Keskiajan naista etsimässä

Antiikin tutkimukseen ja naishistoriaan perehtynyt Päivi Setälä on siirtynyt hiukan myöhäisempään aikaan ja kirjoittanut yleistajuisen teoksen keskiajan naisen elämästä. Keskiaika ja nais- tai genderhistoria ovat parhaillaan sangen suosittuja erikseen ja yhdessä, ja aiheista on viime aikoina voitu lukea myös suomen kielellä joitakin laadukkaita ja kiinnostavia teoksia. Setälän teos on selvästi kirjoitettu suurelle yleisölle nykyisen trendin innoittamana, ja sille on varmasti kysyntää keskiajasta innostuneiden keskuudessa. Kirjaan on koottu yleisluonnehdintoja, kuuluisia keskiajan naisia ja joitakin vähän tuntemattomampiakin ihmiskohtaloita.

Setälä, Päivi: Keskiajan nainen. Otava, 1996. 267 sivua. ISBN 951-1-13305-5.

Antiikin tutkimukseen ja naishistoriaan perehtynyt Päivi Setälä on siirtynyt hiukan myöhäisempään aikaan ja kirjoittanut yleistajuisen teoksen keskiajan naisen elämästä. Keskiaika ja nais- tai genderhistoria ovat parhaillaan sangen suosittuja erikseen ja yhdessä, ja aiheista on viime aikoina voitu lukea myös suomen kielellä joitakin laadukkaita ja kiinnostavia teoksia.

Setälän teos on selvästi kirjoitettu suurelle yleisölle nykyisen trendin innoittamana, ja sille on varmasti kysyntää keskiajasta innostuneiden keskuudessa. Kirjaan on koottu yleisluonnehdintoja, kuuluisia keskiajan naisia ja joitakin vähän tuntemattomampiakin ihmiskohtaloita. Tyyliltään teos on jatkoa Setälän edelliseen yleistajuiseen julkaisuun Antiikin nainen, jossa kerrontaa samoin höystetään mehukkaalla kuvituksella. Toisinaan Setälän antiikin tuntemus mahdollistaa kiinnostavia rinnastuksia antiikin ja keskiajan välillä. Tutkimusapulaisena on toiminut fil.yo. Kaarina Aro.

Setälä toteaa teoksen alussa, että on uskaliasta koettaa kertoa "naisen" tarina lähes tuhannen vuoden mittaiselta "keskiajalta", varsinkin, kun liikutaan koko Länsi-Euroopan alueella. Lukijan kannattaa säilyttää alkuluvun varoitus mielessään, kun hän jatkaa eteenpäin. Keskiajan lähdetilanne ei ole paras mahdollinen varsinkaan, mitä tulee naisten elämän tutkimiseen. Lisää tietoa saadaan koko ajan, kun lähteitä käydään läpi uudesta näkökulmasta, mutta tutkittavaa riittää vielä. Hajanaisista lähteistä löytyy lähes jokaiselle jotakin – kukin voi valikoida siitä tai tästä runosta itseään miellyttäviä todisteita siitä, millaista elämä keskiajalla on ollut.

Niinpä keskiajan naisen elämästä on kirjoitettu sangen vastakkaisia tulkintoja. Yhtäällä on lakitekstien pohjalta esitetty yleistys, että nainen oli lapsen ja mielipuolen asemassa. Kirjallisuuden pohjalta taas on esitetty sellainen väite, että ritarikulttuuri ja neitsyenpalvonta nostivat naisen miehen yläpuolelle. Usein mainitaan myös Syntinen Eeva – sovittava neitsyt Maria -teema. Tämä kaksijakoinen näkemys naisesta madonnana ja huorana esiintyi pappien teksteissä kautta Euroopan. Näkemys on vuoroin nostettu tärkeäksi naisen asemaa ja arvostusta määrittäväksi tekijäksi, vuoroin mitätöity selibaatissa eläneiden pappien katkeroituneeksi ja merkityksettömäksi parjaukseksi. Setälä itse toteaa, että yhden oikean historiatulkinnan aika on ohi, ja tämäkin on hyvä pitää mielessä, kun teosta lukee.

