Japanilainen sarjakuva on viime vuosina ottanut jalansijaa myös Suomen medioissa. Näkyvimmin japanilainen tekniikka on näkynyt television puolella animaatiosarjoissa. Niiden esitysajat ovat pääsääntöisesti olleet lastenohjelmille tarkoitetuilla paikoilla. Tästä syystä onkin mahdollisesti muodostunut vääristynyt kuva siitä, että japanilainen sarjakuva olisi suunnattu ainoastaan lapsille.

Onneksi tämäkin väärinkäsitys on mahdollista oikaista nopeasti tarttumalla Paul Gravettin teokseen Manga 60-vuotta japanilaista sarjakuvaa. Kirjoittaja on englantilainen freelancetoimittaja ja sarjakuvahistorioitsija. Hänellä on takanaan 20-vuotinen ura sarjakuvan parissa työskentelystä. Teoksen on kääntänyt Suomen oma sarjakuvatuntija Juhani Toivanen, joten teokselta voi jo näiden kahden herran meriittilistan ansiosta odottaa paljon. Toivanen on erittäin säästeliäästi käyttänyt kääntäjän oikeuttaan tuoda teokseen lisätietoa, mutta pakottavissa tilanteissa hän on lisännyt teokseen arvokkaita tiedonjyviä.

Teos pureutuu mangaan monesta näkökulmasta ja tuottaa samalla japanilaisesta sarjakuvasta pikkujättiläismäisen tietoteoksen, joka on kaiken lisäksi helppolukuinen ja loogisesti etenevä. Se tarjoaa sekä mangaan ensikertaa tutustuvalle, että aktiiviselle mangaharrastajalle oivan lukupaketin. Siinä japanilaista sarjakuvaa esitellään lajityyppien, tekijöiden ja kehityksen näkökulmista vuodesta 1945 lähtien. Erityisesti kirja painottaa Osamu Tezukan (”mangan jumala”) elämäntyötä mangan parissa, mutta tämä on väistämätöntä puhuttaessa mangan synnystä.

Harvinaisen herkullista luettavaa on osiot, jossa Gravett kietoo mangaan länsimaiset vaikutteet, nuorisokulttuurin ja Japanin historian. Hieman liiaksi teoksessa tuodaan esille japanilaisen sarjakuvan massoittuneisuutta, jolloin ei todellakaan puhuta marginaalisesta käyttäjäryhmästä. Gravett kuvailee pursuilevasti Tokion metrossa istuvia ihmisiä, jotka ovat uppoutuneet mangan pariin työmatkoillaan.

Kirjassa tuodaan hyvin esiin japanilaisen sarjakuvan kulttuurisidonnaisuus, mutta kerrotaan myös mangan ammentaneen paljon ainesta länsimaisesta kulttuurista erityisesti sodan jälkeisestä maailmasta. Sukupuoleen puolestaan kiinnitetään huomiota lukijan näkökulmasta. Japanilaista sarjakuvaa tehdään eri käyttäjäryhmille; tytöille, pojille, naisille, miehille, nuorille ja vanhoille.

Kyseessä on todella ainutlaatuinen teos, jolle on markkinoilla todella ollut jo pidemmän aikaa tilausta. Merkittävää on huomata kuinka japanilaisessa sarjakuvassa kerrotaan asioita piilottamalla niitä itse kuvassa. Kaikkea ei tarvitse näyttää ja näin saadaan lukijan huomio ja ymmärrys juuri siihen. Kirjan visuaalisuus on todella runsasta, mutta huolellinen taitto, joka ammentaa kuvituksen käsitellystä aihepiiristä, on todella onnistunutta. Harvoin mikään kirja voi tarkoituksellisesti antaa lukijalle sekä tekstin, että kuvien kautta niin runsaasti tietoa kuin tämä. Tekstin ja kuvien välillä vallitsee tasapainoinen ja toisiaan tukeva suhde. Kuvat luovat katsojalle tiedon japanilaisen sarjakuvan tekniikoista, joilla todella saadaan ilmennettyä aistillisuutta. Kirja vangitsee lukijansa jo pelkkänä katselukirjanakin. Teos on todella syvällinen ja tiivis luotaus mangaan molemmilla, kuvan ja sanan tasoilla.