Mediataiteilija Harri Larjoston kolmikielinen näyttelyjulkaisu on muotokuvakokoelma, joka esittelee lähes 30 erilaista tarinaa ja kuvakoostetta, joissa rakennetaan jonkin henkilökohtaisen kokemuksen ympärille taiteilijan ja kuvattavan yhteistyönä luotu, tarinaa tukeva kuvagalleria. Kansiin valittujen kuvien perusteella voisi odottaa marginaaliryhmien kuvausta tai miesnäkökulmaa, mutta kyse onkin henkilökohtaisemmasta. Katsoja haastetaan pohtimaan kirjan tarinoita, kuvittelemaan ja kohtaamaan omat tuntemuksensa. Kannen kuvat herättävät huomion tehokkaasti ja etenkin etukannen kuva kertoo sisällöstä syvemminkin. Kyse on pikemminkin reflektioista, vuorovaikutteisista kohtaamisista monella tasolla.

Kosketus kirjan ja Amos Andersonin taidemuseossa esillä olevan näyttelyn nimenä leikittelee sanan eri merkityksillä. Sanasta tulee mieleen fyysinen kosketus, mutta se ei ole teosten varsinainen aihe, vaikka useiden kuvattujen henkilöiden tarinoiden kokemuksena onkin ollut erilainen fyysinen kosketus. Ensisijaisesti on kyse tarinan ja kuvan koskettavasta yhteisvaikutuksesta, tunnekokemuksesta, jossa jokin merkityksellinen asia on pysäyttänyt kuvattavan, kerrottu kokemus on tehnyt vaikutuksen taiteilijaan ja nyt esillä on tulkinta tai kohtaaminen kokonaisteoksen kanssa. Artikkeleiden kirjoittajat Annamari Vänskä ja Taina Kinnunen tuovat molemmat esille tarinoiden syntymiseen liittyviä seikkoja, mikä on tarinoiden vastaanottamisen kannalta tärkeää. Tarinathan voivat olla tosia, sepitteellisiä, haaveita tai lavastettuja. Lähtökohtana kuvakoosteille on siis ollut omakohtainen tarina, jonka kuvallisen ilmaisun taiteilija on tuottanut yhdessä kertojan/kuvattavan kanssa. Taiteilijan vapaus lienee lopullinen muotoilu niin kuvan kuin sanankin kohdalla; merkityksellisyyden korostaminen sekä visuaalisten efektien työstäminen.

Kuvakoosteet ovat rakentuneet yleisimmin kolmesta, joskus useammasta kuvasta, jotka muodostavat kokonaisuuden. Kuvien lukusuunta on tärkeä. Länsimaissa luetaan tekstiä ja kuvaa vasemmalta oikealle, jolloin Larjoston teoksissa viimeiseksi tai äärimmäiseksi oikealle on sijoitettu kasvokuva, joka näyttää ulkoisen olemuksen. Muut kuvat kertovat syvempää ja henkilökohtaisempaa tarinaa. Kaikki kuvakoosteet eivät kuitenkaan noudata tätä kaavaa. Osassa koosteita kasvokuva on sijoitettu keskelle, jolloin muut kuvat ympäröivät henkilökuvan tiiviisti. Kokemus on tapahtumana luonteeltaan retrospektiivinen; jotain on ollut, se on käsitelty ja siihen on saatu jo etäisyyttä. Taina Kinnunen on verrannut Larjoston kuvia lineaariseen aikajatkumoon, missä kuvat jäsentävät kokemusta ennen-nyt-jälkeen. Eletyn elämän kerroksellisuus näkyy kuvissa koskettavasti.

Selatessani alussa Larjoston teoskokonaisuutta mieleeni tuli saksalainen Bettina Flitner, joka on tehnyt vaikutusvaltaisista naisista kuvakoosteita, joissa he esiintyvät virkaroolissaan ja sen vastakohtana henkilökohtaisesti mielihyvää tuottavassa paikassa tai olotilassa siviiliminänsä kautta. Lavastettujen tilanteiden läpi kuultaa kuvattavien kasvoilta kuitenkin aito inhimillinen muutos roolin vaihtuessa rennommaksi. Larjoston kuvissa samaa ideaa on käytetty arjen sankareihin. Kuvattavien ilmeistä heijastuu samaa mielihyvää kun he saavat olla omassa elementissään. Roland Barthesin punctumin käsite kiteyttää kuvien vaikutuksen katsojaan oivallisesti, kuten Vänskä on todennut. Kuvaamisen kultturiset konventiot kyseenalaistuvat, kuvan sanoma koskettaa katsojaa ja tekee lähtemättömän vaikutuksen. Perinteisen muotokuvauksen rooli kyseenalaistuu monelta suunnalta näissä itsemäärittelyn välineenä toimivissa kuvissa.

Harri Larjoston Touch/Kosketus-sarjan vaikuttavat kuvakertomukset pakottavat pysähtymään nykymaailman kuvatulvassa. Niitä voi katsoa ja lukea sisäisen voyerismin tyydyttämiseksi, mutta vakavien asioiden esiintuominen haastaa myös aitoon kohtaamiseen. Näiden kuvien äärellä on pakko puntaroida niin vallitsevia kuin omia arvojaan ja kohdata inhimillinen puolensa. Joskus se voi olla seikkailu, matka jolla voi oppia uutta niin itsestään kuin muistakin.