Kirjavia sananparsia

Kaikissa kulttuureissa esiintyy suullisena perinteenä joukko mietelauseita ja elämänohjeita, usein lyhyessä ja ytimekkäässä muodossa. Sananlaskut ovat yksinkertaisia, kouriintuntuvia ja perinteisiä sanontoja, jotka ilmaisevat tunnetun totuuden, joka perustuu joko arkijärkeen tai kokemukseen. Ne ovat usein kielikuvallisia ja yhdessä ne muodostavat kansanperinteen elävän osan.

Klemettinen, Pasi : Hätäkös tässä matalassa kaivossa! Sutkauksia ja sananparsia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. 200 sivua. ISBN 978-951-858-050-1.

Nämä epämääräisin perustein valittua 1600 sutkautusta ja sananpartta jättävät lukijan kylmäksi: valikoima ei ole hauska eikä sen edustavuudesta ole mitään takeita.

Pasi Klemettinen on toimittanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkiston Vähäisiä keräelmiä -kokoelmasta yli 10 000 sananparren joukosta 1600 sananpartta. Valikointikriteerit jäävät epäselviksi. Niitä ei perustella oikein mitenkään. Aineisto on kertynyt 1880-luvulta 1930-luvulle pääosin yksittäisten perinteen kerääjien SKS:lle lähettämistä aineistoista. Valikoima on väistämättä aina hyvin subjektiivinen, mutta juuri siksi olisi ollut syytä tehdä selkoa, millä perusteilla lauseita on otettu mukaan ja aineistosta karsittu.

Kirjan parikymmentä lukua kattavat moninaisia aihepiirejä, joista monet ovat yleispäteviä, ihmiseloon aina kuuluvia. Kovin suorasukaisia Klemettisen näytteet eivät ole; liekö toimittaja ollut turhan häveliäs. Sananlaskuille usein tyypillistä brutaalia naturalismia esiintyy aika harvoissa kokoelman sananparsissa. Lopulta vain harvat valikoiman sutkautuksista ovat hauskoja, pikkusieviä ja aika tyhmiä sen sijaan ovat monetkin.

Äänetön hulluista viisain

Joukossa on harvoja helmiä: Äänetön hulluista viisain. Tämä on lyhyt ja sisältää tärkeän havainnon.

Varsin monesta sutkautuksesta ja sananparresta saisi kevyellä editoinnilla pois koko joukon joutosanoja. Materiaalia olisikin ollut hyvä napakoittaa, sillä joutokäynti ja turha sanalässytys piilottaa varsinaisen viestin. Monet esitellyt sutkautukset eivät yksinkertaisesti ole riittävän ytimekkäitä kelvatakseen arkikäyttöön. Liian monessa sananparressa on nyt liikaa sanapöhöä varsinaista pointtia etevästi ilmentääkseen.

Sutkautusvalikoima jättää toivomisen varaa. Yleisvaikutelmaksi jää, että teos on karannut toimittajalta keskeneräisenä. Toimitustyö on varsin epätasaista, sillä toisinaan lukija saa toimittajan taustoittavista lauseista jotakin lisäinformaatiota, mutta mitään yhtenäistä linjaa ei löydy sen suhteen, mikä asia olisi ollut tarpeen selittää ja mikä ei. Toisinaan toimittaja selittää itsestäänselvyyksiä ja toisinaan jättää tarpeellisia asioita selittämättä.

Valikoimassa on kosolti enemmän itäsuomalaisia sutkautuksia kuin länsisuomalaisia. Länsisuomalaiselle on koettelemus yrittää saada selvää itäsuomalaisten tyhjänpäiväisyyksistä. Monen sananparren kohdalla länsisuomalainen voi perustellusti kysyä: Miksi puhut, kun sinulla ei ole asiaa?

Klemettisen kokoelma on selvästi monin tavoin heikompi kuin Carola Ekremin toimittama ja Svenska Litteratursällskapetin vuonna 2017 julkaisema Många krokar i långdansen: Finlandssvenska ordspråk och talesätt -teos, jossa on peräti 672 sivua. Ekrem ei myöskään vaivaa lukijaa joutavilla selityksillä ja vain vähän informaatiota sisältävillä kommenteilla kuten Klemettinen. Vaikka Klemettinen toisinaan tuo hyödyllistä lisävalaistusta sanontojen alkujuurista ja asiayhteyksistä, ne ovat suurimmaksi osaksi joutavaa kohinaa, jotka eivät varsinaisesti tuo lukijalle oikeastaan mitään lisähyötyä. Hauskuudessaan ja napakkuudessaan Ekremin kokoelma peittoaa Klemettisen valikoiman mennen tullen, ja todistaa, taas kerran, että suomenruotsalaisilla on hauskempaa kuin suomenkielisillä.

Jos etsii (kansan)viisauksia, niitä kannattaa hakea muualta kuin tästä valikoimasta.

Kommentoi

Vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *