Helsinki kieliyhteisönä on kiinnostanut Tampereen yliopiston suomen kielen emeritusprofessori Heikki Paunosta jo pitkään. Vankka pohja uudelle venäläisyyteen keskittyvälle etymologiselle sanakirjalle on vuonna 2000 ilmestynyt suuri slangisanakirja Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii, jonka hän vielä toimitti yhdessä vaimonsa Marjatta Paunosen kanssa. Uusi teos on omistettu edesmenneelle Stadin friidulle, Marjatalle. Paunosten yhteinen rakkaus on ollut Stadin slangit, joita voi pitää monikielisen ja -kulttuurisen Helsingin sieluna. Etymologista sanakirjaansa varten Paunonen näkyy perehtyneen helsinkiläisyyteen yllättävän monelta kantilta: molskotti ja sepeliverhouksen teosta kuplettilauluihin, Helsinkiin kylpyläkaupunkina ja venäläisten kauppiaitten kohtaamispaikkana.

Laaja ja monipuolinen lähdeaineisto

Paunosen teoksessa on lähdekirjallisuutta vaikuttavat 21 sivua. Luettelo koostuu sanakirjoista, historiateoksista, sosiaalihistoriallista tutkimuksista, nimistöntutkimuksista, elämäkerroista, muistelmista, arkistolähteistä, lehtiartikkeleista, laulukirjoista ja ajankohtaisista verkkolähteistä. Dosentti Larisa Leisiö on tarkistanut venäläisten sanojen translitteraation ja selvittänyt niiden etymologisia taustoja monipuolisen venäjänkielisen lähdekirjallisuuden ja verkkolähteiden avulla. Leisiön lisäksi kirjan toimituksessa on avustanut kokenut sanakirjatoimittaja ja etymologi Kalevi Koukkunen.

Koukkunen sai Paunosen koukutettua etymologiseen tutkimukseen heti slangisanakirjan ilmestyttyä. Tehtävä oli laajempi kuin Paunonen osasi odottaakaan. ”Mitä pitemmälle tutkimustyö edistyi, sitä selvemmäksi alkoi käydä, ettei vanha Stadi slangeineen ollut erillinen kielellinen saareke, vaan osa muuta Suomea ja muualla puhuttuja kielimuotoja”, hän kirjoittaa alkusanoissaan. Sanakirjan selitykset ulottuvat 1700-luvun alkuvuosikymmeniltä nykyaikaan.

Kuva: Venäläisiä hedelmäkauppiaita Hakaniementorilla 1907, Signe Brander, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Opas paikallishistoriaan

Yllättävintä sanakirjan hankkineelle on teoksen osoittautuminen myös erinomaiseksi Helsinki-oppaaksi. Koska nimet ja varsinkin paikannimet antavat aiheen kertoa paikallishistoriasta, Paunonen on ottanut selvää Helsingin asukkaiden, kävijöiden ja elinkeinonharjoittajien vaikutuksesta nimistöön. Saamme kuulla tarinan vaikkapa Kauppatorin rannan Kolera-altaan nimen taustasta tai Koffarin eli Sinebrychoffin panimon, nykyisen taidemuseon, ikimuistoisesta puistosta.

Vaikka Sloboa Stadissa keskittyy venäjäyhteyksiin, alkuluvuissa selvitellään muidenkin kielten, varsinkin voimakkaimmin vaikuttaneen ruotsin, osuutta Helsingin slangeissa. Slangisanojen mutkikkaasta monitaustaisuudesta kertoo esimerkiksi Paunosen esiin nostama sprigi, miehen puku. Taustalta löytyy Ruotsin merimiesslangin rigg, joka tarkoitti alun perin kaikkea purjehduskuntoon saattamiseen liittyvää. Toisaalta Helsingin ruotsinkieliset käyttivät ilmausta ’rigga man up sig’ hieman hienommin pukeutumisesta. Jo 1400-luvun Englannissa tunnettiin aivan vastaavasti merimiesten käyttämä verbi ’to rig’, joka merkitsi purjeiden kuntoon saattamista ja samalla pukeutumista.

Etsin verkossa tarjolla olevasta Urbaani sanakirja -hakuteoksesta sanan sprigi määrittelyä. Tarjottu merkitys vastaa Paunosen antamaa: ”Usein juhlapuku, mutta voidaan käyttää muistakin puvuista puhuttaessa.” Joukkoistamalla kootun verkkosanakirjan sprigi sanan määrittelyllä on tällä hetkellä 60 “tykkääjää” ja 17 peukaloa osoittaa alaspäin.

Slumppaa mulle sprigi

Sprigi näkyy periytyvän jälkipolville myös Tuomari Nurmion ”Oi mutsi, mutsi” -kappaleen eli piisin/biisin sanoituksen ansiosta: ”valkoisen sprigin kai mulle jostain slumppaat”. Slumpata on ruotsalaisperäinen ja tarkoittaa ostaa tai myydä. Sen sijaan slumppikrääsäsanan jälkiosa on venäläisperäinen. Yhdyssanaa on käytetty 1930–50-luvuilla alennusmyyntitavaroista. 1900-luvun alun slangissa krääsä tarkoitti tavaroita yleensä. Kotimaisten kielten keskuksen Kielitoimiston sanakirjassa  krääsä on merkitty arkiseen kielenkäyttöön kuuluvaksi ja se saa selityksen ’rihkama, roju, sälä’.

