Jaakko Suomisen, Petri Saarikosken ja Elina Vaahensalon teoksessa Digitaalisia kohtaamisia – verkkokeskustelut BBS-purkeista sosiaaliseen mediaan käydään läpi verkkovälitteisten keskustelukulttuurien kehittymistä 1980-luvulta tähän päivään BBS-purkeista, IRC:n, uutisryhmien eli ”nyyssien”, selainpohjaisten verkkokeskustelupalveluiden, kuten Suomi24:n, mobiilien verkkokeskusteluiden kautta sosiaaliseen mediaan.

Kirjassa käsiteltävät teemat heijastavat erilaisten käyttäjäryhmien vuorovaikutussuhteita sekä teknologian, käyttäjän ja netinkäyttöä koskevan julkisen keskustelun kolminaisuutta. Kirjoittajat paikantavat teoksen historiallis-kvalitatiiviseen teknologia- ja mediatutkimukseen. Verkkokeskustelujen tarkastelun teoreettisena viitekehyksenä toimii teknologian kulttuurisen omaksumisen tutkimus, eli se miten uusi teknologiavälitteinen vuorovaikutus ja siihen liittyvät palvelut ja alustat kulttuurissa omaksutaan sekä miten palvelut ja ilmiöt ujuttautuvat osaksi arkielämää ja yhteiskunnan rakenteita.

Verkkokeskustelujen ihannekansalaisesta kansalaisten purkauskanavaan

Suominen, Saarikoski ja Vaahensalo määrittelevät verkkokeskustelun tekstimuotoisten viestien vaihtamiseen tietokoneympäristöissä vähintään kahden osapuolen, yleensä ihmisen kesken. Joissain tapauksissa joku keskustelun osapuoli voi olla ohjelmoitu virtuaalihahmo, esimerkiksi tekstibotti. Kirjoittajat rajaavat siis tarkastelunsa ulkopuolelle nykyisin yhä suositumman verkon välityksellä tapahtuvan kuviin tai audiovisuaalisuuteen perustuvan viestinnän. Teoksessa tosin käsitellään myös kuvaviestintään perustuvia alustoja sekä kuvafoorumeita kirjoitetun verkkoviestinnän ohella.

Keskustelufoorumien alkuaikojen ihanteellinen ”netizen” tuntui jääneen utopiaksi. Erityisesti 1990-luvulla netizenin ajateltiin olevan demokratian airut, verkkokansalainen, joka ymmärsi verkkokeskustelulle uhratun yhteisöllisen panoksen arvon, osallistui aktiivisesti ja rakentavasti keskusteluihin eikä tavoitellut pelkästään omaa etuaan. Tuolloin internetin ja sen sisällön potentiaali piili yhteisöllisyydessä ja vapaaehtoistoiminnassa. Avoimet foorumit syntyivät ainakin osittain ajatuksesta luoda uusi demokratian ja kansalaisvaikuttamisen väline.

Nykyisin arkipuheessa verkkokeskusteluihin liitetyt mielikuvat ovat kohtuullisen kaukana ihanteellisesta verkkodemokratiasta. Verkkokeskustelut mielletään erilaisten kaikukammioiden, kuplien ja algoritmien tyyssijana. 2000-luvulla myös arkielämän pelot levisivät netin käyttäjien piiriin. Verkkoon on viime vuosina liitetty yhä vahvemmin alaikäisiin kohdistuva häirintä, namusedät ja grooming. Verkkokeskustelupalveluita on vaadittu tiukentamaan valvontaa. Myös poliisin läsnäolo verkossa on lisääntynyt 2010-luvulla.

