teos on mielenkiintoisesta näkökulmasta sujuvasti kirjoitettu informatiivisine kuvineen ja on siis nautittavaa luettavaa. Tämäkin länsimaalaisen kulttuuri- ja talousimperialismin tuote löytää varmasti tiensä moniin suomalaisiin lahjasäkkeihin, joita kantavat punahilkkaiset ja valkopartaiset joulupukit, joiden ulkomuoto ei muuten – toisin kuin usein virheellisesti luullaan – pohjaudu Coca-Colan vuonna 1931 lanseeraamaan mainosjoulupukkiin. Tosiasiassa joulupukit oli standardisoitu Yhdysvalloissa punaisiksi pullukoiksi jo useita vuosia aikaisemmin.