Folkloristi Pauliina Latvalan väitöskirja on mielenkiintoinen ja antoisa tulos Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuonna 1997 teettämästä valtakunnallisesta keruusta Suvun suuri kertomus, jonka tavoitteena oli koota suomalaisen perheen ja suvun muistitietoa menneisyydestään. Latvalan tutkimus onkin yksityiskohtainen katsaus tähän keruuseen ja sen avulla muodostuvaan kuvaan suomalaisesta suvusta. Tutkimusaineisto on laaja; Latvala on valinnut 720 vastauksesta peräti 448 tarkastelun kohteeksi. Sanon ”peräti” siksi, että 448 vastausta ei ole ohitettu silmämääräisellä huitaisulla, vaan valmiin väitöskirjan taustalla on ollut järjestelmällinen ja aikaavievä aineiston analyysi.

Latvalan tutkimuksessa on monia itsestäänselviltä vaikuttavia mutta kuitenkin ilahduttavia perusasioita, joita usein kaipaa tutkimuksista. Esimerkiksi sisällysluettelo on selkeä ja looginen, ja pelkästään sen avulla lukija saa selvän kuvan tutkimuksen rakenteesta. Keskeiset käsitteet löytyvät heti alusta ja omasta kappaleestaan. Samoin eettisiä kysymyksiä ja tutkijan ja tutkimustyön suhdetta Latvala on pohtinut perusteellisesti. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että kirja on lukijaystävällinen. Tosin muutamat hankalat lauserakenteet ja epäloogiset siirtymät samassa kappaleessa aiheesta toiseen vaikeuttavat lukemista, mutta tämä on satunnaista.

Latvalan tutkimus on oikeastaan kaksiosainen siinä mielessä, että hän on käsitellyt valitsemiaan keruuvastauksia kahdella tavalla. Lähemmän tarkastelun kohteena on kaksitoista vastausta, joista Latvala on etsinyt sisällöllisiä piirteitä (esimerkiksi kerronnan maantiedettä ja temaattista runkoa), vuorovaikutuksellisia piirteitä (kenelle teksti on kirjoitettu) ja tekstuaalisia piirteitä (mm. teemojen jaottelua, tyyliä ja tehokeinoja). Tuloksena on perusteellinen ja järjestelmällinen kerronnan analyysi.

Loput vastauksista Latvala on analysoinut kirjoitusten sisällön puolesta ja nostanut esille monenlaisia teemoja. Osansa saavat niin koulutuskysymykset kuin ihmisten elämään vaikuttaneet tapahtumat 1860-luvun nälkävuosista toiseen maailmansotaan. Erityisen mielenkiintoinen on Latvalan havainto, että aineistosta voi rivien välistä löytää asioita, joista on perhepiirissä vaiettu.

Kun luin tutkimusta ensimmäistä kertaa, aineiston kahtiajako hämmästytti aluksi; ihmettelin, miksi kahtatoista tarkasti kerronnan näkökulmasta analysoitua vastausta ei olisi voinut käsitellä myös jälkimmäisessä osassa. Niiden sisällöstä olisi varmasti löytynyt aineksia myös jälkiosan teemojen käsittelyyn. Ajattelin, että kaksitoista vastausta jää näin ilmaan, vaille sen suurempaa kontekstia. Mitä pidemmälle lukemisessa pääsin, sitä perustellummalta valinta alkoi näyttää. Kahtiajaettu aineisto osoitti, että keruuvastauksista – ja muistitiedosta – todella on ainesta monenlaisen tutkimuksen lähdeaineistoksi.

Latvala liittää aineistonsa tiiviisti sen syntykontekstiin, arkistoon. Paitsi akateemiseen tutkimukseen Latvala antaa käytännön näkökulmaa myös arkistotyöhön. Hän tarkastelee tekstejä arkistolle tuotettuina, ei omina itsenäisinä tarinoinaan, jotka olisivat syntyneet ilman minkäänlaista yhteyttä mihinkään. Arkiston rooli onkin koko tutkimuksessa vahvasti esillä.

Itse aloin kirjan luettuani pohtia, millainen olisi minun sukuni suuri kertomus, millainen minun katseeni sukuni menneisyyteen. Voisin kuvitella, että akateemisen lukijakunnan ja muistitiedon käytöstä kiinnostuneiden lisäksi Latvalan tutkimus kiinnostaa sukututkijoita ja kannustaa heitä kirjoittamaan sukunsa tarinaa muiden luettavaksi.