Mitä yhteistä on Raaseporilla, Sastamalalla, Kemiönsaarella ja Länsi-Turunmaalla? Ei äkkiseltään muuta kuin, että ne kaikki ovat uusia kuntia vuoden 2009 alusta. Kuntaliitokset ravistelevat Suomen kuntarakennetta erityisesti ensi vuonna, mutta myös useita vuosia tästä eteenpäin. Kun vielä vuonna 1960 Suomessa oli kaupunkeja, kauppaloita ja muita kuntia yhteensä 548, on niitä ensi vuoden alussa nykyisen tiedon mukaan enää 348. Yhdistymisten määrä ei jää tähänkään, sillä käynnissä on vielä 9 liitoshanketta, joissa on mukana yhteensä 25 kuntaa. Tässä teoksessa viitataan 31 kuntaliitokseen ja yhteen osaliitokseen, vaikka liitoksia on todellisuudessa yksi enemmän, sillä Siikalatvan kunta Pohjois-Pohjanmaalla syntyi tämän kirjan ollessa jo painossa. Kuntien määrän laskemisessa on tätä nykyä vaikea pysyä perässä, eikä mikään painettu teksti pysy ajan tasalla montaakaan kuukautta.

Ensi vuoden alussa voimaanastuneissa kuntaliitoksissa on kuitenkin mukana 99 kuntaa (Siikalatvan neljä kuntaa mukaan lukien), joten asia koskettaa useita suomalaisia. Pienissä ja isommissakin taajamissa saattaa olla ilmassa synkkiä uhkakuvia: katoaako identiteetti, miten käy palveluiden tai mikä vaakuna otetaan uudelle kunnalle käyttöön. AtlasArtin kustantama 100-sivuinen karttakirja käsittelee todella ajankohtaista asiaa. Esittelytekstissä luvataan, että ”Suomen kunnat 1917-2007- taskuatlas tarkastelee maan kuntia ennen ja nyt ja luo katsauksen läänien ja maakuntien historiaan”. Tämä on aika paljon luvattu, sillä esimerkiksi kuntien ja kaupunkien itsenäisyyden ajan historia kuitataan kolmella tekstisivulla. Kaikki muu on karttaa, taulukkoa, kuvaajaa ja luetteloa. Sinänsä kirjan täyttäminen kartoilla on positiivista, mutta pistää miettimään, miksi kirjaan on liitetty monta sivua Suomen tiekarttaa. Kartta ei valitulla mittakaavalla luonnollisesti mahdu muutamalle sivulle, vaan se on jaoteltu lehtijakokarttoina 18 sivulle. Mielestäni pelkistetty Suomen kunnat- kartta olisi riittänyt, eikä olisi tarvittu erikseen Suomen kartastoa. Tämän sivumäärän olisi ehkä voinut käyttää syventämään mielenkiintoista aihetta itse leipätekstissä. Kuntaliitoksissa lienee kyse ensisijaisesti säästöistä, mutta kirjassa olisi voinut pohtia myös sitä, miten liitokset näkyvät kuntalaisten arjessa konkreettisesti.

Olisin kaivannut kirjaan myös lyhyttä selvitystä kuntaliitosten taustatekijöistä, syistä ja seurauksista ja joidenkin käsitteiden avaamista. Kaikille lukijoille ei liene selvää, mitä tarkoittavat kunnallishistoriaan liittyvät termit kuten esimerkiksi maalaiskunta, taajaväkinen yhdyskunta ja kauppala. Pientä tarkkaavaisuutta soisi myös siinä, kun luetellaan Suomen vanhoja kaupunkeja perustamisvuoden mukaan. Porin perustamisvuodeksi on merkitty 1556 (oikea 1558) ja Porvoon perustamisvuodeksi 1346 (kaupunkioikeudet noin 1380). Turun syntyvaiheista ja syntyajankohdasta on monia mielipiteitä, mutta lienee turvallisinta kuitenkin yleisesityksessä pitäytyä siihen, että Turku syntyi ”1200-luvun loppupuolella”, eikä vuonna 1229 piispanistuimen siirryttyä Nousiaisista Koroisiin.

Kuntaliitokset tuovat varsin suuria muutoksia myös reilun kuukauden päästä valittaviin uusiin kunnanvaltuustoihin. Suomesta katoaa yli 1500 valtuustopaikkaa, sillä uusien kuntien valtuustopaikat määritellään edelleen asukasluvun mukaan. Esimerkiksi Salon seudulla uuteen Salon valtuustoon valitaan 75 henkilöä, kun ennen Salon seudun 10 kunnan valtuustoissa asioista päätti yhteensä 228 valtuutettua. Valtuutettujen määrän vähentyminen voi olla myös hyvä puoli, sillä kunnanvaltuustoihin on joillakin paikkakunnilla ollut vaikea saada tarpeeksi ehdokkaita.

Teos on kelpo opus esimerkiksi peruskoulun ja lukion opettajalle, jonka pitää löytää nopeasti tieto, milloin mikäkin kunta on syntynyt tai lopetettu ja mitä eri läänijakoja itsenäisessä Suomessa on ollut. Ainakin siitä voi nopeasti opiskella esimerkiksi oman maakunnan uudet kuntaliitokset, sillä sivuilla 24-25 on selkeät pelkistetyt ”karttakuvat” kustakin kuntaliitoksesta. Vielä parempi tietysti olisi, jos kartat olisivat myös internetissä ladattavissa omalle koneelle.

Kirjan kanteen on valittu osuvasti valokuva Houtskärin kunnantalosta ja vaakunasta sekä uuteen Länsi-Turunmaan kaupunkiin liitettävät kunnat. Uusista kuntanimistä on paikka paikoin kiistelty tulisesti, eikä vähiten Turun saaristossa. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen Paraisten, Nauvon, Korppoon, Houtskärin ja Iniön uudeksi nimeksi päätettiin Länsi-Turunmaa (Väst-Åboland), vaikka esimerkiksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskus vastusti nimiehdotusta. Onhan nimitys kuitenkin parempi kuin myös esillä ollut Merikruunu. Samankaltaisena sanahirviönä voidaan pitää Pirkanmaan Mänttä-Vilppulaa. Ehkä siihenkin nimeen vähitellen tottuu, aivan kuin olemme tottuneet Nummi-Pusulaan, jonka yhdistämisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 27 vuotta.