Toteutumattomat asiat kiinnostavat ihmisiä niin historiassa kuin muuallakin. Siksi historiasta kiinnostuneet kansalaiset ovat aina olleet lähes yhtä innostuneita menneisyydessä tapahtuneiden ja tapahtumattomien asioiden pohtimiseen kuin varsinaiset historiantutkijat.

Tapahtumaton historia voidaan nähdä arvoväritteisemmin kuin tapahtunut historia. Se voidaan toisaalta nähdä menetettynä mahdollisuutena parempaan tai uhkana, joka onnistuttiin välttämään. Kun niin ei kuitenkaan tapahtunut, siitä voidaan jatkuvasti keskustella.

Akateemiset historiantutkijat ovat toisinaan väittäneet, että tieteellinen historiankirjoitus ei jossittele. Käytäntö kuitenkin osoittaa aivan toista. Nimenomaan akateeminen ja tieteellinen historiantutkimus pohtii ennen kaikkea tapahtumien syitä ja seurauksia ja siinä yhteydessä se joutuu pohtimaan myös vaihtoehtoisia ratkaisuja eli syitä siihen, miksi jotain tapahtui tai ei tapahtunut sekä mitä seurauksia tapahtuneilla oli tai olisi voinut olla. Siksi myös kirja Entäs jos… vaihtoehtoinen Suomen historia muistuttaa tavanomaista historiantutkimusta. Siinä kuitenkin perustellaan ja pohditaan enemmän nimenomaan toteutumatonta historiaa kuin mitä tavanomaisissa historiantutkimuksissa tehdään.

Kirja koostuu kymmenestä kirjoituksesta, joiden tekijät ovat hyvin perehtyneitä aiheeseensa joten he pystyvät perustelemaan valintansa. Kirjan aihepiiri, jossittelu, on niin mielenkiintoinen, että kirjan johdannossa olisi voitu pohtia nimenomaan tällaisen kysymyksenasettelun mielekkyyttä. Valitut aiheet ovat keskeisiä ja keskustelua aiheuttaneita tapahtumia Suomen historiassa. Suurin osa käsittelee poliittista historiaa. Menneisyyden tapahtumille voidaan keksiä monenlaisia vaihtoehtoja, mutta monissa kirjoituksissa on pitäydytty vain joihinkin todennäköisimpiin tapahtumavaihtoehtoihin. Tämän kaikki kirjoittajat myös myöntävät. Vaihtoehdoillekin jää vielä vaihtoehtoja.

Kirjan aloittaa Osmo Jussilan kirjoitus autonomian ajan historiasta. Jussila käy suppeasti läpi keskeiset autonomian ajan taitekohdat. Hän esittää syyt siihen mitä tapahtui ja hyvin lyhyesti myös sen mitä olisi voinut tapahtua, jos tapahtumat olisivat menneet toisin. Tämä lähestymistapa on myös monissa muissa kirjoituksissa.

Toisenlainen lähestymistapa on pohtia laajemmin mitä seurauksia olisi ollut, jos asiat olisivat tapahtuneet toisin. Esimerkiksi Juhana Aunesluoma pohtii mitä olisi tapahtunut, jos Suomi olisi lähtenyt mukaan Marshallin suunnitelmaan vuonna 1947.

Martti Häikiö puolestaan pohtii mitä olisi tapahtunut, jos Fagerholmista olisi tullut presidentti ja Kekkonen olisi jatkanut pääministerinä. Hän käsittelee kysymystä henkilöiden persoonallisuuden kautta. Vuoden 1956 presidentinvaalin äänestyskäyttäytymistä Häikiö ei enää pohdi. Tätä kysymystähän on jossiteltu varsinaisessa historiantutkimuksessa aivan riittävästi. Tosin mielenkiintoisen lähtökohdan olisi voinut saada myös siitä, että SDP:n ehdokkaana vaalissa ei olisikaan ollut K.-A. Fagerholm vaan Väinö Tanner.

Taidehistorioitsija Anna Kortelaisen kirjoitus eroaa lähtökohdaltaan muista kirjoituksista. Hän ottaa lähtökohdaksi tilanteen, jota ei perustele mitenkään, koska asiaa ei voikaan perustella. Kortelainen pohtii, mitä jos suomalaiset maalarimestarit olisivatkin 1800-luvulla olleet miesten sijasta naisia. Hän kirjoittaa kuitenkin mielenkiintoisesti seurauksista, joita vaihtoehtoisesta tilanteesta olisi voinut olla.

Suuri osa jossittelun aiheista liittyy erilaisiin kriisiaikoihin kuten sotiin ja niiden seurauksiin. Toinen maailmansota on niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa ollut jatkuvasti jossittelun aihe. Markku Jokisipilä esittää peräti kymmenen tapausta, jotka liittyvät Suomeen toisen maailmansodan aikana. Niitä kaikkia on käsitelty runsaasti myös varsinaisessa tutkimuskirjallisuudessa. Toinen merkittävä jossittelun aihe Suomessa on tietenkin ollut vuoden 1918 sota. Marko Tikka pohtii erilaisten sotaan liittyvien ratkaisujen mahdollisuutta. Sodan nimeä hän ei enää käsittele.

Mielenkiintoisia vaihtoehtoja tuodaan esiin myös venäjän kielestä Suomen suuriruhtinaskunnassa, Suomen kuningaskunnan edellytyksistä ja Pirkko Työläjärven mahdollisuuksista ensimmäisenä naispääministerinä.

Kun perustellaan vaihtoehtoista historiaa, on lähteiden käyttö valikoivampaa kuin varsinaisessa historiantutkimuksessa. Tämä aiheuttaa mahdollisuuden suurempiin spekulaatioihin. Kirjoittajat kuitenkin perustelevat hyvin valintansa. Lähdeviitteitä on käytetty hyvin suppeasti, mutta kirjallisuusluettelot ovat mukana.

Jossittelu nostaa esille suuren määrän muita mahdollisia tapahtumia, joita kirjoituksissa ei käsitellä. Esimerkiksi Suomen Eurovision laulukilpailuedustajaksi vuonna 1965 ei valittu tv-katsojien suosikkia Katri-Helenaa ja kappaleeksi Minne tuuli kuljettaa, jotka muistuttivat suuresti esittäjää ja kappaletta, joka voitti kilpailun. Jos Katri-Helena olisi valittu edustajaksi, niin eikö varsinaisessa kilpailussa olisi mitä todennäköisimmin käynyt niin, ettei Katri-Helena eikä häntä muistuttava Luxemburgin France Gall olisikaan voittanut kilpailua, koska äänet olisivat jakaantuneet kahdelle samantyyliselle ehdokkaalle. Mari Pajala ei kuitenkaan kirjoituksessaan ota huomioon tällaista vaihtoehtoa.

Tässä kirjassa niin kuin varsinaisessa historiantutkimuksessakin joskus jotkut yksityiskohdat tai henkilöt saavat liian suuren merkityksen. Esimerkiksi muutkin kuin Eugen Schauman suunnittelivat Bobrikovin murhaamista.