Olut, kirkko ja taide

Kirjoittajien ilmaisun mukaisesti varhaiskeskiajan Euroopassa toimi kirkon ja oluen liitto. Useissa luostareissa pantiin olutta ja varsinkin Belgia vaalii edelleen tarkasti luostarioluiden saavuttamaa mainetta.

Saamme tietää paljon varsinkin Pyhästä Columbanuksesta, joka syntyi itäisessä Irlannissa noin vuonna 540.  Palveltuaan kotisaarensa useissa luostareissa Columbanus matkasi lähetystyöhön Manner-Eurooppaan. Legendojen mukaan hän teki ihmetekoja Jeesuksen tavoin. Hän sai tilkan olutta ja kaksi leipää riittämään 60:lle peltotöitä tekevälle munkille. Varhaiskeskiajan osalta olisi ollut kiinnostavaa lukea viikinkien olutkulttuurista. Mielikuvissa hurjat viikingit on helppo nähdä oluthaarikat käsissään ja kerrotaanhan jo kristinuskon vaikutukseen piiriin joutuneiden viikinkien joulun olleen oluen ja läskin riemujuhlaa. Viikingit valmistivat oluensa suomyrtistä.

Uskopuhdistaja Luther oli myös olutmiehiä. Tosin monet häneen liitetyt oluttarinat jäävät vain anekdooteiksi, joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Yksi näistä on usean saksalaisen kapakan seinällä oleva mietelmä. ”Joka juo olutta, nukkuu hyvin. Joka nukkuu hyvin, ei tee syntiä. Joka ei tee syntiä, pääsee taivaaseen.” Mikään aikalaislähde ei vahvista mietelmää Lutherin sanomaksi.

Luostareista kirjoittajat siirtyvät tavernoihin. Tämä tapahtuu kertomalla alankomaalaisten 1500- ja 1600-lukujen kuvataitelijoiden kapakkamaalauksista. Tavernoiden ja maalaispitojen riehakasta elämänmenoa kuvasivat maalauksissaan mm. Pieter Brueghel vanhempi ja Adriaen Brouwer. Itse taiteilijoita oluttuvassa on esitelty aivan toiselta aikakaudelta. Kirjallisia pubiseurueita on varmaan ollut kaikkialla Euroopassa, mutta tämän tietokirjan sivuille on päätynyt luku oxfordilaisista kirjailijoista ja kirjallisuuden ystävistä, joilla oli tapana kokoontua säännöllisesti kantakapakkaansa. Tuohon kirjailijaporukkaan kuuluivat mm. Tarun Sormusten Herroista kirjoittanut J.R. Tolkien ja Narnia-sarjan luoja C.S. Lewis.  Tämä The Inkglings-nimellä tunnettu seurue kokoontui viikoittain varsinkin The Eagle and Child -pubiin vuodesta 1933 seuraavan vuosikymmenen loppuun.

Kuva: Eduard von Grützner (1846-1925) Olutta juova munkki

Urheilua oluen voimalla

Jos taiteilijat ovat kautta aikain siemailleet olutta, on se maistunut myös urheilijoille. Nykyisin tuskin yllättää, jos Ranskan ympäriajossa vuosittain joku tai useampikin pyöräilijä kärähtää dopingista. Kirjoittajat toteavat, että urheilulla on pitempi yhteinen historia alkoholin kuin raittiuden kanssa.

Oluen ja urheilun yhteyksiä kirjassa esitellään kahden esimerkin kautta. Toinen on varsin kostean menneisyyden omaava Ranskan ympäriajo (Tour de France) ja toinen Englannin panimoiden ja jalkapalloilun yhteistyö. Ensimmäinen Ranskan ympäriajo ajettiin vuonna 1903 ja alusta asti ajajien huolto takasi kilpailoille oluen riittävyyden etappikilpailuissa. Kun vuosina 1905 – 1912 kilpailtiin sijoituspisteistä eikä kokonaisajasta, piipahdus oluelle kilpailun tiimellyksessä ei aiheuttanut romahdusta kokonaistilanteessa.

