Metsätyön rakennemurrosta käsittelevän tutkimuksen pääkysymys on: ”Kuinka metsätalouden sosiaalinen kestävyys toteutuu metsätyössä, kun sitä tarkastellaan tapahtuneiden rakennemurrosten ja metsäammattilaissukupolvien omien kokemusta kautta kuvattuna?” Tarkentavat alakysymykset liittyivät siihen, miten eri metsätyöntekijät ovat muutokset kokeneet ja kuinka he ovat niistä selvinneet. Lisäksi Tervo tarkastelee, millainen merkitys metsällä on ollut metsätyöntekijöiden elämässä ja miten se on muuttunut.

Väitöskirjan kysymyksenasettelu on haastava. Vastauksia tutkimuskysymyksiinsä Tervo etsii vuonna 1999–2002 tehdyistä metsäammattilaisten haastatteluista. Haastattelut koottiin Metsähistorian Seuran, Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen kansatieteen oppiaineen, Suomen Metsämuseo Luston ja Metsämiesten Säätiön yhteishankkeessa. Laajasta, noin 1000 haastattelun joukosta, Tervo otti tutkimukseen mukaan 50 Lieksan ympäristössä asuneen metsäammattilaisen haastattelut. Näitä täydennettiin neljällä Tervon tekemällä haastattelulla, jotka toivat esiin saman perheen eri sukupolvien kokemuksia metsätyöstä ja sen muutoksesta. Katja Tervo hyödynsi haastatteluaineiston analyysissa ATLAS/ti-ohjelmaa, jonka käyttöä hän myös selittää kirjassaan kiitettävästi.

Haastatteluaineiston käyttö muutosten selittämisessä sisältää omat ongelmansa. Tervon käyttämän haastatteluaineiston kohdalla on syytä kysyä, keiden näkemyksiä ja kokemuksia metsätyön murroksista haastattelut ja niihin perustuva analyysi edustavat. Tervo toteaakin, että haastatteluaineisto kertoo metsäalalle jääneiden selviytyjien tarinan. Aineistosta puuttuvat niiden henkilöiden kokemukset, jotka poistuivat metsäalan töistä metsätalouden murrosten seurauksena. Heihin metsätalouden sosiaalinen kestävyys tai sen kestämättömyys kolahti rajuimmin.

Eri metsäammattilaisryhmistä Tervo keskittyy metsätyöntekijöiden eli metsureiden lisäksi metsäkoneenkuljettajien ja metsäkoneyrittäjien työn muutoksen selittämiseen. Harmittavasti metsäalan ammattirakenteen ja hierarkian epäselvä käsittely vaikeuttaa tekstin ymmärtämistä. Lukijan on vaikea hahmottaa, minkä ammattiryhmän jäsenestä kulloinkin puhutaan. Metsätoimihenkilöiden ja metsänhoitajien kokemusten kuvaus jää metsureiden, metsäkoneenkuljettajien ja metsäkoneyrittäjien jalkoihin. Esityksen haparoivasta otteesta huolimatta tutkimuksen kokonaisteema liittyi kaikkiin metsäammattilaisiin. Tutkimuksessa käytetyistä haastatteluista työnjohtoon sijoittuivat noin 40 %, metsätyöntekijöihin hieman yli 20 % ja metsäkoneenkuljettajiin ja -koneyrittäjiin hieman alle 20 %. Loput haastatellut edustivat muita työntekijäryhmiä, kuten toimistotyöntekijöitä ja kämppäemäntiä. Eri ammattiryhmien näkyvyyttä olisi edistänyt, mikäli tekstin yhteydessä olleisiin haastattelusignumeihin olisi merkitty syntymävuoden lisäksi haastatellun edustama metsäammattiryhmä.

Harmittavasti lähdeluettelosta puuttuu käytettyjen haastatteluiden yksilöinti. Tutkimuksen vertailtavuutta muihin samaa haastatteluaineistoa käyttäviin tutkimuksiin olisi helpottanut, jos kirjan lopussa olisi lueteltu käytettyjen haastatteluiden signumit. Kyseiseen Metsäammattilaiset metsätalouden murroksessa -haastatteluaineistoon on tällä hetkellä myönnetty yli 30 tutkimuslupaa.

Tervon väitöskirjan yksi hallitsevin teoreettinen lähtökohta on kokemuksellisten sukupolvien ymmärtäminen. Tervo löytää metsäammattilaisten haastatteluista kolme kokemuksellista sukupolvea: 1) varhainen metsätyösukupolvi (syntymävuosi 1910–>), 2) metsätyön koneellistumisen kokenut sukupolvi (syntymävuosi 1930–>) ja 3) metsätyön tietoteknologian murroksen kokenut sukupolvi (syntymävuosi 1950–>).

Kokemuksellisista sukupolvista ensimmäistä leimaa raskas metsätyö ilman koneiden merkittävää apua. He elivät maatalousyhteiskunnassa ja osallistuivat työllään kansallisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Työ muodostui elämän keskeiseksi tehtäväksi, jolla turvattiin perheen toimeentulo.

Toisen kokemuksellisen sukupolven aktiivinen työelämä asettuu metsätyön nopean ja rajun teknologisen koneellistuminen aikaan. Ympäröivä yhteiskunta teollistuu ja maaseudun merkitys kokonaistaloudessa supistuu. Metsäammattilaiset ovat osaltaan luomassa hyvinvointivaltiota, missä metsän taloudelliset arvot korostuvat.

Kolmannen ryhmän muodostanut sukupolvi kohtasi tietoteknologian kehityksen lisäksi uuden voiman, joka rajusti ja nopeasti haastoi metsäammattilaisten asiantuntijuuden. Sukupolven kokemuksiin liittyvät luonnonsuojelun lisäksi metsän ekologisen ja sosiaalisen arvon nousu taloudellisten arvojen rinnalle ja osittain jopa ohitse. Metsäammattilaisten metsään suuntautuva katse havaitsee tai ohjataan havaitsemaan metsän moniarvoisuus.

Metsätyön sosiaalisen kestävyyden tarkastelussa Tervo toteaa erityisesti metsäkoneyrittäjien ja -koneenkuljettajien työssä työhyvinvointiin liittyviä epäkohtia. Koneellista puunkorjuuta tekevien työpäivät ovat usein pitkiä ja urakkaluonteista työtä tehdään yksin. Metsäteollisuuden kanssa sopimuksia tekevät metsäkoneyrittäjät kokevat asemansa neuvottelutilanteissa heikoksi ja joutuvat sopeuttamaan oman yritystoimintansa metsäteollisuuden asettamien ehtojen varaan. Tässä mielessä metsäkoneyrittäjien asema muistuttaa hämmästyttävän läheisesti metsätyöntekijöiden neuvotteluasemaa vielä 1950-luvulla. Tuolloin metsätyömiehet muodostivat sekalaisen ja heikosti järjestäytyneen ammattiryhmän, jonka työehdot ja palkat metsäteollisuus pitkälti saneli.

Kokonaisuudessaan Tervon kirja on hyvin ja lukijan kannalta miellyttävästi kirjoitettu. Kirjan rakenteessa huomio kiinnittyy siihen, että noin puolet kirjan laajuudesta käytetään tutkimuskysymysten, lähestymistapojen, teorioiden ja aineistojen esittelyyn. Mikäli kirjan otsikon ”Metsän hiljaiset” perusteella on aloittanut lukemisen tavoitteenaan saada selvyys metsätyön rakennemurroksesta, täytyy sitkeästi jatkaa lukemista laajan alkujakson ylitse. Toinen asia sitten on, keitä näillä metsän hiljaisilla tarkoitetaan? Kaikkia metsäammattilaisia vai jotain kokemuksellista metsäammattilaissukupolvea erityisesti?

Tervon väitöskirjan ehdoton vahvuus on käytettyjen teoreettisten lähestymistapojen selkeä ja havainnollinen esittäminen. Kirja on innoittava lukukokemus niille, jotka haluavat lukea hyvän tutkimuksen kokemuksellisten sukupolvien tai elämänkertatutkimuksen soveltamisesta haastatteluaineistojen analyysiin.