Laajoja suomenkielisiä ja suomeksi käännettyjä länsimaisen kirjallisuuden yleisesityksiä ilmestyi 1900-luvulla muutamia. Ne määrittelevät kirjallisuuden kehityslinjoja sekä tyylikausia ja luovat kirjallista kaanonia lähtökohtanaan yksityisten teosten historiallinen merkitys kirjallisten traditioiden ja kehityslinjojen myöhemmille vaiheille. Samalla ne kuvastelevat kirjoittamishetkensä kirjallisuushistoriallisia käsityksiä, näkemyksiä ja tarkastelutapoja. Kirjallisuuden kaanon elää siis jatkuvasti ja historiankirjoituksen pyrkimyksenä on määritellä kunkin kirjallisen ilmiön ja teoksen esteettinen arvo ja asema ja liittää ne osaksi jäsenneltyä yhtenäistä kertomusta.

Merkittävien teosten ja tyylikausien uudelleenarvioiminen eri näkö- ja lähtökohdista onkin paikallaan, sillä se tarjoaa uudelleentulkintoja kirjallisesta traditiosta, esteettisten aatteiden ja kerronnallisten ratkaisujen kehityksestä sekä näiden suhteista ja vaikutuksesta toisiinsa. Nyt tarkasteltavana oleva Pekka Vartiaisen Länsimaisen kirjallisuuden historia avaa kirjallisuuden historiaan hieman aiemmasta poikkeavan näkökulman. Jo vakiintuneiden tyylikausien ja näitä muovanneiden merkkiteosten ohella tämä tutkimus nostaa esille myös kirjallisia tapahtumia, kirjailijoita ja lajityyppejä, teoksia ja tekijöitä, jotka saavuttivat menestystä ja olivat merkittäviä tapahtumia omana aikanaan, mutta jotka jostakin syystä eivät nivoutuneet osaksi myöhempää kirjallisuuden kaanonia. Näitä ovat mm. 1800-luvulla alkanut naisten vaikutuksen voimistuminen kirjallisuuden kentällä sekä viihdekirjallisuuden, erityisesti salapoliisiromaanin syntyminen ja ilmestyminen kirjallisuuden historiaan. Tekijä esittelee lyhyesti koko joukon esimerkiksi amerikkalaisia naiskirjailijoita, joita erilaisilla kirjallisuuden kursseilla ei mainita.

Vartiaisen teos perustuu hänen jo aiemmin laatimaansa tutkimukseen Kirjallisuuden länsimaista historiaa antiikista modernismiin, mutta tekijä on laajentanut näkökulmaansa ja tarkastelutapaansa sekä tuplannut sivumäärän kaksinkertaiseksi. Kertomuksessaan hän etenee kronologisesti kirjallisia periodeja seuraillen, tarkastelee kirjallisuusinstituution ja kirjallisuuden lajien syntyä ja historiallista kehitystä sekä eri kielialueiden kirjallisia ominaispiirteitä ja vertailee näiden (vaikutus)suhteita toisiinsa. Tekijälle kirjallisuus ei ole muusta historiallisesta kehityksestä erillinen autonominen saarekkeensa, vaan sen lähtökohdat ja virikkeet pureutuvat syvälle yhteiskunnalliseen, taloudelliseen, sosiaaliseen, poliittiseen ja aatteelliseen kehitykseen, jotka esitellään lyhyesti ja informatiivisesti jokaisen historiallisen periodin alussa.

Vartiaisen hyvin jäsentynyt ja selkeä esitys on tiivistä, mutta jouhevaa tekstiä. Varsin suppeaan sivumäärään hän saa mahtumaan valtavan määrän materiaalia, historiallisia tapahtumia, nimiä ja teoksia, mutta hän pystyy esittämään jokaisesta nimestä ja teoksesta joitakin kiinnostavia ominaispiirteitä ja arvioimaan niiden esteettistä merkitystä niin, ettei lukijalle synny mitään pitkästyttävää luettelomaista vaikutusta. Teksti on taloudellista ja sujuvaa, kertomus pitäytyy olennaiseen eikä rönsyile sivuraiteille.

Kirjallisten kehityslinjojen ja tekstin tueksi teoksen alkuun on laadittu historiallinen aikajana, jossa eri historialliset jaksot, kirjallisuuden tyylikaudet, teokset ja tekijät sijoittuvat toisiinsa visuaalisesti tarkasteltaviksi. Teoksen loppuun sijoittuu kronologia, joka sumerien nuolenpääkirjoituksesta alkaen luettelee kirjallisuuden ja yleisen historian tärkeimmät tapahtumat ja täten suhteuttaa ja lomittaa nämä kehityslinjat toisiinsa. Myös tekstissä esiteltyjen henkilöiden ja teosten erilliset henkilö- ja teoshakemistot sekä suppeahko kirjallisuusluettelo sijoittuvat teoksen loppuun.

Pikainen vilkaisu noihin luetteloihin kertoo, että teoksessa esitellään ainakin suurin osa kirjallisuuden historian kiintotähdistä, mutta ehkä suppean sivumäärän tai uudelleenarvioinnin vuoksi joitakin nimiä on saattanut jäädä pois. Esimerkiksi tšekkiläinen Jaroslav Hašek ja hänen 1920-luvun alussa kirjoittamansa keskeneräiseksi jäänyt teos Kunnon sotamies Švejk eivät esiinny tässä esityksestä, vaikka näiden paikka satiirisen romaanin traditiossa ehkä olisikin. Pieni asiavirhekin tekstistä löytyi. Afroamerikkalaista kirjallisuutta edustavan Richard Wrightin vuonna 1940 julkaistu romaani Native Son on suomennettu nimellä Amerikan poika, ei Musta poika, kuten sivulla 830 todetaan. Musta poika (Black Boy, 1945) on tekijän omaelämäkerta tai oikeammin omaelämäkerrallinen romaani.

Kustantajan esittelyn mukaan teos on ensisijaisesti tarkoitettu käsikirjaksi lukemisen harrastajille, kirja-alan ammattilaisille, kirjallisuuden opettajille sekä opiskelijoille. Tähän tarkoitukseen teos sopii vallan mainiosti. Se on oivallinen johdatus kirjallisuuden historian kehityslinjoihin. Suuresta detaljien määrästä huolimatta sitä on helppo lukea, se tempaa lukijan mukaansa ja kiihottaa hänen haluaan perehtyä syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin kirjallisten tyylikausien esteettisiin ihanteisiin ja niitä ilmentävien teosten temaattiseen maailmaan.