Tutkijakoulun tuottama artikkelikokoelma

Laura-Kristiina Moilanen ja Susanna Sulkunen ovat toimittaneet Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin yhteisen Identiteetin synty, näkyvyys ja muuttuvuus -tutkijakoulun puitteissa kiinnostavan moniulotteisen ja jäntevän artikkelikokoelman identiteeteistä. Teoksessa peilataan yksilön ja yhteisön välisiä suhteita eri aikoina, eri paikoissa ja erilaisissa konteksteissa. Ajallisesti artikkeleissa liikutaan keskiajalta nykypäivään. Suurimmassa osassa artikkeleista käsitellään identiteetteihin liittyviä ilmiöitä Suomessa tai Ruotsissa, joka vanhempina aikoina on luonnollisesti kattanut myös Suomen. Kuitenkin artikkelien kokonaisuudessa tarkastelun kohteena on koko Eurooppa, joko eri puolille Eurooppaa sijoittuvien esimerkkien avulla tai eurooppalaisuutena 1900-luvun alun suomalaisessa keskustelussa.

Artikkelit ovat mainitun tutkijakoulun seminaarien antia koko sen toiminta-ajalta eli vuosilta 2003 – 2006. On varmasti ollut etu koota artikkeleita suhteellisen pitkältä ajalta. Teoksesta on saatu luontevasti etenevä kokonaisuus, vaikka artikkelit käsittelevätkin hyvin erilaisia aihepiirejä keskiaikaisista trubaduureista Ikean huonekaluihin tai kansallisuudesta esiteolliseen käsityöläisyyteen. Teoreettisella tasolla kaikissa artikkeleissa sijoitetaan sanottava selkeästi nykytutkimuksen monitieteiseen identiteettitutkimuksen käsitteistöön ja artikkelit keskustelevat siten hyvin keskenään. Teos on kirjoitettu sujuvasti ja toimitettu huolellisesti joitakin yksittäisiä tekstiin jääneitä kielellisiä pikkuvirheitä lukuun ottamatta.

Identiteetin synty, näkyvyys ja muuttuvuus -tutkijakoulun tieteenaloina ovat olleet etnologia, historia, taidehistoria ja museologia. Aika ja identiteetti -teoksen kirjoittajat ovat näiden alojen edustajia, ainoastaan museologeja ei joukossa ole. Kirjoittajat ovat pääosin väitöskirjaa valmistelevia tutkijakoulutettavia, mutta mukana on myös varttuneempia tutkijoita dosenteista professoriin asti.

Onko identiteettejä aina ollut?

Identiteetti on nykyisin itsestäänselvyys. Jokaisella on omansa, jollei useitakin. Aika ja identiteetti -teoksessa jatkuvan identifikaation tarve ja välttämättömyys näkyvät kiinnostavista perspektiiveistä, kun niitä tarkastellaan pitkän ajan puitteissa keskiajalta nykypäivään.

Identiteetti tietoisena itsenä olemisena muuttuu hyvin suhteelliseksi keskiajan näkökulmasta katsoen. Vuorovaikutus yhteisön ja yksilön välillä painottuu yhteisön suuntaan. Yhteisöllinen rooli ja yksilöllinen identiteetti näyttävät tulevan hyvin lähelle toisiaan. Susanna Niirasen sanoin ”traditionaalisessa yhteiskunnassa, jollainen keskiaikainen yhteiskunta on, tarve persoonan yksilöllisyydelle on lähes olematon, ihmisestä tulee persoonallisen sijaan kollektiivinen olento”. Keskiaikaisen elämän tarkasteleminen identiteetin käsitteen avulla valaiseekin siten erityisesti nykyaikaa tuomalla esille käsitteen ajassa ja tilassa muuntuvan kulttuurisidonnaisuuden. Itsestäänselvyyden kyseenalaistuessa identiteetit ja identifikaatiot näyttäytyvät oman aikamme erityisyyksinä entistä selväpiirteisemmin. Samalla keskiaikainen maailma, esimerkiksi Susanna Niirasen artikkelissa oksitanialaisten naistrubaduurien laulut ja toiminta, tulee meille yhdeltä kantilta ymmärrettävämmäksi, kun voimme identiteetin käsitteen avulla havaita miten se poikkeaa omastamme.

