Politiikan teorian ja ideologioiden tutkija emeritusprofessori Michael Freeden käsittelee teoksessaan taidokkaasti liberalismin historiaa, suuntauksia ja merkittäviä nimiä, mutta mielenkiintoisimman analyyttisen panoksen hän tarjoaa eritellessään liberalismin eri kerroksia.

Ensimmäisen kerroksen Freeden liittää John Locken ajatuksiin lakien yksilölle tarjoamasta vapaudesta ilmaista mieltymyksiään muiden sitä rajoittamatta. Ensimmäisen kerroksen liberalismi viittaa oikeusvaltioperiaatteeseen, joka kirjoittajan näkemyksen mukaan on yhä Suomessa liberalismin ytimessä, mutta monissa muissa maissa pelkästään perustana liberalismin muille kerroksille.

Myös toisen kerroksen liberalismissa nojaudutaan Locken ajatuksiin, mutta tällöin keskiössä on ihmisten omaisuuden suoja, niin sanottu omistusindividualismi. Ihanteet liittyvät teollistumiseen ja kehityksen mukana pysymiseen yritteliäisyyden avulla. Valtion tulisi olla puolueeton ja poistaa vapaan kilpailun esteet, eli keskiössä eivät ole yksilöiden ja valtion väliset suhteet vaan markkinoiden vapaa toiminta ja ihmisten omaisuuden suoja.

Kolmannen kerroksen liberalismia Freeden nimittää ”anna minun kasvaa” -liberalismiksi, jossa John Stuart Millin ajatuksista ammennetaan tukea ihmisen autonomialle ja riippumattomuudelle sekä henkiselle kasvulle. Liberalismin eri kerrokset eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois, vaan ensimmäisen ja toisen kerroksen ajatukset toimivat taustalla myös kolmannessa kerroksessa.

Neljännessä kerroksessa keskiöön nousee yksilön ymmärtäminen osana yhteisöä ja ajatus hyvinvointivaltiosta, joka tukee kansalaisten pyrkimyksiä yksilöllisissä ponnisteluissaan. Hyvinvointivaltio on Freedenin mukaan nimenomaan liberalistinen, sillä esimerkiksi sosiaalivakuutuksen ja lapsilisän köyhyyttä lieventävä vaikutus perustuu valtion tukeen ihmisten yksilöllisille pyrkimyksille.

Viimeisessä kerroksessa kuvaan astuu puolestaan identiteettipolitiikka, ja taloudellisten tekijöiden sijaan jalustalle nostetaan yksilöiden yhtäläinen osallistuminen yhteiskuntaan ja eri elämäntyylien turvaaminen esimerkiksi etnisyyteen, sukupuoleen tai uskontoon liittyvistä tekijöistä huolimatta. Tämä liberalismin suuntaus nousi esiin erityisesti 1900-luvun loppupuolella, ja on Freedenin mukaan nähtävissä esimerkiksi Alankomaiden politiikassa.

Suuntauksia ja pseudoliberalismia

Liberalismin eri kerrokset tarjoavat analyyttisen kehikon, johon erilaisia liberalismisuuntauksia voidaan peilata. Liberalismin moninaisuus heijastuu historiallisten kehitysvaiheiden lisäksi myös siinä ajattelun erilaisuudessa, jota eri liberaaleiksi tunnustautuneet filosofit ovat edustaneet.

Siinä missä 1800-luvulta lähtien poliittiset ajattelijat ovat pohtineet yksilön ja valtion suhdetta edellä mainittujen eri kerrosten ajatteluun pohjautuen, myös monet moraalisesta oikeudenmukaisuudesta kiinnostuneet filosofit ovat ammentaneet liberalismista. Näistä 1900-luvun merkittävin teoreetikko oli Freedenin mukaan John Rawls, jolle yhtä tärkeää oli libertaarinen ajatus autonomisesta vapaudesta kuin egalitaarinen ajatus ihmisten yhtäläisistä mahdollisuuksista yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Tämä eroaa huomattavasti esimerkiksi Friedrich August von Hayekin edustamasta vain taloudelliseen vapauteen liitetystä liberalismista.

Ajankohtaista ajattelun aihetta tarjoaa kirjan viimeinen luku, jossa käsitellään liberalismikäsitteen väärinkäyttöä. Esimerkiksi uusliberalismi on rajoittunut taloudellisen edun maksimoimiseen ja lähestyy enemmän konservatiivista ajattelua. Pseudoliberalismia edustavat myös vapauspuolueiksi itseään nimittävät poliittiset liikkeet, jotka hyödyntävät taloudellisen vapauden kieltä vastustaessaan maahanmuuttoa ja yhteiskunnallista moniarvoisuutta. Yhtä lailla liberalismilla on aikoinaan oikeutettu siirtomaiden alistamista, sillä siirtomaa-asukkaille ei katsottu kuuluvan sivistyneille kansalaisille kuuluvia vapausoikeuksia.

Eriteltyään esimerkkejä liberalismin hyväksikäytöstä kirja päättyy kuitenkin optimistiseen ajatukseen siitä, että järjen rationaaliseen soveltamiseen perustuvalla liberalismilla on edelleen annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Freedenin teos tarjoaa myös suomalaiselle lukijalle mahdollisuuden arvioida eri poliittisten liikkeiden liberalismiretoriikkaa. Useat puolueet hyödyntävät liberalismin sanastoa politiikassaan, mutta sillä saatetaan viitata vain tiettyihin liberalismin kerroksiin sivuuttaen toiset. Vaikka teos on tarkoitettu johdannoksi liberalismiajatteluun, sen soisi avaavan tietä laajemmalle suomenkieliselle teoreettiselle keskustelulle liberalismista.