Keskiajan nainen sisältää kolmisentoista lukua. Lyhyen alkuluvun jälkeen esitellään ensin Neitsyt Marian merkitystä katolisessa kirkossa – neitsyenä, taivaan kuningattarena, morsiamena, nöyränä ja inhimillisenä äitinä ja ihmisten pyyntöjen välittäjänä. Tämän jälkeen kuvataan keskiaikaista perhettä ja avioliittoa, sitten käsitellään maallista työtä. Kaiken kaikkiaanhan suurin osa väestöstä toimi maataloudessa, ja kaupunkien, linnojen tai luostarien asukkaat edustivat sangen vähäistä osaa koko Euroopan väestöstä.

Setälä esittelee keskiaikaisen naisen elämänkaaren kolme merkittävää kautta – neitouden, aviovaimouden ja leskeyden – jotka poikkesivat toisistaan melko lailla. Lain kirjaimen mukaan neito oli isänsä, aviovaimo miehensä holhottavana ja leski melko vapaa päättämään toimistaan. Miten tämä käytännössä toteutui suuntaan tai toiseen, on kiisteltyä. Joka tapauksessa sangen monet naiset, jotka kävivät kauppaa tai muuten aktiivisella toiminnalla saattoivat nimensä julkisiin asiakirjoihin, olivat leskiä. Oma lukunsa oli luostariin siirtyminen, mutta nunnaluostareita oli harvemmassa kuin munkkiluostareita eivätkä ne olleet yhtä varakkaita tai vaikutusvaltaisia.

Kiinnostavin luku lienee se, jossa kuvataan begiinejä. Setälän mukaan begiinit, hurskaat naiset, perustivat Pohjois-Euroopassa naisyhteisöjä, joita sen paremmin avioliitto kuin luostarikaan eivät ankkuroineet yhteiskuntaan. Kirkko ei katsonut hyvällä siitä riippumatonta hyväntekeväisyyttä tai uskonnollista toimintaa, eivätkä kaupunkien killat pitäneet siitä, että begiinit polkivat hintoja myydessään tuotteita ilman voitontavoittelua. Jotkut begiiniyhteisöt perustivat verstaita tai yhtymiä ja niissä saatettiin myös antaa opetusta.

Melko paljon tilaa saavat myös aikaansaavat pyhimykset Pyhä Birgitta ja Katariina Sienalainen, luonnontieteilijänäkin arvostettu abbedissa Hildegard Bingeniläinen (jonka musiikki on viime aikoina tehnyt comebackin), naiskeskustelun uranuurtaja Christine de Pisan sekä vanha kunnon aseneito Jeanne d’Arc. Ritarikulttuuria esitellään myös naislyyrikkojen näkökulmasta. Noituutta ja kuolemaa käsitellään, jolloin tulee selväksi ero keskiaikaisten noitaoikeudenkäyntien ja myöhempien noitavainojen välillä. Lopuksi Päivi Setälä toteaa, ettei keskiajan nainen ollut Eeva eikä Maria, "–vaan hänessä oli heitä molempia." Setälän tulkinta keskiajan naisen historiasta on valoisa – on kiintoisaa vertailla hänen ja vaikkapa Kaari Utrion Eevan tyttärien kerrontaa ja sitä, millaisia tarinoita nämä kaksi kirjoittajaa ovat teoksiinsa valinneet.

