Magiikkaa ja pedagogiikkaa – taikalyhtyjen ihmeellinen maailma

Taikalyhty eli laterna magica on elävän kuvan heijastamisen historiaan liittyvä väline. Se on myös vertauskuvana tuttu mitä moninaisimmista yhteyksistä. Taikalyhdyssä tarkoitusta varten erityisesti rakennetun esityslaitteen sisällä olevan valonlähteen avulla heijastetaan kankaalle tai seinälle lasilevylle piirrettyjä ja maalattuja kuvia.
Kautta elävän kuvan historian toistuvat tietyt pyrkimykset: pyrkimys välittää tunteisiin vetoavia elämyksiä kuvin, pyrkimys kertoa tarinoita sekä pyrkimys kertoa läheisistä tai kaukaisista asioista opetus- ja valistushengessä. Joskus pyrkimykset yhdistyvät toisiinsa saumattomasti. Esimerkiksi jokin vuosi Ranskan vallankumouksen jälkeen saatettiin ihmisiä pelotella tyhjästä ilmestyvien, aavemaisesti yleisöä lähestyvien aikaisemmin päänsä giljotiinissa menettäneiden hallitsijoiden kuvilla. Nämä kuvat olivat nimenomaan lasilevylle maalattuja taikalyhtykuvia ja käsillä olevan kirjan nimi Fantasmagoria viittaa juuri näihin taikalyhtynäytöksiin, joita järjestettiin 1700- ja 1800-lukujen Euroopassa. Näiden nimenomaisten esitysten sisällöllinen skaala yhdisti pelotusviihteen valistushenkeen.
Vaikka Fantasmagoria-kirja onkin lainannut nimensä näistä näytöksistä, sen käsittämä alue on toki paljon laajempi. Fantasmagoria kertoo elävän kuvan esittämisen kulttuurista liittäen varhaisemmat käytännöt nykypäivän ilmiöihin. Jo esipuheessa Huhtamo muistuttaa että elävän kuvan kulttuuri ei ole lineaarinen. Historiassa törmäämme samankaltaisiin ilmiöihin yhä uudelleen. Episkoopin ja diaprojektorin kaltaiset kuvien esityslaitteet on mahdollista nähdä taikalyhtyperinteen jatkumon osina, samoin kuin elokuvat ja televisiokin. Tulevat virtuaalitodellisuussovelluksetkin ovat osa tätä traditiota, jonka ymmärtäjänä ja esittelijänä Huhtamo on tehnyt paljon arvokasta työtä elävän kuvan kulttuurin rikkaan historian tunnetuksi tekemiseksi.
Kuitenkin tällä kertaa ”mediatutkija, kirjailija, näyttelykuraattori ja televisio-ohjelmien tekijä” (lainaus kannen sivutaitteen esittelytekstistä) Huhtamon kirja Fantasmagoria -elävän kuvan arkeologiaa oli minulle pieni pettymys. Suurelta osaltaan tämä johtuu siitä, että kyseinen, Suomen elokuva-arkiston yhdessä BTJ kirjastopalvelun julkaisema kirja ei ollut etukäteistiedoista ja takakansitekstistä poiketen aivan sellainen ”rikas tietopankki” kuin mitä odotin. Toki kirjassa on tietoakin, mutta parempina ja tärkeämpinä tietolähteinä pidän kuitenkin tästäkin lähtien edelleen eräitä Huhtamon aikaisemmin kirjoittamia tai toimittamia kirjoja sekä Huhtamon kolmiosaista televisiosarjaa elävän kuvan arkeologiasta.
Fantasmagoriaa selatessa minulle tuli yhä ymmärrettävämmäksi, että kirja on oikeastaan ennen kaikkea sinänsä hyvin toimitettu näyttelyluettelo Helsingin Tennispalatsissa sijaitsevassa Kulttuurien museossa parasta aikaa olevasta samannimisestä näyttelystä. Tämä näyttely käsittää Huhtamon elävän kuvan esityslaitteita esittelevän itsessään loisteliaan kokoelman. Taikalyhtyjen lisäksi huolella rakennetussa näyttelykokonaisuudessa ovat mukana esittelynomaisesti mukana 1800-luvun alussa suuren suosion saaneet jättiläiskokoiset, usein liikkuvat panoraamat sekä esielokuvalliset tirkistelylaitteet. Huhtamo on jossain yhteydessä verrannut panoraamakoneistoja Imax-elokuvien jättikankaisiin. Tirkistelykuvat (mm. stereovalokuvat) vertautuvat mm. view-master -kiekkojen kuviin.
Näyttelyluettelon vaikutelman jälkeen Fantasmagorian yli 200 markan kipuava hinta tuntuu hieman kalliilta, vaikka Kai Vaseen ja Markku Mattilan esineistöstä ottamat värivalokuvat tekevätkin kieltämättä oikeutta Huhtamon kokoelman aarteille. Fantasmagoria-kirja esittelee näyttelyssä olevia laitteita myös havainnollisin esittelytekstein, mutta esimerkiksi v. 1997 Yle-opetuspalvelun julkaiseman Elävän kuvan arkeologiaa-kirjan syvälle luotaavaa analyyttisyyttä ei Huhtamo ole tällä kertaa ilmeisesti katsonut tarpeelliseksi tavoitella. Huhtamo on toki selkeä ja alueensa tavattoman hyvin tunteva kirjoittaja mutta asioiden historiallisista yhteyksistä ja eri tutkimuksellisista lähteistä tietoa haluavalle edellä mainittu Elävän kuvan arkeologiaa on kuitenkin Fantasmagoriaa huomattavasti antoisampi teos.