Eiköhän moni tappelu kilpailevien jalkapalloseurojen kannattajin kesken ole käyty muutaman tuopillisen siivittämänä. Rissanen ja Tahvanainen eivät kuitenkaan käsittele jalkapallohuliganismia vaan jalkapalloseurojen suhdetta olutpanimoihin. He toteavat olutrahan virranneen jalkapalloon 1880- luvulta lähtien. Vuonna 2013 Euroopan jalkapalloliitto UEFA ja panimokonserni Heineken tekivät kolmivuotisen jatkosopimuksen (2015 – 2018) Mestareiden liigan pääsponsorin asemasta. Useilla nimekkäillä jalkapalloseuroilla on oma panimosponsori, esimerkiksi Liverpool FC:llä se on Carlsberg ja Evertonilla thaimaalainen Chang. Vaikka alkoholin yhdistäminen jalkapalloiluun on kyseenalaistettu, ei tilanne näytä lähivuosina muuttuvan. Oluttuoppi pysyy jalkapallon ystävän kädessä niin katsomoissa kuin kotisohvalla tai kantakapakassa. Tämä luo oivan markkinointitilaisuuden olutpanimoille ja niiden olutmerkeille.  

Armeija marssii kaljalla

Armeija marssii vatsallaan. Niin usein olut ja sotaväki liittyvät yhteen, että tuohon vatsaan mahtuu myös olut. Kirjassa kertomukset oluesta sotatantereilla ovat historian ei kausilta ja tapahtumiltaan hyvin erilaisia.

Brysseliin ehkä tunnetuin nähtävyys on pikkarainen, vain 61 cm korkea pissaava pikkupoika Manneken-Pis. Itse asiassa turistien katseltavana on vain alkuperäisen patsaan tarkka kopio. Alkuperäinen patsas on sen lukuisten varkauksien vuoksi turvassa Brysselin kaupunginmuseossa. Legendan mukaan pissaava pikkupoika on Brabantin herttuakunnan vallanperilliseksi vuonna 1141 syntynyt Gottfried III. Isän kuoleman vuoksi juuri kävelemään oppimaan Gottfried joutui taistelukentälle johtamaan sodankäyntiä pohjoisen kapinoivia aatelisukuja vastaan. Taistelun tiimellyksessä pikkuvesseli lasketteli pitkät pissasuihkut päin vihollista. Tämä ratkaisi taistelun Brabantin joukkojen hyväksi. Hyvän suihkun takasi paikallinen lambic-olut, jota hänen imettäjänsä  nautti tiuhaan tahtiin. Kerrotaanpa pojan itsekin naukkailleen maidon lisäksi laimennettua olutta.

Olutta kaipasivat ruotsalaiset sotajoukot Saksassa 30-vuotisen sodan aikana, Sandelsin soturit Koljonvirralla ja Flanderiin sijoitetut brittilentäjät toisen maailmansodan aikaan. Sitä heille kuljetettiin kanaalin yli huoltolennoilla Englannista mm. siiven alle kiinnitetyissä oluttynnyreissä. Luvussa Olutta Kanaalin Yllä teknisistä asioista vähemmän kiinnostunut saattaa saada jo yliannostuksen sotilaslentokoneiden teknisistä tiedoista. Ensimmäisen maailmansodan Flanderin juoksuhaudoissa ryvettyneet saksalais- ja brittisotilaat joivat olutta sulassa sovussa pitäessään taistelutaukoa jouluna 1914. Tuolloin inhimillisyys pilkisti kesken raakalaismaisen sotimisen. Tilapäisen aselevon aina vihollissotilaat nousivat juoksuhaudoistaan, pelasivat jalkapallon ystävyysottelun ja siemailivat olutta.

Kuva: Oluttynnyrit asennettuina Spitfire-hävittäjän siipien alle.

Keväällä 1992 Bosnia ja Hertsegovinan pääkaupunki Sarajevoa piirittävät serbijoukot katkaisivat kaupungin vuorilta vettä tuovat vesijohdot. Pelastus tuli Sarajevska-panimolta. Se jatkoi keskeytyksettä oluen panemista kolmivuotisen saarron ajan. Lisäksi panimon syvistä kaivoista pumpattiin vettä ahdinkoon joutuneiden sarajevolaisten veden saannin turvaamiseksi.

Kuohuva yhteiskunta

Sotakenttien lailla olut on ollut mukana yhteiskunnallisissa ja poliittisissa mullistuksissa. Toimipa Puolassa 1990-luvun alun murroskautena lyhyen aikaa aina parlamenttiin noussut Puolan oluenystävien puolue.

Pietari Suuri oli Venäjän uudistaja ja halusi eurooppalaisten esikuvien mukaisesti lisätä oluen suosiota perinteisessä vodkamaassa. Osin tämä maan ylä- ja keskiluokan osalta onnistui, mutta suurempi muutos Venäjän alkoholikulttuurissa kuivui kokoon jo Pietarin elinaikana. Samansuuntainen juomatapojen muutosprosessi käynnistyi Italiassa toisen maailmansodan jälkeen. Köyhä maa ihaili amerikkalaisuutta ja kävi läpi yhteiskunnallisen muutoksen, mihin liittyi oluen suosion kasvu. Tätä edesauttoi onnistunut oluen mainostaminen ja markkinointi.

Saksa on puolestaan ikimuistoisista ajoista lähtien ollut ja on olutmaa. Kirjan saksalaisia ”olutpoliitikkoja” ovat Adolf Hitler ja maan ulkoministerinä vuodet 1923 – 1929 toiminut Gustav Stresemann. Julkisuudessa Hitler esiintyi absolutistina, mutta kyllä hänellekin olut silloin tällöin maistui. Baijerin maaseutuasunnolle Hitlerille toimitettiin kuukausittain erä tummaa, tosin alle 2 %:sta lageria. Varmasti tunnetuin Hitleriin liitetty olutjuttu on hänen suorittamansa olutvallankaappaus. Kannatuksensa vahvistamiseksi kesällä 1921 Saksan natsipuoleen johtajaksi noussut Hitler kiersi ahkerasti olutkapakoita ja julisti 8.11.1923 Bürgerbraukellerin oluttuvassa Münchenissa kansallisen vallankumouksen alkaneen. Hanke tyrehtyi jo seuraavana päivänä. Valtiopetoksesta tuomittuna Hitler istui runsaat kahdeksan kuukautta vankilassa.

Gustav Stresemann oli laatinut väitöskirjansa aiheesta Pullotetun oluen kaupan kehitys Berliinissä. Hänen isänsä oli vehnäolutta pullottava tukkukauppias, jonka kotitalossa toimi perheen pyörittämä baari. Kirjan mukaan Stresemann vei valtiovieraat mielellään krouveihin tietäessään, että oluttuopin ääressä voitiin hoitaa suhteita henkilökohtaisemmin. Varsin kaukaa haetulta kuulostaa kuitenkin toteamus, että Stresemann olisi perustanut ulkopolitiikkansa samoille periaatteille kuin tuoppien tarjoilu eli molemmissa kyse oli tasapainosta.

Oluen ääressä viihtyi myös näytelmäkirjailija ja Tšekin tasavallan ensimmäinen presidentti Václav Havel, jonka uraan mahtui 1970-luvun alkuvuosina lyhyt työsuhde Trutnovin olutpanimossa. Presidenttinä Havel jatkoi vierailujaan olutkapakoissa ja saman teki vuosina 2004 – 2011 ensin Irlannin valtiovarainministerinä ja sitten pääministerinä toiminut Brian Cowen.  Havelin tavoin Cowen joi oluensa mielellään kansan parissa. Irlannin talouden nousukiidossa Cowenin oma ura eteni samalla tavalla, mutta kesällä 2008 alkaneen talouskriisin mukana romahti aikaisemmin suositun poliitikon ura. Hyväntuulisesta ja seurallisesta miehestä leivottiin mediassa kuva typerästä, laiskasta ja juopottelevasta ministeristä, joka oli johtanut Irlannin talouden perikatoon.