Teoksen pulmana on pinnallisuus ja hajanaisuus; keskiaika, nainen ja Länsi-Eurooppa ovat hirvittävän laajoja asioita tiivistettäväksi kahteen ja puoleensataan sivuun. Ongelma on tavallinen tiiviissä yleisteoksissa. Mutta kirjassa on myös keskeneräisyyden ja kiireisyyden tuntua. Peräkkäisten lauseiden syy- ja seuraussuhteet ovat joskus epäselviä. Pettymyksekseni Setälä ei esitä kummempia johtopäätöksiä tai tulkintoja. Hänen päämääränänsä näyttää olevan lähinnä osoittaa esimerkein, että naiset toimivat keskiajalla vähän kaikkialla yhteiskunnassa, ja tällöin hän korostaa menestyjänaisten tarinoita. On toki hyvä, että Päivi Setälä tuo esiin naiset historian toimijoina ja nykyisyyden rakentajina. Toivottavasti historian naiset ja miehet saadaan ennen pitkää yhdistettyä myös samojen kansien sisään.

On luonnollista, että nykyajan tasa-arvokeskustelu on herättänyt kiinnostuksen siihen, millainen oli miehen ja naisen asema menneisyydessä. Olisi hyvä, jos se herättäisi myös enemmän keskustelua siitä, miten naisen "hyvä" tai "huono" asema voidaan määritellä menneisyydessä – tai voidaanko sitä määritellä tai arvottaa. Lukija miettii esimerkiksi, miten selvää on, että lesken asema keskiaikalaisen näkökulmasta oli "parempi" kuin naineen naisen, koska hän vastasi itse omaisuudestaan ja rikoksistaan. Kenties näin oli. Mutta soisin, että Setälä joissakin kohdin eksplisiittisesti pohtisi "paremman" ja "huonomman" käsitteitä, niiden suhteellisuutta ja nykyarvojen vaikutusta menneisyyden tutkimukseen. Vaikkei maallikkolukija tällaista ehdottomasti kaipaisikaan, pohdiskelu voisi häntäkin kiinnostaa.

Samoin uskon, että lähdeongelmista olisi voinut esittää joitakin pohdintoja, joista muutkin kuin historiantutkijat olisivat voineet välittää. Lähteiden vaikea yleistettävyys olisi ansainnut huomiota. Ja onhan esimerkiksi kiinnostavaa lukea, mitä vanhoissa lastenhoito-oppaissa kerrotaan imetyksestä, mutta mitä näiden oppaiden voi olettaa todistavan keskiaikaisten lasten varsinaisesta hoidosta tai yleisestä lapsi- tai äitikäsityksestä? Kuvaukset jäävät tulkinnoitta.

Keskiajan nainen on viihdyttävä lukupaketti sille, joka haluaa yksinkertaisesti lukea kiehtovia kuvauksia naisen elämästä keskiajalla eikä välitä pohtia keskiajan tutkimusongelmia ja nais- tai genderhistorian mahdollisuuksia. Tällaiseksi kirja on epäilemättä tarkoitettu ja tällaisena se täyttänee tehtävänsä.
Maallikkolukijoita ei tosin ole otettu huomioon sillä tavoin kuin esimerkiksi Peter Englund on ehdottanut. Hänen mielestäänhän historioitsijan olisi kirjoitettava yleistajuiset teoksensa erityisen harkitusti ja kriittisesti, koska tavallisella lukijalla ei useinkaan ole mahdollisuutta kyseenalaistaa ja tarkistaa hänelle tarjottuja tietoja ja tulkintoja (edes siinä määrin kuin historitsijalla). Mutta harvapa taitaa tätä ideaalia noudatella.

Toivottavasti Keskiajan nainen on vasta alkua, jonka jälkeen seuraa eri tutkijoiden kirjoittamia erikoistuneempia suomenkielisiä teoksia ja tutkimuksia sukupuolen merkityksestä keskiajalla – myös pohjoismaisessa yhteiskunnassa ja arkipäivässä. Vaikka lähteissä on ongelmansa, niissä riittää vielä uutta ihmeteltävää niin tutkijoille kuin maallikoillekin.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *