Monica Nerdrumin kirja saariston naisista on Åbo Akademin pohjoismaiseen etnologiaan (nordisk etnologi) tehty väitöskirja. Alueellisesti kirja kattaa Turunmaan (Åboland) saariston eli Varsinais-Suomen saaristoalueelta pääkieleltään ruotsinkieliset kunnat, ajallisesti siinä käsitellään koko 1900-lukua. Aineisto on koottu vapaamuotoisesti vastattavilla kyselyillä ja haastattelemalla.

Kirja on mieltä lämmittävä kuvaus naisten työstä ja arjesta. Runsaiden haastatteluista ja kyselyistä poimittujen sitaattien kautta kirjan sivuilta avautuu myös naisten omalla suulla kerrottuna näkymä naisten konkreettisen arkeen ja sen muutoksiin. Miehet ovat alkaneet osallistua reproduktiiviseen työhön kodin piirissä samalla kun naiset ovat jatkaneet sekä reproduktiiviseen että varsinkin ulkosaaristossa vahvaa produktiiviseen työhön osallistumista miehisiksikin koetuilla alueilla, kuten kalastuksessa. Arjen sisältö on muuttunut ja raskaat työt ovat helpottuneet, mutta toisaalta elannon hankkimiseksi on pitänyt luoda uusia ansaitsemismahdollisuuksia esimerkiksi palkkatyöstä tai omasta matkailualan yrityksestä.

Näkökulma kirjassa on naisten oma. Haastatteluissa he ovat saaneet ottaa esille itse keskeisinä pitämiään asioita omasta arjestaan ja elämästään. Heidän ja Nerdrumin yhteisten, haastatteluissa käytyjen keskustelujen pohjalta tutkimuksessa nousee vahvasti esille naisten arkinen vastuu kotipiirin töistä, lapsista ja eläimistä, mikä näyttää kerronnassa olevan kaiken ytimenä. Naisten oman näkökulman syventämiseksi kirjassa olisi ollut eduksi käsitellä myös saariston naisten omaa aktiivisuutta asemansa kuvaajina ja parantajina. Pohjoismaisen ministerineuvoston saaristoyhteistyön rahoittamana Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan ja Tukholman saariston naiset ovat vuodesta 1986 asti vuosittain kokoontuneet keskinäisiin seminaareihin, joiden sisältöä olisi työhön voinut paitsi havainnoida myös lukea seminaariraporteista (Nordiska ministerrådets skärgårdssamarbete, Rapport 1995:3 ja Rapport 1996:1).

Nerdrum tuo kirjassaan esille kansatieteen perusdimensiot, ajan, paikan ja sosiaalisen sidonnaisuuden, itsestäänselvinä ja problematisoimattomina. Dimensioilla on kansatieteellisessä tutkimuksessa vahva kytkentä kulttuuri-ilmiöiden ajallisen, paikallisen ja sosiaalisen levinnän, innovaatioiden ja niiden kautta kulttuurin muutoksen tutkimukseen. Nerdrumin työssä muutosta kyllä tutkitaan, mutta tavoitteeksi ei ole asetettu sen tarkastelua näiden dimensioiden kautta, vaan modernisaation ja siihen liittyvien käsitteiden kautta, mitä pidän hyvänä ratkaisuna.

Sosiaaliset erot vaikuttavat kuitenkin monin tavoin arkielämän edellytyksiin. Tutkimuksen lähtökohtana on sen pohtiminen, miksi niin suuri osa saariston naisista on muuttanut alueelta pois erityisesti viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Sosiaalisiin eroihin kytkeytyvät muun muassa maiden ja vesialueiden omistus, jotka suoraan vaikuttavat maatalouden, kalastuksen ja myös esimerkiksi matkailuelinkeinon harjoittamisen mahdollisuuksiin. Sosiaalisten vaikutusten selitysvoima naisten elinmahdollisuuksiin saaristossa on työssä jätetty hyödyntämättä, koska sosiaaliset erot on siinä lähes kokonaan häivytetty. Myös muuttoliike jää tutkimuksessa irralliseksi tekijäksi. Vaikka varmasti työssä esitellyt toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan kulminoituvat arjen muutokset perinteisestä moderniksi ovat muuttoliikkeeseen vaikuttaneet, näitä asioita ei ole analyysissa liitetty toisiinsa. Toisaalta käsittelemättä ovat myös vuosisadan alun muuttoliike Amerikkaan ja sen syyt.