Innovaatioita ja liiketoimintaa

Muun liiketoiminnan tavoin olutpanimot ovat hyötyneet uusista innovaatioista, niin teknisistä edistysaskeleista kuin tieteellisistä oivalluksistakin. Vuonna 1835 nykyisin yhteen kasvaneet Nürnbergin ja Fürthin kaupungit yhdistänyt Saksan ensimmäinen rautatie tarjosi uuden ja nopean kuljetusväylän Nürnbergin Lederer-panimon oluelle. Oluttynnyrien kuljetuksen siirtäminen hevoskuljetuksista rautatielle toi panimolle mainetta ja menekin lisäyksen. Ranskalaisen mikrobiologin ja kemistin Louis Pasteurin 1860- ja 1870 -luvulla tekemät bakteeri- ja mikrobitutkimukset johtivat puolestaan monella tavalla oluen laatua hyödyttäviin tuloksiin. Hänen oluenpanon teoreettisia lähtökohtia ja käytännön sovellutuksia käsittelevästä 1876 ilmestyneestä Tutkimuksia oluesta (Études sur la Bière) tuli kaikkialla Euroopassa oluenpanijoiden raamattu.

Kuva: Nürnbergin Lederer-panimo oli ensimmäinen rautatietä oluen rahtauksessa hyödyntänyt panimo

Oluen valmistusta ovat harjoittaneet köyhät ja rikkaat. Tartossa 1780-luvulla kaupungin panimo-yhtiö oli jonkun aikaa aikaisemmin oluen valmistuksesta vastanneiden kiltojen perheiden leskien ja orpojen käsissä. Panimo oli osuuskunta, joka tarjosi toimeentulon jäsenilleen. Kirjan luku Kööpenhaminan riitaisat Medicit kertoo suuremman luokan oluen panemisesta tanskalaisen mahtipanimo Carlsbergin vaiheiden kautta. Liiketoiminnan ohella kirjoittajat kertovat värikkäästi panimonomistaja Jacob Christian Jacobsenin ja hänen poikansa Carl Jacobsenin valtataistelusta, riidoista ja sovinnosta mitä jännittävimpänä sukudraamana. Luku on yksi kirjan parhaita ja liittyy oluen historiaan ilman minkäänlaisia aasinsiltoja.

Vanhempi Jacobsen nimesi vuonna 1847 perustamansa panimon poikansa Carlin mukaan Carlsbergiksi. Isän ja pojan valtataistelu vaikutti niin siviilielämässä kuin myös liiketoiminnassa. Kun isä kannatti oluen pitkää kylmävarastointia, nuoremman Carlsbergin mukaan varastointiaika olisi voinut olla paljon lyhyempi. Kun isä halusi myydä entiseen tapaan oluen tynnyreissä, suosi poika pullotettua olutta. 1870–luvun lopulla vanhemman Carlsbergin johtama vanha panimo ja nuoremman johtama laajennusosa olivat toistensa kilpailijoita. Katkenneet suhteet kuitenkin korjautuivat vielä ennen isän kuolemaa vuonna 1877. Medici-nimityksen kirjoittavat antavat Carlsbergeille molempien laajamittaisen taiteen keräämisen ja kulttuurin ja hyväntekeväisyyden tukemisen vuoksi.

Mika Rissasen ja Juha Tahvanaisen teos on paitsi tietopaketti oluesta ja oluen valmistamista niin myös monipuolinen kokoelma koko Eurooppaa mullistaneista tai kansallisesti ja paikallisesti tärkeistä tapahtumista. Joidenkin lukujen osalta on todettava oluen jäävän niissä jopa varsin ohueksi sivujuonteeksi. Esimerkkinä vaikka kertomus norjalaisen Fritdjof Nansenin vuosien 1892 – 1896 lopulta epäonnistuneesta pohjoisnavan valloitusretkestä, jota toki sponsoroi Rignesin olutpanimo.

Kuohuvaa historiaa on sujuvasti kirjoitettu tietokirja. Nimensä mukaisesti se on yhtä paljon jos ei enemmänkin kuin kuohuvaa olutta niin esseekokoelma Euroopan kuohuvasta historiasta. Kirjan pääosassa ovat oluen lisäksi usein yhteiskunnan merkkihenkilöt. Hyvin kirjaan olisi mahtunut jokin historiallinen kertomus tavallisen rahvaan kapakkareissusta. Suomesta mukaan on päätynyt vain upseeri ja herkkusuu Sandels ja hänen nimeään kantava olutmerkki. Miten huikeita tarinoita olisikaan saanut Karjala-oluesta.

Kuva: Todennäköisesti ensimmäinen valokuva olutta nauttivista herrasmiehistä. Hill & Adamson 1844. (Wikipedia)