Tänä päivänä verkkokeskusteluja leimaavatkin vihapuhe, kamppailu sanomisen tavoista, kiusaaminen ja häiriköinti. Vihapuhetta on käsitelty mittavasti myös tiedotusvälineissä, ja on syntynyt kuva kasvavasta verkkohäiriköiden joukosta. Foorumien ja palstojen valvojien ja moderaattoreiden näkökulmasta ongelmia aiheuttaa usein pieni, mutta äänekäs joukko. Keskustelufoorumeilla vallitsee valittamisen ja myötäilyn kulttuuri, jossa myötäillään ja peesataan äänekkäimpiä keskustelijoita. Varsinkin Suomi24:stä on muodostunut eräänlainen kansallinen purkauskanava, kansan äänitorvi ja kansalaisten mielenliikkeiden ilmapuntari. Samoin myös esimerkiksi Vauva.fi-keskusteluja pidetään juoruilun, trollaamisen ja valittamisen tyyssijana. Keskusteluissa liikkuu myös runsaasti meemejä, urbaaneja legendoja – ja huumoria.

Miksi verkkokeskustelut sitten ovat niin kärjekkäitä? Teos pyrkii ymmärtämään verkkokeskustelujen luonnetta erityisesti menneeseen katsomalla. Aikojen saatossa fleimaamista ja vihamielistä ja toisiin käyttäjiin kohdistuvaa loukkaavaa keskustelua on ensinnäkin syytetty tietokoneväitteisen viestinnän sosiaalisten vihjeiden vähäisyydestä ja matalasta kynnyksestä loukkaavaan kirjoitteluun. Toisaalta fleimaamista on pidetty osana tietoteknistä alakulttuuria ja hakkerikulttuuria, jossa yleiset sosiaaliset normit eivät päteneet alakulttuurin sisäisessä viestinnässä. Näissä sopivuusnormeissa näkyi käyttäjien homogeenisuus. Keskustelijat olivat nuoria, tietokoneista kiinnostuneita miehiä, jotka maskuliinisessa verkkouhossaan väittelivät mielellään. Tästä kielteisen kommentoinnin tavasta kirjoittajat nostavat esimerkin uutisryhmäkeskustelujen käyttäytymiskoodistosta, nyyssien netiketista sen, ettei siellä useinkaan erityisesti kielletty loukkaavan materiaalin lähettämistä vaan annettiin ohjeita sen oikeaoppiseen lähettämiseen. ”Oikein loukkaamisen taito” siis kuului valistuneen nyyssikeskustelijan osaamistaitoihin.

Verkkokeskustelut kohtaamisina?

Verkkokeskustelut ovat myös kautta historiansa mahdollistanut ”kohtaamisia”. Jo BBS-purkit olivat nuorille kohtaamisen paikkoja silloin kun omasta viiteryhmästä, koulusta tai ympäristöstä ei löytynyt samanhenkistä seuraa. Merkittävä osa keskusteluista oli sosiaalista kanssakäymistä, jossa saatettiin käsitellä mitä tahansa nuorten arkielämään liittyviä ajankohtaisia teemoja. Nuoret viettivät tuolloin – ja viettävät edelleenkin – paljon aikaa tietokoneen ääressä ja naputtelivat niitä näitä. Kirjoittajien mukaan keskustelualueilla roikkuminen oli monille tärkeää ajanvietettä, joka sitoi samoista asioista kiinnostuneita yhteen ja tarjosi nuorille mahdollisuuden tutustua toisiinsa vapaamuotoisissa ja jopa viihteellisissä merkeissä.

Varsinkin varhaista verkkokeskustelujen muotoa, purkkiskeneä, kirjassa muistellaan aktiivisten yhteisöjen aikana, joissa oli vahvasti mukana kuulumisen tunne ja sosiaalinen tarve. Purkkiskenen hiipumisen koettiin tuhoavan jotakin ainutlaatuista, vaikka samanaikaisesti internet tarjosikin huomattavasti paremmat ja nopeammat viestintäkanavat ja -alustat.

Kohtaaminen ja positiivishenkinen jakaminen tuntuukin kiinnittyvän erityisesti harrastusten pohjalta syntyneisiin keskusteluihin, palstoihin ja foorumeihin. Keskustelujen taustalla on harrastustoiminnan jakaminen, joka sitoo ihmisiä yhteen verkkokeskustelun merkeissä. Tällaiset vertaisfoorumit ovat yleensä ei-kaupallisia verkkoyhteisöjä.