Teoreettisella tasolla Marko Lamberg nostaa keskiajan ritari-identiteettejä analysoidessaan esille psykologiasta lainatun rooli-identiteetin käsitteen. Sen mukaan minuus heijastaa lukemattomia sosiaalisia rooleja, joihin samaistumista rooli-identiteeteillä kuvataan. Roolit, rooli-identiteetit, minuudet ja identiteetit ovat olleet kaikki jollain tavalla olemassa keskiajasta nykypäivään. Niiden saama kulttuurinen sisältö ja painoarvo vain ovat vaihdelleet. Kiinnostavaa on että kirjan jokaisessa modernia ja postmodernia aikaamme käsittelevässä artikkelissa on ajatuksissa mukana vahvoja kollektiivisia identiteettikonstruktioita, joiden avulla yksilöiden nähdään toimissaan ja ajatuksissaan itseään rakentavan. Näin on siitä huolimatta, että näille ajoille pidetään ominaisena yksilöllisyyden painottumista.

Identiteettien suhde henkeen ja aineeseen

Laura-Kristiina Moilasen ja Susanna Sulkusen kirjoittaman johdannon mukaan teoksessa nähdään identiteetit käsityksinä itsestä kolmelta eri kannalta. Ensimmäisessä on kyse fyysisestä ja luonteenomaisesta olemassaolosta, toisessa suhteellisesta olemassaolosta sosiaalisessa ja kulttuurisessa vuorovaikutuksessa ja kolmannessa on kyseessä refleksiivinen itseä muihin suhteuttava tietoisuus.

Liittäisin tähän kokonaisuuteen sosiaalisen ja kulttuurisen vuorovaikutuksen lisäksi vielä ihmisten suhteen fyysiseen ympäristöönsä. Se saa nähdäkseni ilmenemismuotoja yhtälailla kaikilla mainituilla kolmella tasolla. Vaikkapa alueellisiin tai kansallisiin identifikaatioprosesseihin on kutoutunut mukaan maisemia, rakennettua ympäristöä ja esinemaailmaa. Silloin niin ihmistekoinen kuin luonnon muovaamakin aineellinen ympäristö tulee identifikaatioprosessien ja identiteettien osaksi. Siis erilaiset identiteettikonstruktiot kohtaavat toistensa lisäksi materiaalisen maailman ja suhteutuvat myös siihen.

Teoksen artikkeleissa identiteettien aineelliset ulottuvuudet tulevat kyllä jossain määrin esille. Näin on esimerkiksi Hanna Lindbergin ikealaisuutta ja Ikean huonekaluja käsittelevässä artikkelissa, Susanna Sulkusen analysoimissa pohjoisirlantilaisissa seinämaalauksissa ja Tuuli Lähdesmäen tarkastelemissa monumenteissa.

Tarkempaa pohdintaa

Artikkelien aineistoista nousevien, sosiokulttuurisessa vuorovaikutuksessa elävien identiteettien positiointia olisin paikoin toivonut tarkemmaksi. Kyse on näissä tapauksissa toisaalta tutkimuksen ennakkoajatuksien selkeämmästä reflektoinnista, toisaalta itse tutkimuskohteen sijoittamisesta tiiviimmin kulttuurisiin ja sosiaalisiin puitteisiinsa. Tutkijan tietoisuus kohteensa tietoisesta tai tiedostamattomasta vuorovaikutteisesta identifikaatioprosessista tulisi silloin artikkelien teksteissä paremmin näkyviin.

Anna-Liisa Kuczynski analysoi Uudenkaupungin ruotsinkielistä vähemmistöä monipuolisesti arkielämää kuvaavan empiirisen aineiston valossa. Tutkimuksen lähtökohtana hänellä on ajatus kielellisestä ahtaudesta, joka hyvin pienellä kielivähemmistöllä on lähes kokonaan suomenkielisessä ympäristössä. Tämä onkin relevantti ajatus, kun perustana on käsitys siitä, että omankielisen lähiympäristön tulee olla niin vahva, että on mahdollista arjessaan toimia omalla kielellään. Käy ilmi, että Uudenkaupungin ruotsinkielisillä on hyvin monenlaisia kiinnekohtia ja suhtautumistapoja äidinkieleensä. Kuitenkaan artikkelissa ei esitellä kattavasti heidän näkemyksiään siitä, mikä on riittävä lähiympäristön ruotsinkielisyyden taso. Siten asia jää empirian kautta arvioimatta ja asettuu kuvaamaan tutkimuksessa itsestään selvänä pidettyä arvolähtökohtaa.

