Maailmansotien välisen ajan taidemaailma on ollut ranskalaisten sarjakuvantekijöiden kiinnostuksen kohteena aikaisemminkin. Esimerkiksi Joann Sfar (s. 1971) teki 2000-2001 sarjakuvaelämäkerran Pascin Julius Mordecai Pinkasista (1885-1930), alias Montparnassen ruhtinas Jules Pascinista. Sekin julkaistiin Suomessa viime vuonna (Huuda huuda 2009).

Alice ”Kiki” Prin oli mukana siellä missä tapahtui. Isoäidin kasvattama maalaistyttö muutti Pariisiin äitinsä luo oppimaan ammatin, mutta työnantajan oikkuhin oli vaikea sopeutua. Nuori Alice nousi vastarintaan ja sai potkut. Koska rahan tarve oli kova 1917 Prin päätyi kuvanveistäjän malliksi. Työ ei ollut suuressa arvossa, äiti heitti tyttärensä kadulle.

Tie taiteiden ja Montparnassen kahviloiden iloiseen maailmaan oli auki. Syntyi iloinen ja hetkessä elänyt Kiki, joka poseerasi koko joukolle ajan kuuluisimpia taiteilijoita. Kiki jakoi taiteilijoiden kanssa nälän ja yltäkylläisyyden välillä vaihtelevan elämän. Lempinimensä Prin sai Maurice Mendjinskyltä, jonka useiden maalausten malli Kiki oli.

Medjinskyn muuttaessa paremman valon perässä Etelä-Ranskaan Kiki jäi Pariisiin. Joulukuussa 1921 hän tutustui amerikkalaiseen Man Rayhin, suhteesta muodostui tärkeä molemmille. Rayn kautta Kiki tutustui laajasti ajan suuriin taiteilijoihin, ja tuli ikuistetuksi Rayn valo- ja lyhytelokuviin, rayogrammeihin.

Monista Rayn töistä ei Kikiä tunnista, mutta kesäkuussa 1924 tehty valokuvakollaasi Ingressin viulu on sekä Rayn taiteilija- että Prinin malliuran kuuluisimpia töitä. Tästä teoksesta on otettu aihe Catelin ja Bocquetin Kiki-elämäkerran kanteen.

Kikin maineen kannalta tärkeämpi tapahtuma oli Jockey-yökerhon avajaiset marraskuussa 1923. Railakkaan juhlinnan lomassa Kiki tuli esittäneeksi pikkutuhmia lauluja ja pistäneen jalalla koreasti niin, että yleisö saattoi nähdä hänen pukeutuneen vanhan ranskalaisen pukukoodin mukaan kunniallisen naisen tavoin, eli ilman pikkuhousuja.

Lauluista ja esiintymisestä muodostui kabaree-numero, jolla Kiki myöhemmin eli. Montparnassen kuningattaren suosioiden joukko kasvoi liikemiehillä, poliitikoilla ja jopa kuninkaallisilla. Kikin kansallisen ja kansainvälisen maineen vakiinnutti pidätys Ranskan Rivieralla huhtikuussa 1925. Kikiä uhkasi puolen vuoden vankeus prostituutiosta, mutta taiteilijaystävät saivat oikeuden ymmärtämään hänen taiteilijalaatunsa. Kiki selvisi ehdollisella.

Värikäs elämä jatkui Montparnassella ja ympäri maailman. Kiki kävi Hollywoodissa tutustumassa sikäläiseen elokuvatuotantoon ja esiintyi muun muassa Berliinissä. Juuri ennen sotaa hänestä tuli levylaulaja.

Sarjakuvaelämäkerta etenee tiukan kronologisesti alkaen syntymästä. Käsikirjoittaja Bocquet  kertoo elämäntarinaa aikaan ja paikkaan sidotuin episodein. Silti kokonaisuus on eheä, ei episodimainen. Pienet ja isot asiat esittäytyvät tasavahvoina, turha dramatisointi ja huippukohtien alleviivaaminen ovat poissa.

Bocquet on monialainen kirjoittaja ja kirja-alan toimija. Hän on kirjoittanut seitsemän romaania ja tietokirjat André Franquinista ja René Goscinnystä. Aikaisemmin sarjakuvakäsikirjoituksista suomeksi on julkaistu Arnon piirtämä Anton Six (Jalava 1990). Kikissä käyttämäänsä kerrontatekniikkaa Bocquet on käyttänyt Hergén sarjakuvaelämäkerrassa (Les Aventures d’Hergé, 2. painos 2007, piirrokset Stanislas).

Kuvittaja Catel ei myöskään ole ensimmäistä kertaa asialla. Aikaisemmin hän on ollut tekemässä äänilevyn ja sarjakuvan yhdistelmää Edith Piafista. Sarjakuvamaailmassa Catel tunnetaan parhaiten Véronique Grisseaux’n kanssa luomasta Luciesta.

Kikissä Catel käyttää perinteisiä sarjakuvan keinoja, vaikka aiheina käsitellyt surrealismi ja dada tarjoaisivat toisenlaisiakin mahdollisuuksia. Mustavalkoiset sivut ruuduttuvat helposti seurattaviksi ja luettaviksi. Jokaisella jaksolla on oma otsikkosivunsa, joissa vinjetein tarkennetaan tapahtumapaikka, kiinteistö tai ympäristö. Ne tuovat pitkään sarjakuvateokseen tarvittua väljyyttä.

Suomennoksen tekstit on ladottu, Matti Koposen valitsema kirjainleikkaus luo vaikutelman käsin tekstaamisesta. Paljon sarjakuvia suomentaneen Kirsi Kinnusen käännös on onnistunut.

Catel piirtää Kikin ikääntymisen luontevan hienovaraisesti. Vähittäisiä ; muutoksia hahmossa ei huomaa vasta kun teosta jälkikäteen selaillessa.

Toisen maailmansodan hiljentäessä Montparnassen yöelämän Kiki joutuu huumeriippuvuutensa takia mielisairaalaan. Koppiin sulkeminen ei auta päihteistä eroon. Taiteilijamiehet vaihtuvat mustasukkaiseen putkimieheen. Armeliaasti tekijät loikkaavat vuodesta 1943 suoraan kevääseen 1951, loppunäytöksen valmisteluun.

Teoksen loppuun on koottu lisätietoja ja kirjallisuusluettelo. Alice Prinin kronologia kertaa elämän tärkeät käännekohdat ja valaisee myös sarjakuvakerronnasta pois jätettyjä vaiheita. Tarinassa mukana olleet taiteilijat esitellään pienoiselämäkerroin esiintymisjärjestyksessä.

Kiki, Montparnassen kuningatar oivasti osoittaa sarjakuvailmaisun taipuvaisuuden moniin eri tarkoituksiin. Taitavaa käsikirjoittajaa se edellyttää. Onneksi Bocquetista on sellainen vuosien mittaan kehittynyt.