Kohti mobiilia keskustelua

Teos keskittyy pitkälti verkkokeskusteluihin, mutta kantaa myös tämän päivän pikaviestipalveluihin sekä sosiaaliseen mediaan, vaikkakin vähemmällä tarkkuudella ja intensiteetillä kuin menneiden verkkokeskusteluformaattien esittelyyn. Toisaalta selainpohjaiset verkkokeskustelufoorumit eivät ole kuitenkaan kokonaan hiipuneet pois kuvapainotteisemman sosiaalisen median tieltä ja ovat siis edelleen osa digitaalisia keskustelukulttuureja.

Digitaalinen keskustelu vaati pitkään erityistä paikkaa ja hetkeä. Varhaisvaiheissa digitaalinen keskustelu käytiin yleensä tietokoneilla, tarvittavilla ohjelmilla ja modeemilla. Matkapuhelimet eli kännykät eivät kirjoittajien mukaan muuttaneet vain puhutun kommunikaation tapoja vaan vaikutti digitaalisen keskustelemiseen, ensin tekstiviestein ja myöhemmin mobiilin netinkäytön kautta. Nykyisin digitaalinen keskustelu onkin läsnä lähes kaikkialla, monimuotoisena, mutta myös jatkuvasti muuttuvana. Suositut viestimisen tavat ovat vaihdelleet tekstiviesteistä, WhatsAppista, Snapchatista, Messengeristä – kulloinkin suosituimmista palveluista sosiaalisen median monimuotoiseen kenttään.

Kehitys on myös kulkenut pysyvyydestä kohti hetkellisyyttä. Sosiaalisen median palveluihin ladatut sisällöt kiinnittyvät usein vahvasti arkipäivän tilanteisiin ja sen hetkisiin ajatuksiin ja tunnetiloihin. Tilapäisten päivitysten kannalta yksi tärkeimmistä ja suosituimmista palveluista on Snapchat, jossa yksittäinen päivitys on näkyvissä vain 24 tuntia sen julkaisusta. Snapchat on profiloitunut spontaanin kuvaviestintään sekä kuvafilttereihin – ja on edelleen muokkaamassa ja muuntamassa digitaalisen keskustelun tapoja. Snäppiä onkin pidetty esimerkkinä sitä, kuinka nuoret ovat oppineet luomaan palvelulla omaa elinpiiriään. Aivan samaan tapaan kuin 1990-luvun lopulla tekstiviesteistä muodostui nuorten oman elämän hallinnan ja sosiaalisen ystäväpiirin valikoinnin kanava. Verkkokeskustelujen pioneereina ovatkin useimmiten nuoret – niin menneessä kuin nykyisyydessäkin.

Muutos tuntuukin olevan verkkokeskustelua leimaava teema, sillä tietokonevälitteiset palvelut, kuten juuri erilaiset verkkokeskustelufoorumit ja sosiaalisen median ympäristöt, eivät pysy samanlaisina ja niillä on selvästi myös oma elinkaarensa. Monet verkkokeskustelut ja erityisesti suositut foorumit ovatkin usein eräänlaisia sukupolvikokemuksia. Foorumit hiljenevät ja muuntuvat, ja keskustelijat jäävät kaipaamaan, ”oikeaa” tai oikeanlaista keskustelua, ”vapaata keskustelua”, jota kenties palvelun muuttunut viestinpolitiikka tai moderointi ovat muuttaneet.

Vaikka keskustelut muuttavat jatkuvasti suosituimmista alustoista toiseen, on verkossa keskusteleminen edelleen eri muodoissaan erittäin suosittua. Keskustelujen yhteiskunnallinen merkitys on myös vuosien saatossa vahvistunut. Kirjoittajat päättävät teoksensa ajatukseen, ettei keskustelua tai keskustelukulttuurin kulkua voi ennustaa, mutta onneksi sen menneisiin kehityskulkuihin voi kurkistaa tämän sujuvasti ja myös lukijaystävällisesti kirjoitetun teoksen avulla.