Historian osalta erityisesti 1800- ja 1900-luvun historiaa on käsitelty ansiokkaasti kattaen keskeiset käsitteet. Intiaanien ja valkoisten väliset suhteet ja niihin liittyvät taistelut, sopimukset ja politiikat tulevat esiin sekä Yhdysvaltain että Kanadan osalta. Keskeisistä termeistä kirjoitetaan seikkaperäisesti ja mikäli lukijan kärsivällisyys riittää asiasanojen mukana kirjan kohdasta toiseen hyppelehtimiseen, käsikirjasta saa hyvän yleiskuvan intiaanien historian kulusta eurooppalaisten valtaamassa Pohjois-Amerikassa. Lisäksi juuri historian ja politiikan käsitteiden kohdalla termistön yhtenäisyyden tavoittelu on tärkeää, sillä käsitteet koskettavat monia erilaisia heimoja ja aihepiirejä käsitteleviä tutkijoita. Olisi toivottavaa, että kirjan esittämät hyvät suomenkieliset termit vakiintuisivat sekä tutkijoiden että muiden käytössä.

Etnologisten termien kohdalla kattavuus on historiaa ja politiikkaa huomattavasti heikompi. Pääasiallisesti tämä johtuu siitä, että aineisto on liian laaja, kuten kirjoittajatkin johdannossa huomauttavat. Heimo-sanan kohdalta löydämme tiedon, että Yhdysvalloissa on nykyään yli 560 intiaanikansaa tai -heimoa ja Kanadassa yli 600. Kaikkien tai edes murto-osan kuvaaminen asiasanoin olisi laajan kirjasarjan ja suuren kirjoittajajoukon työ. Kun kuitenkin yhtenä pyrkimyksenä on sivistää suomalaista lukijakuntaa intiaanikulttuureista, olisi jo johdannossa voitu kertoa kuinka paljon intiaaniheimoja on ja kertoa tarkemmin, millä perusteella aineelliseen ja uskonnolliseen kulttuuriin liittyviä sanoja on kirjaan valittu. Nyt mainitaan, että teoksessa esitellään ”lähinnä yleisimmin tunnetut ja käytössä olevat termit ja käsitteet, joiden suomenkielisissä käännöksissä on ilmennyt vaihtelua”. Olisin kaivannut tietoa siitä, millä perusteella on päätelty juuri nämä sanat yleisimmin tunnetuiksi. Intiaanikulttuurien tunnetuksi tekemisen kannalta olisi voinut olla hyvä tuoda esiin myös sitä, kuinka tasankointiaanit ovat olleet populaarikulttuurissa aina suosituimpia intiaaneja ja että siksi niihin liittyviä sanoja on ehkä ajan mukaan käännetty suomeksi eniten ja ehkä otettu myös kirjaan hieman enemmän kuin muiden alueiden kulttuurien termejä. Ilman asian esiin tuomista mielikuva tasankointiaaneista yleisinä (stereotyyppisinä) intiaaneina säilyttää asemansa.

Kirjaan valittujen sanojen selitykset ovat suurimmaksi osaksi päteviä eikä niistä löydy varsinaisesti asiasisältöön liittyvää virheellisyyttä. Useiden sanojen kohdalla etnologinen sanasto on kuitenkin kohdistettu turhan epätarkasti eri heimoille, alueille ja aikakausille. Vielä suuremmaksi ongelmaksi näen sen, että usein puhutaan yleisesti intiaaneista asioissa, jotka eivät koske kaikkia intiaaneja. Tällainen käsittely ylläpitää stereotypiaa yleisestä intiaaniudesta ja estää tuntemuksen ja ymmärryksen syntymistä erillisistä heimoista ja kansoista. Suhteessa tähän ongelmaan ei suomen kielen sana intiaanikaan ole niin neutraali kuin kirjassa annetaan ymmärtää, vaikkakin toki arvovapaampi kuin englannin kielen Indiantai American Indian. Intiaani-sanan ymmärtäminen täysin arvovapaaksi voi johtaa sen liian huolettomaan käyttämiseen. Osa sanan ongelmasta – oli kieli mikä tahansa – muodostaa se, että intinaani-sanaa käytetään tarkoitettamaan useiden satojen kansojen ihmisiä erottelematta heitä mitenkään toisistaan. Toki etenkin 1900- ja 2000-luvun intiaaneilla on yhteisen valloitushistorian ja panintianismin myötä paljon jaettuja kulttuuripiirteitä, mutta heimoidentiteettien ja heimokulttuurien keskeisyyttä ei saisi unohtaa.

