Kanadalainen Karen Dubinsky on kirjoittanut mielenkiintoisen tutkimuksen, joka keskittyy kahteen tärkeään kysymykseen: ensinnä, miten Yhdysvaltain ja Kanadan merkittävimmän matkailunähtävyyden, Niagaran putouksen seutu on kehittynyt matkailullisesti viimeisen lähes kahdensadan vuoden aikana, toiseksi, miten tämä liittyy "honeymoonin" eli kuherruskuukauden eli häämatkan historiaan ja siten seksuaalisen matkailuhistorian kysymyksiin.

Kirjassa selvitetään perusteellisesti Niagaran matkailun vaiheet ja siinä tapahtuneet muutokset. Se tuli matkailukohteeksi jo 1700-1800-luvun vaihteessa ja ensimmäiset häämatkailijat tulivat aivan 1800-luvun alussa. Niagaran matkailullinen suosio aiheutti valtavan hotelli- ja muiden palvelujen rakennusbuumin 1830-luvulta alkaen. 1900-luvun alussa teknologia toi mukanaan sähkövoiman ja alueen teollistumisen, mistä tuli ristiriitoja matkailun kehittäjien kanssa. Alkuaan Niagara oli ennen muuta yläluokkaisten ja varakkaiden amerikkalaisten matkakohde. Näille Niagarasta tuli passé jo 1800-luvun lopulla. 1920-luvulla amerikkalainen keskiluokka valtasi Niagaran. Toisen maailmansodan jälkeen puolestaan amerikkalainen ja kanadalainen työväenluokka rynnisti lomakohteeseen. Miljooniin vuosittain nousevat matkailijamäärät tulivat tavanomaisiksi ja se merkitsi kassakoneiden kilinää varsinkin "honeymoonauksen" kulta-aikana 1950-1960-luvulla.
Lukija odottaa jotain ehkä jotain raflaavaa tutkimustulosta otsikon mukaisesti "toiseksi suurimmasta pettymyksestä" – ja antaa vallan ehkä mielikuvitukselleen – mikähän mahtoi olla se ensimmäinen pettymys? Vastausta ei suoraan anneta, mutta päätelmiä voi tehdä. Kriittinen lukija kokee pettymyksiä kirjan nimen osoittamalla linjalla. Niinpä lienee pettymys, että se tärkeämpi osa Dubinskyn tutkimusta on kuitenkin matkailun yleinen historia, jonka raamiin hän sijoittaa seksuaalisen matkailuhistorian. Välillä tuntuukin, että kuherruskuukausi on kokonaan unohdettu.

Sensaatiomaisuutta ei teoksessa ole, jos sellaiseksi joku ei lue mielenkiintoisia sitaatteja monista matkakertomuksista. Tuskin on yllättävää sekään, että esimerkiksi maailmansotien välisenä aikana Yhdysvalloissa annettiin sukupuolivalistusta nuorille pareille. Kirjan tekijä haluaa tehdä ehkä pientä sensaatiota ja ennakoi loppuluvussa, että tietyntyyppinen "varttuneiden pariskuntien" matkailu lisääntyy. Kysymys ei olekaan eläkeläisistä, vaan viittaus siihen, että Niagaran tulevaisuus saattaa olla lesboilevien ja homoilevien pariskuntien suosikkikohteena, ja että tähän olisi jo eräiden seurantaraporttien mukaan kehitys kulkemassa. Homoseksuaalit ovat jo aiemmin olleet hyvin kiinnostuneita Niagaran vetovoimasta. Dubinsky ei kuitenkaan arvioi, miten kehitys vaikuttaisi muihin matkailijoihin.

Honeymoon Niagaralla oli tavaramerkki ja matkailutuote. Jottei tulisi väärää käsitystä "honeymoonareiden" määrästä voidaan siteerata tietoa vuodelta 1968: kuherruskuukauden vietto oli matkan motiivina 3 %:lla matkailijoista. Heidän tutkimisensa on kuitenkin mielekästä siksi, että asiasta puhuttiin paljon, siitä tehtiin lehtikirjoituksia, novelleja ja romaaneja. Tunnetuin elokuvista oli v. 1953 valmistunut "Niagara" Marilyn Monroe ja Joseph Cotten päätähtinään. Honeymoon oli paljon muutakin kuin pelkkä hääyön vietto Niagaran hotellissa tai motellissa – tosin monet ovat kertoneet kommelluksista kun todelllinen hääyö viettiin hotellivarauksen pettäessä rautatieasemalla tai parkkialueella tai rikkoutuneen auton vuoksi sateessa valtatien varrella.

Harmittavaa onkin, ettei Karen Dubinsky tee kunnon vertailua esimerkiksi aurinkorantalomailun historiaan ja siinä ilmeneviin seksuaalisuutta koskettaviin piirteisiin. Näistä on olemassa runsaasti lähteitä ja jonkin verran jo tutkimusta myös historian puolelta. Amerikan mantereelta ja sen lähivesiltä olisi esimerkkejäkin löydettävissä.

Dubinsky on hyvin perillä aiemmasta matkailuhistorian tutkimuksesta ja myös yleisemmistä matkailututkimuksen kysymyksistä: hän esimerkiksi hyödyntää Dean McCannelin teorioita turismin etualaan ja taustaan kuuluvista (tässä honeymoon) ilmiöistä. John Urryn post-turismi ja "Tourist Gaze"- analyysi ovat myös mukana; lisäksi Dubinskylla esiintyvät kysymykset toiseudesta, kolonialismista, etnisyydestä ja tietysti myös kuluttamisen historiasta. Ehkä kirjaan on tungettu liiankin paljon teorioita, taustoja ja yhteyksiä, koska punainen lanka, "honeymoon", on välillä kadota näköpiiristä. Onko siis kysymys työn rakenneongelmasta vai eikö häämatkoista sittenkään ollut riittävästi materiaalia?

Lukemista haittaava harmittava seikka liittyy tekniseen toteutukseen: sivunumerointi puuttuu arviolta puolesta kirjan sivuista. Allekirjoittaneelle ei valjennut syy tähän. Lopussa oleva hakemisto on asiasanojen osalta huonosti tehty. Loppukommentiksi voidaan todeta kuitenkin, että Karen Dubinsky on tehnyt perusteellisen, uutta näkökulmaa hyödyntävän Niagaran matkailuhistorian. Samalla se on hyvä osoitus siitä, miten matkailuhistoriassa voidaan käsitellä oman aikamme mielenkiintoisten kysymysten juuria.

Auvo Kostiainen