Elämäkerroille löytyy aina innokkaita lukijoita, tekeväthän ne menneisyydestä ihmisenkokoisen tuoden mukaan inhimilliset tunteet, elämänvaiheet ja tarinat. Etenkin ”historiallisesti merkittäväksi” katsotun henkilön myötä saadaan avattua helposti sulava näkökulma historian tapahtumiin ja kausaliteetteihin. Menneisyyden selittämisessä ja tulkitsemisessa yksittäisten ihmisten kautta vaarana ovat kuitenkin perspektiiviharhat, joissa tietyt portaalihahmot kohoavat kerta toisensa jälkeen dominoimaan mielikuvia historiasta jättäen vähemmän tilaa muille vaihtoehdoille ja pohdinnoille.

Venäjän tutkimuksen emeritaprofessori Isabel de Madariaga on kirjoittanut kahden venäläisen hallitsijan, Katariina Suuren ja Ivan IV:n eli Iivana Julman elämäkerrat. Jälkimmäinen ilmestyi viime vuonna suomeksi esitellen viidelläsadalla sivullaan Iivanan taustan, valtakauden ja poliittisen perinnön (tsaarin liikanimihän ei suomeksi täysin vastaa venäläistä käsitettä ”groznyj”, joka varsinaisen julmuuden sijasta kuvaa pelkoa ja kunnioitusta herättävää mahtavuutta).

Kirjoittaja itse tähdentää, ettei pyri kuvaamaan Venäjää Iivana Julman valtakaudella, vaan ymmärtämään tsaaria ihmisenä ja hallitsijana. Samalla hän myöntää, että vähäisen lähdeaineiston vuoksi tehtävä on äärimmäisen vaikea. Lopputuloksena on sangen kiinnostava, elävä ja sujuvasanainen kokonaisuus, mutta lähdekriittisesti suuntautunut lukija ei voi olla jakamatta kirjailijan epäilyksiä ja lisäämättä kenties mukaan myös omiaan. Teoksen kaunokirjalliset ansiot ovat kiistattomat de Madariagan asiantuntijuudesta puhumattakaan, mutta aivan varauksetta en sitä tutkimuksen lähdekirjallisuutena käyttäisi.

Kirjoittaja kertoo nojautuneensa yksinomaan julkaistuihin lähteisiin ja historiantutkimuksiin, joista tärkeimpien joukossa hän mainitsee N. M. Karamzinin ja S. M. Solovjevin 1800-luvulla ilmestyneet teokset Venäjän historiasta. Venäläinen historiankirjoitus mainitulla vuosisadalla oli kuitenkin vahvasti kansallisromantiikan värittämää ja kertoo – kuten historiankirjoitus tapaa tehdä – enemmän siitä, millainen kuva tapahtumista ja henkilöistä tuona aikana haluttiin muodostaa. Erityistä huomiota mielikuvan rakentamisen merkitys vaatii silloin, kun varsinaista lähdeaineistoa on ollut vähän ja tilaa tulkinnoille ja mielikuvitukselle paljon.

Vaikka de Madariaga perustelee ratkaisunsa teosten viittauksilla sittemmin kadonneisiin lähteisiin ja pohtii esipuheessaan myös Iivanan kuvan muodostamista eri aikoina, on lopputuloksesta vaikeaa lukea, minkä aikakausien mielikuvia hänen hahmottelemansa Iivana eniten heijastaa. Pidemmälle viety metatason pohdinta olisikin ollut kiinnostava lisä myös muualla kuin esipuheessa.

Toinen linjaus, jonka kirjoittaja toteaa tehneensä, on suhtautuminen Iivanan ajan lähdeteksteihin: hän noudattelee Paul Buschkovitchin periaatetta, jonka mukaan teksti on sitä, mitä se sanoo olevansa. Esimerkiksi pyhimyselämäkerta kertoisi tällöin pyhimyksen elämästä ja luostarielämästä, ei esimerkiksi Venäjän kansallistunteen kehityksestä. Varovaisuus tulkinnoissa on viisautta, mutta keskiaikainen pyhimyselämäkerta ei ehkä ole asiasta paras mahdollinen esimerkki. Itse asiassa stereotyyppiset, tiukkojen muotoseikkojen kahlitsemat tekstit kertovat enemmän taustallaan olleesta yhteiskunnasta ja arvoista kuin pyhinä pidettyjen ihmisten elämästä. Sama pätee moniin muihinkin ajan tekstityyppeihin.

de Madariaga tähdentää kyllä itsekin uskonnon ja politiikan saumattomuutta keskiaikaisessa ajattelussa mainiten uskonnollisen retoriikan olleen erottamaton osa sekä kirjeitä että muita asiatekstejä. Toinen tärkeä seikka ovat käsitteet, jossa kirjoittaja mainitsee pyrkivänsä erityiseen huolellisuuteen välttäen anakronistista sanankäyttöä ja perustellen tekemänsä ratkaisut, kuten Itä-Rooman suosimisen Bysantti-nimityksen kustannuksella tai Venäjän käyttämisen Moskovan sijaan.

Kun muistaa tämänkin esityksen olevan rajoituksineen vain yksi kuva niin Iivana Julmasta kuin hänen ajastaankin, on de Madariagan kirja mitä antoisin lukukokemus elämäkertojen genressä. Nautittavan sanankäytön lisäksi (tässä voinee kiittää myös suomentaja Matti Kinnusta) se tarjoaa suuren määrän tietoa ja yksityiskohtia 1500-luvun venäläisestä politiikasta ja yhteiskunnasta. Kokonaiskuvan muodostamista auttaa Iivanan valtakauden limittäminen niin itäisen kuin läntisenkin Euroopan tapahtumiin.