Ealli biras − Elävä ympäristö − Saamelainen kulttuuriympäristöohjelmahanke toteutettiin vuosina 2011−2013. Hankkeen kohdealueena oli Suomen saamelaisalue eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylästä Lapin paliskunnan alue. Rahoitus tuli Euroopan aluekehitysrahastosta sekä Lapin liitosta. Hankkeen tarkoituksena oli koota yhteen tietoa saamelaisen kulttuuriympäristön historiallisesta kehityksestä sekä nykytilasta. Kerätystä tiedosta koottiin julkaisun lisäksi Saamelaismuseo Siidaan näyttely, joka on avoinna syyskuun lopulle 2014.

Julkaisussa lähdetään liikkeelle saamelaisuuden ja saamelaiskulttuurin määrittelyn ongelmista. Määrittelyssä on useita käytäntöjä, ja rajanveto siihen, mikä kuuluu saamelaisuuteen ja mikä ei, on joskus vaikeaa. On aina muistettava, että saamelaisalueella elää rinta rinnan saamelaiskulttuurin kanssa myös suomalainen kulttuuri, ja vaikutteita muistakin kulttuureista tulee koko ajan lisää.

Saamelainen kulttuuri on kautta aikojen ollut voimakkaasti sidoksissa luontoon. Siten on hyvin perusteltua, että teoksen alussa on varsin laaja katsaus saamelaisalueen luonnon erityispiirteisiin aina kallio- ja maaperän laadusta ja ilmasto-oloista alkaen. Kallioperän ominaisuuksissa olisi kylläkin voinut tuoda esille saamelaisalueen erikoisuuksia, kuten esimerkiksi Angelin anortosiitti, jolla on merkitystä rakennuskivenäkin, sekä alueelta löydetyt malmit.

Saamelaisten asutushistoria ja arkeologinen kulttuuriperintö

Omassa luvussaan käsitellään myös suojelualueet sekä muut suojelukohteet. Saamelaisalueella on tehty runsaasti arkeologisia löytöjä, ja arkeologinen kulttuuriperintö onkin teoksessa saanut laajan, 16 sivun mittaisen ja runsaasti kuvitetun esittelyn. Arkeologisten löytöjen runsaus kuvaa osaltaan saamelaiskulttuurin pitkäaikaista esiintymistä alueella.

Saamelaisten asutushistoria ja rakennusperintö saa teoksessa tilaa yli 60 sivua. Jaksossa on kiitettävän yksityiskohtaista tietoa saamelaisrakennusten eri tyypeistä ja käyttötavoista perinteisistä alkuperäiskulttuurin rakennuksista (kuten kodat) uusiin nykyarkkitehtuuria edustaviin hallintorakennuksiin saakka. Kuvia on jälleen runsaasti, mutta miksiköhän kuvia ehkä tunnetuimmasta ja maallikon mielestä ”saamelaisimmasta” asumuksesta eli kodasta on vain pari pientä otosta? Saamelaisen musiikkiperinteen erikoispiirteenä olevat joiut on esitelty omassa lukukappaleessa.

Saamelaisten perinteisistä elinkeinoista mainitaan poronhoidon ohella erityisesti kalastus ja käsityöt. Kuvia on tässäkin osiossa runsaasti, mutta jäin kummastelemaan käsitöistä ehkä tunnetuimpien, värikkäiden saamelaisten kansanpukujen ja päähineiden puuttumista. Saamelaiset kansanpuvut olisivat ansainneet teoksessa oman kuvitetun kappaleensa, jossa olisi esitelty niiden historiaa sekä pukujen eri malleja. Myös saamelaisia kulttuuritapahtumia olisi voinut tuoda enemmän esille.

Seuraavaksi siirrytään käsittelemään saamelaisalueen kirkkojen historiaa sekä kirkkoarkkitehtuuria. Sen jälkeen ovat vuorossa koululaitoksen kehitys sekä kulttuuriympäristön erityispiirteet, teemakohteet, kullanhuuhdonta ja matkailu. Teoksen lopussa on katsaukset kulttuuriympäristön käyttöön ja hoitoon sekä tilaan ja tulevaisuuteen. Lait ja sopimukset on lueteltu yksityiskohtaisesti, mutta tulevaisuuden uhkia olisi voinut tuoda näkyvämmin esille: tällaisia ovat erityisesti ympäristöongelmat (mm. kaivokset ja ilmastonmuutos) sekä saamelaisten ja erityisesti saamen kielen osaajien pieni määrä.

Teos on suurikokoinen (A 4), kovakantinen, runsaasti kuvitettu ja laadukkaalle paperille painettu. Teoksen lopussa on saamen- sekä englanninkielinen yhteenveto. Kappalejaottelu on selkeä ja tietosisältö laaja. Teoksessa ei valitettavasti ole hakemistoa. Kunnollinen hakemisto olisi helpottanut kirjan käyttöä hakuteoksena ja nopeuttanut asioiden löytymistä. Monet kehitystrendit olisi saatu paremmin esille, jos mukaan olisi otettu enemmän numerotietoja, tilastoja ja diagrammeja, mutta puutteistaan huolimatta teos on saamelaista vähemmistökulttuuriamme koskevan tiedon aarreaitta.