Turun tuomiokirkon, Suomen ainoan keskiaikaisen katedraalin, 700-vuotista taivalta juhlistamaan ovat valtionarkeologi C.J. Gardberg ja professori Simo Heininen kirjoittaneet kansallispyhäkkömme historian. Kirjan laadukkaasta värivalokuvituksesta on vastannut P.O. Welin. Keskiajan kaupunkikulttuurin ja rakennustaiteen asiantuntija Gardberg on tehnyt Welinin kanssa yhteistyötä aiemminkin, mm. teoksenSuomen keskiaikaiset linnat. Simo Heininen puolestaan on Suomenkirkkohistorian asiantuntija.

Kirjan nimi on saanut osakseen hieman kritiikkiä. Kansallispyhäkköä on pidetty rahvaanomaisena tai siinä on haluttu nähdä nationalistista latausta. Kansallispyhäkkö nimitystä alettiin käyttää 1900-luvun alussa ja mielestäni se sopii ytimekkäänä hyvin kirjankin nimeksi, vaikkei tuomiokirkko virallisesti Suomen kansalliskirkko olekaan.

Kirja on jaoteltu kuuteen lukuun. Selvästi laajin käsittelee tuomiokirkon keskiaikaisia vaiheita. Liikkeelle lähdetään, kuinkas muuten, Pyhästä Henrikistä ja Lallista. Alussa myös selviää miksi17.6. tulevana suvena vietetään tuomiokirkon 700-vuotisjuhlaa, vaikka 750-vuotisjuhlatkin on jo pidetty. Paavi Gregorius IX:n bullaa vuodelta1229 on tulkittu uudestaan ja päädytty siihen, että tekstissä mainittu siirtäminen "sopivampaam paikkaan" on tapahtunut Nousiaisista Koroisiin eikä Koroisista Unikankareelle, kuten aiemmin on tulkittu. Tuomiokirkko vihittiin käyttöön katolisen kirkon pyhänä vuonna 1300 kun pyhimykseksi julistetun Henrikin maalliset jäännökset siirrettiin sinne 17.6.

Heinisen ja Gardbergin toisiinsa lomittuvat tekstinpätkät muodostavat selkeän kokonaisuuden paitsi sisällöllisesti myös tyylillisesti. Heininen kertoo piispoista ja muista kirkon historian kannalta tärkeistä henkilöistä. Hän keskittyy myös kirjallisten lähteiden, kuten piispainkronikan, Missale Aboensen ja Mustankirjan esittelyyn. Gardberg puolestaan tekee selkoa tuomiokirkon moninaisista rakennusvaiheista. Erityisesti käsitellään Maunu Tavastin aikaisia uudistuksia. Tavast astui piispan virkaan 1412 ja erosi 1450. Tuona aikana tuomikirkko muuttui maaseutukirkosta lähemmäksi eurooppalaisten esikuvien mukaista katedraalia.

Rakennusvaiheet ja tulipalot käydään teoksessa läpi tarkkaan. Alinomainen kirkon rakentaminen ja suurennus ei johtunut pelkästään piispojen kunnianhimosta. Tulipaloja oli usein ja niiden aiheuttamia vaurioita oli paikkailtava. Kirkon sisäseiniä koristavista maalauksista kirjoittaa Helena Edgren keskiaikaosion lopussa. Niistäkin on aikojen saatossa suuri osa tuhoutunut.

Heinisen ja Gardbergin työnjako on samankaltainen kahdessa seuraavassakin luvussa. Uskonpuhdistuksesta isoonvihaan etenevä kappale keskittyy pitkälti henkilöhistoriaan hautajaisineen ja akatemiamiehineen. Tuomiokirkon kirjasto, Suomen vanhimman julkisen kirjakokoelman, vaiheet tulevat myös tutuiksi.

Uudenkaupungin rauhasta Turun palon jälleen rakennukseen yltävän kappaleen keskeisin aihe on palon tuhojen korjaaminen. Gardberg esittelee seikkaperäisesti jälleenrakennuksen yksityiskohtia penkeistä aina torninkatteeseen asti.

Neljännessä kappaleessa Gardberg kertoo kiinnostuksen heräämisestä historiallista tuomiokirkkoa kohtaan. Lähtösysäyksenä voidaan pitää ulkomaisten katedraalien kunnostustöitä, etenkin Upsalan, 1800-luvun alkupuoliskolla. Kun R.W. Ekman oli maalannut pääkuorin freskot 1850-1854 alkoi laajempi kiinnostus kirkon rakennushistoriaan. Gardberg kuvaa värikkäästi 1800-luvun lopun restaurointisuunnitelmia ja niistä aiheutuneita kiistoja. Restaurointivaltuuskunnan kaavailuja vastustivat ajan johtavat arkkitehdit, Lars Sonck etunenässä. Lopulta valtuuskunnan ehdotukset hyllytettiin ja vältyttiin "raskaalta restauroinnilta". Onneksi.

Viides kappale esittelee kansallispyhäkön rakennusmuistomerkkinä ja toimivana kirkkona. Kirkon peruskorjaus ja kaksi restaurointia käydään läpi ja samalla luodaan katsaus tuomikirkon kokoelmiin. Myös kirkkorakennuksen historian aiempi tutkimus esitellään aina Paavali Juusteenista Daniel Jusleniuksen kautta Juhani Rinteeseen. Kirkollista toimintaa kuvaa Heininen, esimerkiksi kertoessaan vuoden 1988 pappisvihkiyksestä, jolloin vihittiin Suomen ensimmäiset naispapit. Turussa heitä oli 19.

Gardbergin ja Heinisen tekstien lisäksi sisältää kirja myös muutamia muiden asiantuntijoiden laatimia erikoisartikkeleita teemalla pyhäkönmuistot. Raimo Fagerström kirjoittaa tuomiokirkon hopeaesineistä ja Ejbyn kalkin vaiheista. Päikki Priha kertoo kirkon tekstiileistä ja Fabian Dahlström uruista. Tuomiokirkon musiikkitraditiota taas valottaa Erkki Tuppurainen. R.W. Ekmanin tuomiokirkkoon maalaamia Suomenensimmäisiä freskoja käsittelee Riikka Kaisti ja vaakunakilpiperinnettä selvittää Tuukka Talvio. Seppo-Heikki Salonen puolestaan kertoo tuomiokirkon kellojen soiton ilmestymisestä radiaalloille jatkosodan dramaattisilla viime hetkillä.

Ulkoasultaan kirja on onnistunut. Onneksi kustantaja on päättänyt käyttää hyvää paperia, jossa Welinin värivalokuvat pääsevät oikeuksiinsa. Welin on löytänyt tuoreita kuvakulmia vaikesti kuvattaviin sisätiloihin. Myös pyhäkön esineistöä esittelevät kuvat ovat erittäin onnistuneita. Järkevä ratkaisu on ollut isojen, jopa sivun kokoisten esinekuvien käyttö. Näin saa pienemmistäkin yksityiskohdista selvää. Kirjan kuvitus on onnistunut myös muutoin kuin Welinin osalta. Kokonaisuus on harkittu.

Turun tuomiokirkko on saanut arvoisensa teoksen, joka täyttää hyvin juhlakirjalle asetettavat vaatimukset.