Koska asia on tärkeä, otan joitakin esimerkkejä.

Arvauspeli esitellään yleisnimityksenä peleille, joiden tarkoituksena on arvaamalla voittaa vastapuoli. Pelien esiintymisestä intiaaniheimojen kulttuureissa ei kerrota mitään. Toisaalta ei myöskään kerrota, miksi arvauspeli olisi juuri intiaanikulttuurille ominainen peli. Miksi sana on valittu kirjaan ja mihin intiaaneihin ja aikakauteen se liittyy? Catliniitti esitellään Minnesotasta löytyvänä kivilajina, jota on käytetty piippuihin. Kun mainitaan alue, mistä piippukiveä saa, eikö tiedetä mitkä heimot tai millä alueella sitä käytettiin piippujen tekemiseen? On myöskin jopa harhaanjohtavaa kirjoittaa, että  piippukivilouhoksen olevan ”yhä intiaaneille uskonnollisesti tärkeä alue”, kun näin tuskin on koko Pohjois-Amerikan alueen intiaanien kohdalla. Olisi hyvä puhua heimoista tai jonkun maantieteellisen alueen intiaaneista. Monien sanojen kohdalla jää myös kaipaamaan tietoa ilmiön tai esineen sijoittumisesta aikaan. Milloin esimerkiksi harjaspäähinettä käytettiin ja ketkä sitä käyttivät? Ketkä käyttivät kauppahelmiä kaupan välineenä ja milloin? Samanlaisia kysymyksiä voi esittää useista sanoista: kaurikotelo, kehätanssi, peltikartio, piippu, shinny jne.

Kirjassa on toki myös selitetty monia sanoja selkeästi liittäen ne heimoon, maantieteelliseen alueeseen ja historialliseen aikaan. Kiva, kolme sisartaja päällikkö saavat toimia esimerkkeinä. Kivastakerrotaan, että se on lounaisalueen pueblojen käyttämä uskonnollinen seremoniahuone. Kolmen sisaren (maissi, kesäkurpitsa ja papu) kohdalla kerrotaan niiden merkityksestä koillisalueen intiaaneille, erityiseesti irokeeseille. Päällikkö-sanasta kerrotaan kuinka se muodostui ennen kaikkea valkoisten tarpeesta toimia johtajien kanssa ja kuinka useilla kansoilla oli monenlaisia johtajia, joiden asema erosi toisistaan ja joiden roolit perustuivat monenlaisiin asioihin.

Kirjan ongelmaksi muodostuu sen epätasaisuus. Historian ja politiikan sanastossa ei löydy lainkaan ongelmia, mutta aineelliseen kulttuuriin ja henkiseen elämään liittyvän termistön kohdalla joidenkin sanojen selitykset ovat ongelmallisia yleisen intiaan-määritteen korostumisen takia, kun taas jotkut sanat selitetään hyvin selkeästi jonkin tietyn heimon tai kulttuurialueen kautta. Historialliseen aikaan on kautta linjan näissä sanoissa kiinnitetty liian vähän huomiota. Monien esineiden ja asioiden kohdalla viitataan usein perinteiseen merkitykseen tai kulttuuriin. Milloin tällainen perinteinen kulttuuri on ollut? Olisi ollut hyvä tietää enemmän: Oliko kyse esimerkiksi eurooppalaisia edeltävästä ajasta, 1800-luvusta, vai nykypäivänä ylläpidetyistä tai elvytetyistä tavoista?

Erityisen ongelmallisiksi kirjassa muodostuvat jotkin uskontoon tai henkiseen maailmaan liittyvät termit. Autuaiden metsästysmaiden kohdalla kerrotaan, että ”[i]ntiaaneilla on yleisesti ollut käsitys, että kuoleman jälkeinen elämä olisi samankaltaista kuin tässäkin elämässä, kenties jopa parempaa.” Kenestä intiaaneista tässä on kyse? Nykytutkimuksessa pitäisi vain hyvin varoen viitata intiaaneihin yleensä tämän tyyppisissä uskomuksiin tai perinteisiin liittyvissä kysymyksissä. Mikäli on todella niin, että enemmistöllä intiaaneista on tällainen käsitys, se pitäisi paremmin perustella ja todentaa tekstissä, vaikka onkin kyse yleisteoksesta eikä tilaa ole paljon.

