Kari Heusala on fysioterapeutti ja Suomen seksologisen seuran jäsen. Hän lähestyy miehen seksuaalisuutta fysiologian ja anatomian näkökulmasta, mutta liukuu kerta toisensa jälkeen tarkastelemaan seksuaalisuutta myös sosiaalisena ja kulttuurisena konstruktiona. Laajaa teosta miehen seksuaalisuudesta keventää lukemattomat anekdootit ja kaskut muun muassa historiasta.

Kirjan ensimmäinen kokonaisuus muodostuu kahdesta ensimmäisestä luvusta, joissa Heusala käy tarkoin läpi miehen sukuelinten anatomian ja sen jälkeen seksiin liittyvät fysiologiset reaktiot. Lääketieteellistä vyörytystä keventää anekdootit. Kirjan lukijalle selviää esimerkiksi, että natsi-Saksan johtajilla oli poikkeukselliset kivekset. Hitlerillä oli yksi kives, Goebbelsilla ei ollut lainkaan kiveksiä ja Göringillä ja Himmlerillä oli normaalia pienemmät kivekset. Anekdootit eivät välttämättä vie tekstiä eteenpäin vaan ennemmin ”kuvittavat” sitä.

Seksikäyttäytymistä

Seuraava osio paikantuu tiettyihin miehen seksuaalisuuteen liittyviin yksityiskohtiin. Heusala kysyy onko peniksen koolla seksin kannalta merkitystä sekä syventyy muun muassa erektiohäiriön, ennenaikaisen siemensyöksyn ja priapismin (pitkittynyt erektio) syihin ja hoitokeinoihin. Yhdessä luvussa Heusala perehtyy masturbaatioon. Hän käy läpi historiallisesti muuttuneita käsityksiä itsetyydytyksestä ja osoittaa seikkaperäisesti, miten masturbaation käsittäminen synniksi on ajallinen ja paikallinen sosiaalinen konstruktio, jolla ei ole pohjaa esimerkiksi fysiologiassa.

Koska masturbaatio on käsitetty turmiolliseksi, siihen on kehitetty myös ”hoitokeinoja”. Sata vuotta sitten näitä keinoja olivat esimerkiksi jalkojen ja käsien sitominen yön ajaksi, kylmät jalkakylvyt ja kylmän siteen asettaminen peniksen päälle. Merkillisimpiä keksintöjä olivat 1800-luvun lopulla kehitetyt jäähdytys- ja hälytysjärjestelmät, jotka esimerkiksi puhalsivat kylmää ilmaa miehen elimeen tai laukaisivat herätyskellon yöllisen erektion sattuessa.

Kirjan toiseen kokonaisuuteen liittäisin vielä luvut, joissa käydään läpi penisvammoja, miehen vaihdevuosia, seksiriippuvuutta ja mustasukkaisuutta. Nämä kaikki luvut perustuvat fysiologisiin ja biologisiin lähtökohtiin ja käsittelevät seksikäyttäytymistä. Heusala kuitenkin liukuu useassa luvussa käsittelemään seksuaalisuutta sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä. Ongelmallista on, ettei hän tunnu tätä tiedostavan. Yhtäältä hän osoittaa, että sosiaalisella ja kulttuurisella on merkittävä osuus siinä, miten me seksuaalisuuteen suhtaudumme tai miten me sitä merkityksellistämme. Toisaalta hän ei eksplikoi tätä vaan palaa perustelemaan näkemyksensä fysiologisesti.

Erityisen problemaattiseksi "Miehen seksuaalisuus" muuttuu, kun Heusala siirtyy käsittelemään ilmiöitä, jotka ovat ennemmin sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakentuneita kuin biologisia. Hän pohtii miesten seksifantasioita, pornografiaa ja raiskauksia. Miesten vaihtoehtoisia seksuaalisuuksia käsitellään fantasioiden yhteydessä. Näitä ovat esimerkiksi transseksuaalisuus, transvestisuus, fetisismi ja sadomasokismi. Ratkaisu on merkittävä. Täten esimerkiksi transseksuaalisuudessa ei olekaan kyse siitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti on toinen kuin hänen sukupuolittunut ruumiinsa, vaan kyse onkin Heusalan mielestä normatiiviseen heteroseksuaalisuuteen liittyvästä yksilöllisestä fantasiasta. Transseksuaalisuus olisikin ilmiö, jossa heteromiehen fantasia eläytyä ja esiintyä naisen roolissa on niin voimakas, että hän päätyy sukupuolen vaihtoleikkaukseen – eikä siis sukupuolen korjausleikkaukseen. Ratkaisussa ensinnäkin sotketaan toisiinsa kaksi eri ilmiöitä, jotka ovat transvestisuus ja transseksuaalisuus; toiseksi transseksuaalisuus alistetaan heterofantasiaksi, eikä sitä käsitetä omana sukupuolisuuden ilmentymänä.

Kun biseksuaalisuutta tai sadomasokismia käsitellään heterofantasioina, niin homoseksuaalisuus onkin saanut oman luvun, mikä ei ole loogista. Jos biseksuaalisuus on "Miehen seksuaalisuus" -kirjassa heteromiehen fantasia, niin miten homoseksuaalisuus ei olisi? Heusala käsittelee homoseksuaalisuutta ennakkoluulottomasti ja purkaa siihen liittyviä myyttejä osoittamalla, että suhtautuminen homouteen on eri historian vaiheissa eri kulttuuripiireissä vaihdellut erittäin paljon. Yhtäältä homoseksuaalinen akti on voitu mieltää initiaatioksi aikuiseen miehuuteen ja toisaalta se on voitu toisessa paikassa toiseen aikaan merkityksellistää miehen naismaisuudeksi. Hieman itseäni jäi vaivaamaan se, ettei Heusala lainkaan näytä tuntevan modernia homotutkimusta.

Pornografian yhteydessä olisi ollut hyvä tutustua pornosta tehtyyn feministiseen tutkimukseen muutoinkin kuin ottamalla esiin toisen käden tietoja radikaalifeminististä sloganeista, jotka esitettiin Yhdysvalloissa 1970-luvulla. Nyt nämä Brownmillerin, Dworkinin ja MacKinnonin iskulauseet edustavat koko feminististä keskustelua pornosta. Ongelmallista siinä on se, että ne ovat ajallisesti ja paikallisesti rajautuneita ja feministisessä keskustelussa paljon kritisoituja. Tätä kritiikki Heusala ei tuo esiin ja viittaukset radikaalifeministeihin tulevat nekin toisen käden lähteistä, sillä kyseisten naisten teoksia ei löydy lähdeluettelosta. Hieman kummallista on mielestäni ottaa suora siteeraus kirjasta, jota ei ole kirjallisuusluettelossa.

Kirjan päättää sarja lukuja, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen nivotuilta liiteluvuilta, joissa käsitellään hieman irrallisia ja erilaisia asioita. Heusala käy läpi peniksen pidentämisen historiallisia keinoja, ”koska kyseessä on todella iso bisnes” (s. 277) tai miesten naisihannetta, ”koska asia näyttää kiinnostavan” ainakin toimittajia (s. 294). Niinkin marginaalinen ilmiö kuin peniksen lävistäminen on mukana sen tähden, että Heusala toteaa lävistämisen olevan nykyään muoti-ilmiö. Vaikka lävistykset ovat muoti-ilmiö, ei Heusalan väite penislävistysten muuttumisesta trendiksi oikein vakuuta. Kirja päättyy joukkoon neuvoihin, miten miestä voi hieroa tai hyväillä tai antaa suuseksiä.

Miesten seksuaalisuuksien purkamista

Heusala toteaa kirjan alkusanoissa, ettei hänen teoksensa kata kuin osan seksuaalisuuden osa-alueista, mikä pitääkin paikkansa. Hän muun muassa mainitsee ohittaneensa sukupuolentutkimuksen, mikä tarkoittanee feminististä tutkimusta sekä nais-, mies- ja homotutkimusta, toisin sanoen koko myöhäismodernia seksuaalisuuden tutkimusta. Lähdeluetteloa katsomalla voi huomata, että tämä pitääkin paikkansa. Siellä ei löydy esimerkiksi sellaista klassikkoa kuin Michel Foucault’n "Seksuaalisuuden historia", saati sitten feminististä tutkimuksia. Myös miestutkimus puuttuu tykkänään kirjan lähteistöstä, vaikka tarkastelukohteena on mies. En tarkoita, että kirjan pitäisi kattaa seksuaalisuuden tutkimuksen laajalta kentältä kaiken mahdollisen. Mutta jos käsitellään esimerkiksi seksuaalisuuden sosiaalista ulottuvuutta, olisi suotavaa, että kirjoittaja tuntisi tuon alan perustekstit – ei sen takia, että se näyttää hyvältä lähdeluettelossa, vaan sen takia, että noilla teksteillä olisi ollut paljon annettavaa kirjoittajalle.

Kirjan yksi ansio on siinä, miten se purkaa käsitystä miehen genitaali- ja penetraatiokeskeisestä seksuaalisuudesta. Heusala nimittäin erottaa orgasmin ja ejakulaation toisistaan: ”Orgasmi on kokemuksellinen reaktio, joka tapahtuu aivoissa, ja ejakulaatio on fyysinen reaktio, joka tapahtuu sukuelimissä” (s. 53). Orgasmi on itse asiassa aivoissa tapahtuva sähkökemiallinen reaktio. ”Aivot ovat ihmisen tärkein sukupuolielin”, Heusala kirjoittaa (s. 68). Tästä seuraa luontevasti se, että mies voi saada naisen tavoin useita perättäisiä orgasmeja eikä orgasmiin välttämättä liity siemensyöksyä. Toisaalta ejakulaatio ilman orgasmia ei tunnu juuri miltään. Tätä määrittelyä pitäisin melko radikaalina miehen seksuaalisuuteen liittyen. Samaten Heusala toteaa, että ”orgasmin voi synnyttää mistä tahansa ihmisen vartalon kohdasta” (s. 55).

Heusalan kirja on laaja ja ansiokas teos, jonka vahvin puoli on yksityiskohtaisessa anatomian ja fysiologian tuntemuksessa. Teos kuitenkin päätyy käsittelemään seksuaalisuutta myös sosiaalisena ja kulttuurisena ilmiönä, mikä onkin mielestäni väistämätöntä. Kirjoittajan olisi kannattanut tutustua myös tämän alan tutkimukseen edes klassikkotekstien kautta niin "Miehen seksuaalisuus" olisi monipuolistunut ja välttynyt joiltain kömpelyyksiltä ja ristiriitaisuuksilta.