Tatu Leskinen ja Laura-Kristiina Moilanen kuvailevat sitä, miten sivistyneen suomalaisen ihanne näkyy 1880-luvun Uudessa Suomettaressa ja kaunokirjallisuudessa. Artikkelissa tuodaan esille runsaasti niissä esiintyviä kiinnostavia ja aikaansa kuvaavia näkemyksiä. Olisi kuitenkin ollut eduksi eritellä tarkemmin lähteinä käytettyjen lehtikirjoitusten ja romaanien kirjoittajia yhteiskuntansa ja kulttuurinsa jäseninä ja nostaa heitä selkeämmin esille aktiivisina toimijoina sitä taustaa vasten. Näin analyysi olisi saanut enemmän syvyyttä ja vivahteita.

Kollektiivinen kansallisuus nykyajassa vahvasti esillä

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä käsitellään yksilöllisen identiteetin rajoja ja mahdollisuuksia. Ajallisesti tässä osassa liikutaan keskiajasta 1600- ja 1800-lukujen kautta toisen maailmansodan pyörteisiin. Toisessa osassa keskitytään kansallisen identiteetin eri ulottuvuuksiin ja siis ajallisesti 1800- ja 1900-luvuille. Kolmas osa tuo esille eri näkökulmia oman aikamme identiteetteihin.

Kolmannen osan artikkelit käsittelevät suomenruotsalaista vähemmistöä Uudessakaupungissa, ruotsalaisuutta Ikean määrittämänä, pohjoisirlantilaisia seinämaalauksia ja nykyajan suomalaisista merkkihenkilöistä tehtyjä monumentteja. Nämä kaikki ovat olemassa kansallisuuden heijastumina. Kielellistä vähemmistöä ei ole ilman kielellis-kansallista valtavirtaa. Monumentit ja seinämaalaukset käsittelevät omalta suunnaltaan kansallisuuksia, samoin Ikean huonekalut.

Siten yllättäen nykyaika kansallisine prosesseineen onkin teoksen osien ja artikkelien kohdennuksen mukaisesti hyvin kollektiivista ja yksilöllisyyttä käsitellään vankimmin ensimmäisessä osassa, jossa keskiaika ja esiteolliset ajanjaksot hallitsevat. Kyse voi osittain olla siitä, että on tarvetta nostaa esille sellaisia kulttuurisia piirteitä, jotka kuvattavassa ajassa eivät hallitse. En katso kuitenkaan, että näin pelkästään olisi. Nykyajasta nousee esiteltyjen tutkimusten empirian valossa esille vahvoja kollektiivisia ulottuvuuksia ja menneiden vuosisatojen lähteet pystyvät kertomaan myös yksilöistä ja yksilöllisistä kulttuurisista piirteistä.

Kirja on virkistävää ja ajatuksia herättävää luettavaa monenlaiseen käyttöön. Empiriasta nousevat keskenään erilaiset näkymät identiteettien ja identifikaatioiden kirjoon tuovat lukijalle monipuolisia tietoja. Artikkelien teoreettinen jäsennys auttaa rinnastamaan niitä toisiinsa ja myös lukijan omassa elämässään näkemiin ja kokemiin ilmiöihin. Käsittely tuo esille jatkopohdintojen mahdollisuuksia. Identiteettien tapaisia monimutkaisia ja muuntuvia asioita ei kerralla tyhjennetä, jos koskaan. Voisin ajatella teoksen soveltuvan yhtä hyvin oppikirjaksi, akateemisen reflektoimisen välineeksi, kuin monia ajatuksia herättäväksi teokseksi suuren yleisön käsiin. Hienoa että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on ottanut sen kustantaakseen.