Näkyjen ja omakohtaisten kokemusten kerrotaan olevan merkittävässä osassa intiaanien uskonnoissa. Tekstissä myös kerrotaan näynetsinnästä ja luokitellaan näyt eri tyyppeihin. Koko ajan viitataan yleisesti intiaaneihin, paitsi silloin kuin annetaan esimerkkejä. Kuitenkaan kaikkien intiaaniheimojen uskonnot eivät perustu näin voimakkaasti näkyihin eivätkä omakohtaisiin kokemuksiin. Ainakin lounaisaslueen joillakin heimoilla uskonto perustuu myös hyvin kollektiivisiin ilmiöihin ja rituaaleihin. Kirjan näky-kohdassa kirjallisuusviitteet viittaavat pääasiassa tasankointiaaneihin ja muutamat esimerkit viittaavat tasankointiaaneihin ja Kalliovuorten itäpuolisiin alueisiin. Päädytään taas siihen ongelmaan, että ilmaistaan asian koskevan intiaaneja yleensä, kun olisi parempi ilmaista tarkemmin alue, heimot ja myös aikakausi. Myöskin suuren hengen yleistäminen kuulumaan kaikkien intiaanikulttuurien ajatteluun on varsin ongelmallista.

Erityisen ongelman muodostaa sana sielu. Sanan selityksessä tulee esiin, että esitetty jaottelu kehosieluun ja vapaasieluun tulee tutkijoilta ja se on ”tehty sielukuvausten perusteella”. Kun uskonnolliseen tai filosofiseen ajatteluun liittyvät sanat tai ainakin sanojen selitykset perustuvat länsimaiseen tutkimukseen ja sen kategorioihin, on harhaanjohtavaa aloittaa ”Intiaanien perinteisten käsitysten mukaan…”. Taas sijoitetaan kaikki intiaanit samaan muodottomaan massaan niin, että lukija unohtaa niiden satojen uskomusten olemassaolon, joita eri heimoilla on sekä myös sen, että intiaanikulttuurit eivät ole ajassa muuttumattomia kulttuureja. Tutkimuksen luoman tiedon korostaminen sekä sen kertominen, milloin tutkimukset on tehty ja minkä intiaaniheimojen tai -kansojen antamaan informaatioon ne perustuvat, olisi poistanut useita ongelmia kirjan henkiseen maailmaan liittyvien sanojen selityksistä. Nyt on käynyt niin, että ”perinteinen intiaani” on kirjassa keskeisessä roolissa, vaikka tutkijoiden pitäisi pyrkiä kaikin tavoin osoittamaan, että moista ei varsinaisesti ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan.

Lopuksi haluan vielä puuttua käsitteeseen intiaaniaika. Tämä oli ainoa kirjan sanoista, jota en itse kyennyt sijoittamaan mihinkään tuntemaani intiaanikulttuuriin tai intiaaneihin liittyvään tutkimukseen. Ajatukset erilaisista aikakäsityksistä länsimaisten ja ei-länsimaisten kulttuurien niin kuin esiteollisen ja teollisen ajan välillä ovat hyvin yleisiä, mutta kyseisen termin alkuperä ja käytön yleisyys ovat itselleni arvoitus. En luonnolliseti voi olettaa tietäväni kaikkea intiaanihistoriasta ja -kulttuureista, mutta mielestäni sanan selityskin on kysymyksiä herättävä. Ajatus syklisestä ja lineaarisesta aikakäsityksestä esitetyn kaltaisena yksinkertaisena ilmiönä on vähintäänkin ongelmallinen eikä selityksessä esitetä mitään perusteita eikä kirjallisuusviitteitä sille, että intiaaneilla olisi esitetynkaltainen episodinen aikakäsitys, jossa ”aika ei lopu, siksi ei ole mitään kiirettä”.

Intiaanikulttuurien käsikirjan päämäärä on hyvä ja edellä esitetystä ankarastakin kritiikistä huolimatta myös toteutus on kelvollinen. Yhtenevän suomenkielisen sanaston suhteen on toivottavaa, että kirja täyttää tehtävänsä. Tutkijoiden on hyvä käyttää jaettua sanastoa eikä kirjan antamissa suomenkielisissä sanoissa erilaisille asioille ja ilmiöille ole moitteen sijaa. Erityisesti intiaanien ja maan valloittaneiden eurooppalaisten ja heidän perillistensä välisen historian suhteen kirjan antama tieto on täsmällistä ja kattavaa, ja vaikka etnologisisten ja uskonnollisten sanojen kohdalla on välillä yllä esitettyjä vakaviakin ongelmia, myös näiden sanojen selityksissä on paljon asiallista tietoa. Siksi kirjaa voikin suositella käsikirjaksi Pohjois-Amerikan intiaaneista kiinnostuneille.