Noitavainot on kiinnostava aihe, josta on olemassa paljon oletuksia, mutta melko vähän tutkittua tietoa. Suomeksi kirjoitettu asiantunteva teos noitavainoista on siis enemmän kuin tervetullut. Kirjoittaja Marko Nenonen on pitkäaikainen noituuden tutkija. Hänen väitöskirjansa Noituus, taikuus ja noitavainot Ala-Satakunnan, Pohjois-Pohjanmaan ja Viipurin Karjalan maaseudulla vuosina 1620-1700 julkaistiin vuonna 1992. Tämän jälkeen Nenonen on kirjoittanut ja esitelmöinyt noituudesta ja noitaoikeudenkäynneistä erityisesti Suomessa. Käsillä olevassa työssä näkökulma laajenee Suomen ulkopuolelle. Noitavainot Euroopassa pohjautuu Nenosen tutkimustiedolle, mutta teos on suunnattu nimenomaan akateemisten piirien ulkopuolelle, ylipäänsä aiheesta kiinnostuneille.

Noitavainoista puhuttaessa suuren yleisön mieleen saattaa nousta keskiaika ja noitasapattiin lentävät naiset. Nenonen osoittaa, että noitaoikeudenkäynnit kaiken kaikkiaan eivät olleet yleisimmillään keskiajalla, vaan vasta myöhemmin. Myös noitavainoihin liittyneet kertomukset noitasapattiin lentävistä naisista ovat ilmestyneet asiakirjoihin vasta keskiajan jälkeen. Itse asiassa noitasapatti-sanaakaan ei Nenosen mukaan ole käytetty ennen 1400-lukua. Yleisimmät noituussyytökset koskivat vahingoittavaa taikuutta ilmeisesti myös niinä aikoina, kun noitasapattioikeudenkäyntejä käytiin. Viimeksi mainitut ovat vain saaneet paljon enemmän huomiota. Toisaalta tämä johtuu noitasapattikertomusten erikoispiirteistä. Lentäminen, paholaisen kohtaaminen ja kaikenlainen irstailu ovat olleet omiaan ylittämään uutiskynnyksen kaikkina aikoina. Toisaalta noitasapattitapauksissa syytetyt yleensä aina paljastivat joukon muita osallistujia ja nämä edelleen muita, jolloin syytettyjen määrä saattoi nousta jopa satoihin.

Nenonen tarkastelee monia yksittäisiä noitaoikeudenkäyntejä, noituuteen liittyviä asiakirjoja ja noituudesta ja noitaoikeudenkäynneistä tehtyjä tutkimuksia ja liittää ne historialliseen kontekstiinsa. Hän käsittelee lähteitään huolellisen kriittisesti. Tämän vuoksi hän pystyykin osoittamaan monien asiakirjojen ja aikaisempien tutkimusten puutteita ja oikaisemaan niiden virheitä. Nenonen kuvailee, miten joissakin tapauksissa varhainen tutkija on aikanaan käyttänyt lähteenään virheellisiä tai puutteellisia asiakirjoja. Kun myöhemmät tutkijat ovat viitanneet tutkimukseen tarkastamatta alkuperäisten lähteitten oikeellisuutta, virhe on toistunut yhä uusissa tutkimuksissa.

Nenonen on toisaalla esitellyt Suomen tilannetta, joten ehkä sen vuoksi tämä alue jää tässä teoksessa kovin vähälle, vaikka se ehkä kiinnostaisi suomalaista lukijaa aivan erityisesti. Noin viidestätoista Suomea koskevasta sivusta lähes puolet käsittelee virpomista ja Halloweenia.

Kirjassa on valtavasti tietoja ja paljon yksityiskohtia, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi kokonaiskuvaa on hankala muodostaa. Sekavuuden tuntua lisäävät paikoin epäselvät väliotsikot, jotka toisinaan tuntuvat sattumanvaraisesti tekstistä nostetuilta. Nenonen kertoo, että noitavainojen kokonaistilanne on tutkijoillekin vielä melko lailla epäselvä, mutta maallikoille suunnatussa teoksessa jonkinlainen yksinkertaistettu ja tiivistetty kokonaiskatsaus olisi ollut paikallaan. Ehkä sellainen tulee teoksen jatko-osaan, joka on luvassa vuoden 2007 aikana.

Huolimatta siitä, että kirja on tarkoitettu ns. suurelle yleisölle, lähdeluettelon puuttuminen on kovin harmillista. Lopun viitteet ovat sinänsä hyvät, mutta kun kirjan tiedot on ilmoitettu vain sen ensimmäisen esiintymisen kohdalla, lukeminen katkeaa aina välillä hankaliin selailuihin. Toivottavasti tämäkin korjaantuu teoksen toisessa osassa. Lopussa on hakemisto, joka auttaa myös lähdetietojen löytämisessä. Kirjassa on myös mielenkiintoinen kuvaliite, jossa on kuvia muun muassa 1600-luvun noitasapattiuskomuksista sekä myöhemmistä romantisoiduista noituuteen ja magiaan liittyvistä teoksista.