Kytkentä jonkin alueen konkreettiseen todellisuuteen on kansatieteellisessä tutkimuksessa keskeistä. Tässä työssä tutkimusalue on rajattu mekaanisesti. Rajaus on kytketty kuntiin eli yksiköihin, joista on saatavissa tilastollista tietoa asukasluvuista ja niiden muutoksista. Kun koko muuttoliike jää kirjassa irralliseksi, myös tämä rajaus menettää merkityksensä. Samalla kirjan jako ekologisesti toisistaan eriäviin sisä- ja ulkosaaristoihin jää hyvin mekaaniseksi. Nämä toisistaan eroavat alueet on teoksessa lähtökohtaisesti määritelty kuntarajojen mukaan, eikä ekologisten olojen ja esimerkiksi niihin kytkeytyvien kulkumahdollisuuksien mikrotason tarkastelun perusteella. Tosin kirjan analyysiosassa kulkuyhteyksien vaikutus ja alueellisen jaon tarkemmat nyanssit tuodaan esille. Siten mekaaninen jako sisä- ja ulkosaaristoon jää kirjassa tarpeettomaksi ja käsittelyn olisi voinut keskittää tarkempaan mikrotason alueellisten erityispiirteiden erittelyyn.

Alueellinen rajaus on tutkimuksessa liitetty myös saariston käsitteeseen. Työssä lähdetään liikkeelle Saaristolain mukaisesta saariston määritelmästä, joka rajaa alueesta pois lähinnä rannikkoa sijaitsevat mantereen kuntiin tai kaupunkeihin kuuluvat saaret. Kirjassa on valittu alueeksi esimerkkikuntia Varsinais-Suomen saariston yhdestä osasta, Turunmaasta. Kun tällä tavalla tutkijan oman rajauksen kautta vain osa saaristosta on asetettu kuvaamaan saaristoa yleisesti, kirjan otsikonkin mukaisesti, on syytä tarkastella, kuinka hyvin rajaus vastaa laajempaa saaristokokonaisuutta. Elinkeinojen, elämänolosuhteiden ja modernisaation näkökulmasta valittu alue kuvannee hyvin myös Suomen merialueiden muita saaristoalueita sisintä saaristoa myöten. Saaristo kuitenkin näyttäytyy kirjassa ainoastaan ruotsinkielisenä, vaikka siellä on myös yksikielisesti suomenkielisiä ja kaksikielisiä alueita.

Saaristo ja saaristolaisuus ovat asioita, joista varsinkin alueen eri puolilla asuvilla, mutta myös muilla, on vankat ja kirjavat käsityksensä. Nerdrumin työssäkin tämä tulee esille niissä keskusteluissa, joita tutkimusta varten haastatellut käyvät siitä, mikä on "oikeaa saaristolaisuutta". Herkulliselta tuntuukin mahdollisuus, jossa alueiden ekologisten ja muiden olosuhteiden mikrotason tarkastelu yhdistettäisiin haastatteluissa esille tulleisiin käsityksiin eri aikaisista enemmän ja vähemmän saaristona pidetyistä alueista. Tältä pohjalta tehty alueellinen ja osin ajallinenkin jako ei jäisi mekaaniseksi, vaan toisi siihen kulttuurin sisäiset perustelut. Kielialueiden kytkeminen tällaiseen analyysiin toisi siihen mielenkiintoisen lisän.

