Norjan lahja viime vuosisadan taidehistorialle, Edvard Munch (1863-1944) on saanut perusteellisen elämäkerran. Teoksessa käydään läpi Munchin henkilöhistoria ja tuodaan esiin tärkeiden teosten taustoja. Kirjassa on myös runsaasti teoskuvia muistin virkistykseksi.

Kirjailijaksi ja taiteentuntijaksi tituloidun Atle Naessin tiiliskivielämäkerta Edvard Munchista houkuttelee lukemaan järkälemäisyydestään huolimatta. Naessin kieli on elävää ja se jatkaa mielenkiintoisesti materiaalina käytettyjen kirjeiden tyyliä. Oma osuutensa kokonaisvaikutelmassa on tietysti myös kääntäjällä. Alun raikas tuulahdus menneeltä vuosisadalta vaihtuu kuitenkin parin sadan ensimmäisen sivun jälkeen puutumukseksi, kun kirjoittaja on halunnut kirjata kaiken löytämänsä kuukausi kuukaudelta. Arkeologinen ote löytöihin tekee toiston välttämättömäksi. Monelta jää kirja kesken tässä vaiheessa.

Kirja tuo esiin sairaalloisen, sitoutumiskyvyttömän ja elämänpelkoisen miehen, jolla on taiteellinen lahja ja voimakas innoitus. Jatkuva sairastelu ja psyykkinen tasapainottomuus leimasivat pitkälti Munchin elämää. Nämä vastoinkäymiset olivat jatkuvasti voitettavia ongelmia. Kirjan sivuilta välittyy kuitenkin myös modernin city-miehen varhainen prototyyppi, joka kuori ihmissuhteissaan kerman päältä; toisaalta hän kaipasi huolenpitoa ja hellyyttä, toisaalta hän oli alun ihastuksen jälkeen epäluuloinen ja mustasukkainen ja pakeni ratkaisuja selittelemättä osaamatta kuitenkaan päästää irti. Sukulaisnaisia lähemmin tarkastellessa hän osoittautuu vahvojen naisten kasvattamaksi araksi mieheksi. Henkilökuva ei ole mitenkään imarteleva, vaikka miehen taiteelliset saavutukset antavat paljon anteeksi.

Taiteellinen tuotanto on kirjassa kiinteästi sidottu henkilöhistoriaan, mikä on tietysti helppo, joskin yksinkertaistava keino Munchin monitasoisten töiden tarkastelussa. Syntyvaiheista on tietysti mielenkiintoista tietää ja tieto toimii muun tulkinnan pohjana. Erityisesti Munchin Rakkaus-sarja, jossa taiteilija kartoittaa rakkauden vaiheita teoksissaan, ihastutti. Sarjaan kuuluu vaihteleva määrä töitä, mutta sen perustan muodostavat tuntemukset ja teokset Kesäyö (Ääni), Suudelma, mustasukkaisuus ja epätoivo (Huuto). Kehityskaaressa fyysinen hurmio vaihtuu pettymykseksi, jopa petokseksi, surumielisyydeksi ja kuolemaksi Munchin omiin kokemuksiin pohjautuen. Samanlaisia kertomuksia Munch teki naisen ja miehen kehityksestä.

Elämäntarinan edetessä lukijalle muodostuu myös kuva taidemaailman ja -organisaatioiden muotoutumisesta, mesenaattien tärkeydestä, galleristien merkityksestä, eri maiden näyttelypolitiikasta ja lehdistön osuudesta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Euroopassa. Koska kyseessä on vain yksi taiteilija, kuva on toki yksipuolinen. Munch koki kuitenkin urallaan niin pettymyksiä kuin huippujakin, joten menestyksen molemmat puolet tulevat tekstissä esiin, välillä melko raadollisestikin.

Atle Naess tuo kirjan lopussa ansiokkaasti esille käytetyn lähdemateriaalin. Henkilöhakemisto on jo luksusta!