Eversti Matti Lukkari toimi 1993-1994 Viron poliittisen ja sotilaallisen johdon sotilaallisena avustajana. Tehtävässään hänellä oli mahdollisuus keskustella virolaisten vaikuttajien kanssa ja päästä hiukan näkemään sisäpuolelta virolaisen politiikan kiemuroita. Lukkari innostui Virosta ja virolaisista niin paljon, että halusi kirjoittaa kirjan, jossa yhdistyisivät hänen omat kokemuksensa sekä hänen kuulemansa ja lukemansa. Omien sanojensa mukaan Lukkari on kirjoittanut ”historiallisiin tapahtumiin sidotun mielipidekirjan”. Päälähteekseen hän ilmoittaa ”keskeisten vaikuttajien haastattelut”. Näihin kuuluu 20 henkilöä, joiden joukossa ovat mm. Siim Kallas, Mart Laar, Marju Lauristin ja Edgar Savisaar. Lennart Meri puuttuu joukosta, miksi?

Kirjan nimi ja vielä enemmän takakannen kysymys ”Kuinka Viro itsenäistyi?” herättivät suuria odotuksia. Saisiko nyt lukea tuoreesta näkökulmasta Viron viime vuosien kehityksestä? Mitä kaikkea jännittävää ”keskeiset vaikuttajat” olisivat Lukkarille kertoneet? Aihehan on herkullinen ja sisältää runsaasti dramaattisia aineksia. Nyt vain on käynyt niin, että Lukkari on hukannut hyvän tilaisuuden. Liekö tullut liian kiire?

Kirja sisältää kyllä monia onnistuneita jaksoja; etenkin Lukkarin omat kokemukset Viron puolustusvoimien synnyttämisestä ja lujittamisesta ovat kiinnostavaa luettavaa. Varsinkin amerikanvirolaisen kenraali Einselnin ristiriitoja aiheuttanut omapäinen linja saa tarpeellista lisävalaistusta. Lisäksi monet vaikuttajaesittelyt, jotka on siroteltu omina kokonaisuuksinaan lukujen sisälle, toimivat sellaisinaan. Valitettavasti nämä hyvät osuudet hukkuvat rakenteeltaan hyvin sekavaan kirjaan. Voi olla, että monikaan lukija ei jaksa kirjan loppuun, jossa juuri Lukkarin omat kokemukset pääsevät oikeuksiinsa.

Kirjan sekavaa rakennetta kuvaa hyvin se, että vajaaseen 300 sivuun mahtuu melkein 200 otsikkoa. Luvut ovat hyvin lyhyitä, mikä toki joskus voi olla hyväkin asia. Nyt se ei ole; asioiden käsittely katkeaa joskus kuin kananlento. Pahin esimerkki tästä on elokuun 1991 vallankaappausyrityksen kuvaus: juuri kun venäläiset joukot ryhtyvät piirittämään Tallinnan tv-tornia, Lukkari siirtää lukijan ikään kuin jäähylle lukemaan virolaisten suhteista suomalaisiin ja ulkovirolaisiin. Sen jälkeen jatkuu taas tv-tornin piiritys!

Kirjaa olisi myös ollut varaa tiivistää. Miksi lähteä liikkeelle varhaishistoriasta, kun aiheena on Viron uusin itsenäistyminen? Vaikka tekijä olisikin kiinnostunut kaikesta, mikä liittyy Viron historiaan, ei siihen kannata tuhlata sivuja ja lukijan aikaa, varsinkin kun käsittely jää hyvin pintapuoliseksi ja aiemman kirjallisuuden lainailuksi. Lukija voikin huoletta aloittaa kirjan sivulta 68, jossa vasta päästään Neuvosto-Viroon. Kaikkein järkevintä olisi varmaankin ollut aloittaa kirja 1970-1980-lukujen vaihteesta. Eikö kustantajaakaan lainkaan mietityttänyt tällainen dispositio?

Kirjaan on jäänyt useita asiavirheitä, joista tässä nyt muutama korjattakoon. Tavallisesti puhutaan metsäveljistä eikä metsänveljistä, kuten Lukkari tekee. Vaino Väljaksen nimeä tekijä ei ole saanut kohdalleen, etunimi on kirjassa välillä Väino, välillä Väinö. Jaan Krossin kirjaluettelossa esiintyvät teokset ”Kaivaukset” ja ”Syvyydestä” ovat yksi ja sama kirja (s. 86). Eesti Rahvuslaste Liit ei ole Viron kansanlasten liitto (s. 129) vaan Viron kansallismielisten liitto. Sivulla 10 oleva Viron kartta on niin epämääräinen, että sen avulla ei kyllä kannattaisi lähteä Virossa suunnistamaan.

Matti Lukkarin kirja on enemmänkin innostuksen kuin asiantuntemuksen hedelmä. Teos sisältää kiinnostavaa ja uuttakin asiaa, kunhan sen vain kaiken hajanaisuuden keskeltä jaksaa kaivaa. Keskeisten vaikuttajien haastatteluista olisi luullut irtoavan enemmänkin mielenkiintoista informaatiota.