Meren ja saariston tuomat olosuhteiden ja kulttuurin erityispiirteet on kirjassa otettu itsestään selvinä saaristoa luonnehtivina ilmiöinä. Ja näin asian voi hyvin nähdäkin. Kuitenkin tästä seuraa se, että esimerkiksi Suomen oloissa keskimääräistä myöhäisempi sähköverkon rakentaminen tulee kirjassa liittyneeksi erityisesti saaristoon, vaikka vastaavia alueita löytyy aivan samalla tavalla ainakin Lapista ja Kainuusta ja sisäsaaristo tuskin poikkeaa suuresti Suomen maaseutualueista yleisesti tässä suhteessa. Kirja olisikin saanut enemmän tukevuutta, jos saaristolle tyypillisiä piirteitä olisi suhteutettu vertaamalla niitä vastaviin koko Suomen mittakaavassa. Silloin väitteet saariston ja mantereen eroista (esim. merellisyyttä käsittelevässä osassa s. 208) saisivat vankemman pohjan.

Tutkimuksen ansioikkaimpana puolena on laajan ajanjakson aikana tapahtunut saaristoelämän muutoksen tarkastelu. Nerdrum jakaa käsittelemänsä ajan perinteiseen ja moderniin monien empiriasta esille nousevien seikkojen varassa. Murroskohdaksi hän osoittaa toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Vuosisadan alku- ja loppupuolen eroja hän erittelee Peter L. Bergerin vuonna 1977 esittelemien moderniteettiin liittyvien käsiteparien avulla. Vaikka teoreettinen viitekehys tässä perustuukin pääosin näin vanhaan lähteeseen, Nerdrum pystyy sen avulla esittämään aiheesta tuoreen analyysin.

Nerdrum liittää monitoimitalouden perinteiseen ja monen elinkeinon kokonaisuuden (näringskombination) moderniin saaristoon. Kummassakin yhdistetään monta elinkeinoa toimivaksi kokonaisuudeksi. Monitoimitaloudessa elinkeinot ovat maatalouteen ja pyyntiin liittyviä, monialaisuudella tarkoitetaan palkkatyön, erikoistuneen tai laaja-alaisemman maatalouden ja/tai muun yritystoiminnan yhdistelmää perheen kokonaistaloudessa. Eroksi näiden välille Nerdrum nostaa niiden konkreettisuuden asteen. Perinteinen monitoimitalous on konkreettista ja kattaa kaikki tuottamiseen liittyvät työvaiheet jokaisessa taloudessa. Koko yhteisö tekee samankaltaisia töitä samoja työtapoja noudattaen. Siten työn kokonaisuus on konkreettisesti havaittavissa ja ihmisten hallinnassa. Modernissa monialaisuudessa työ on abstraktia. Maataloudessa on erikoistuttu kapean sektorin tuottajiksi, ja siihen yhdistyy siruja monen eri alan töistä. Yhdellä yksilöllä ei tässä ole samanlaista konkreettista otetta harjoittamiensa alojen kokonaisuuteen kuin monitoimitaloudessa oli, ja siten yksilöiden mahdollisuudet hallita omaa tilannettaan ovat heikentyneet. Tämä on nähdäkseni näkökulma, joka olisi kehittämisen arvoinen ja jonka avulla voisi laajemminkin analysoida työn muutosta viime vuosisadalla siten, että aineistona olisi Nerdrumin tutkimuksen tapaan ruohonjuuritason ääniä esille nostavat laadulliset haastattelut.

Suomalaisessa kansatieteessä naistutkimus on vasta idullaan eikä julkaisuja siltä saralta ole paljon. Nerdrumin väitöskirja on siten hyvin tervetullut kansatieteen väitöskirjojen joukkoon. Nerdrum asettaa kirjassaan tehtäväkseen naisten tilanteen näkyväksi tekemisen. Kansatiede onkin tieteenala, jolla on menetelmiensä ja tutkimustraditioidensa kautta hyvät mahdollisuudet nostaa esille yksittäisten naisten konkreettinen arki, liittää se laajempiin yhteyksiin ja jäsentää sitä käsitteellisesti. Tieto niin menneestä kuin nykyisestäkin arjesta yksittäisten naisten omasta näkökulmasta tuo hyvän pohjan naisten aseman muutosten arvioimiselle. Kansatieteen ja sen naisnäkökulman kannalta kirja on siten ilahduttava.