Kahden sivun pituinen krääsä, grääsä -sana-artikkeli on hyvä esimerkki Paunosen perusteellisista selvityksistä. Yhteydet hämäläiseen ja varsinaissuomalaiseen ’savu, käry, häkä tai höyry’ merkitykseen näyttävät selviltä, vaikka yleisin venäjän grjazsanan merkitys on ’lika, loka, kura, rapa’. Käry on venäjäksi gar, joka merkitsee myös puhdistusjätteitä. Merkitysten sulautuminen ja siirtyminen samalta kuulostavien sanojen lainautuessa on etymologeille tuttu ilmiö. Larisa Leisiö huomasi krääsän muistuttavan suomen sanoja resu, räsy, rääsy. Ne taas juontavat suomenruotsin murteiden samaa tarkoittavista träso ja träsu sanoista.

Pitkin matkaa Paunosen sanakirjan erilähtöisten eli enimmäkseen sekä venäjän että ruotsin taustasta yhdistyneiden sanojen historia on kiinnostavaa. Tällaisia kahden kielen juuria löytyy esimerkiksi sanoista kiipeli, koussikka ja lärvi.

Yllättävän vanhoiksi ja venäläisperäisiksi osoittautuvat bailumesta, puffetti, pumaska, putka, flaku, finski, kani, kosla, kuontalo, letka, massi, safka ja safkis. Esimerkiksi safka sanan taustalla on kaksi venäjän ruokaa tarkoittavaa sanaa závtrak ’aamiainen, eine, suurus, eväs’ ja zakúska ’alkupalat, särvin ryypyn kanssa, leikkeleet’. Jälkimmäisestä on peräisin myös murteista tuttu sapuska. Paunonen huomauttaa, että safka on aidosti helsinkiläinen slangisana, jota ei Viipurin puhekielessä tunnettu. Yhä edelleen Helsingin työpaikoilta ja kouluista mennään safkikselle eli ruokatunnille.

Vankilasta yleiskieleen

Paunonen muistuttaa, että vanhatkin slangisanat elävät, kun niille löytyy merkitys uudessa ympäristössä. Osa venäläisperäisistä slangisanoista on siirtynyt vankilaslangin erityismerkitysten kautta yleiseen käyttöön. Yhdyssanojen alussa sääli-, venäjän žal’, on nimennyt vankien saaman hygieniapussin eli säälipussin. Vankilassa tunnettiin myös sääliröökitja säälimassi (tupakkapussi). Massi tarkoittaa nykyslangissa rahaa ja Urbaani Sanakirjan mukaan säälipussi tunnetaan nykyään merkityksessä ’siviilipalvelusmiehelle palveluskeskuksessa annettu iltapalantekopussi’.

Murresanojen tapaan slangisanoja on hyväksytty yleiskieleen, vaikka ne varustetaan sanakirjoissa merkinnällä ’arkinen’. Paikallismurteiden ja Helsingin slangien sanaston yhteydet ovat vahvempia kuin tulee ajatelleeksi. Paunosen mukaan suurin osa venäjään pohjautuvista Stadin slangisanoista on kulkeutunut muualta Suomesta murteiden kautta helsinkiläiskäyttöön. Varsinkin kuvailevuudessaan osuvat ja paljon käytetyt ilmaisut löytävät tiensä puhekieliin.

Kuva: Vankiselli, Sakari Kiuru, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Siististi mesessä

Paunonen on ottanut mukaan myös uudempaa slangisanastoa, jolla on selvä venäläistausta. Siisti tuntuu nykyään nuorilla tarkoittavan lähes mitä tahansa mainittavan arvoista. Sana tulee venäjän sanasta tšístyj, puhdas, siisti.Jo 1950-luvun lopulla siisti saattoi puhekielessä merkitä miellyttävää tai varsin hyvää: ”siistin näköinen tyttölapsi”, ”saavutti siistin tuloksen kilpailussa”.

Merkitysten muutokset ja yhteen sulautumiset ovat kielten tutkimuksessa vaikeinta ja kiehtovinta. Sanastoa ja rakenteita ei voi tutkia irrallaan niiden lähtökohdista, käyttöympäristöistä ja puhujien motiiveista, jos haluaa ymmärtää näitä muutoksia. Paunonen toteaa, että mesta eli paikka kuuluu edelleen Stadin slangin kovaan ytimeen ja on pysynyt osana nykynuortenkin kielenkäyttöä. Venäjän vméste, ’yhdessä, mukana, mukaan’, on messiin ottamisen taustalla. Tästä ilmaisusta on myös vaihtoehto ottaa meseen, mukaan. Toisaalta olla messissä tai mesessä tarkoittaa myös (vanhaa kielikuvaa käyttääkseni) samaa kuin olla kärryillä jostain asiasta, ymmärtää. Tässä kohden nuorten kielenkäyttöön on vaikuttanut uusi ilmiö, jota Paunonen ei ole ehtinyt kirjata sanakirjansa alaviitteeksi. Messenger-pikaviestipalvelun käyttämistä kutsutaan mesettämiseksi. Niinpä mesessäoleminen tarkoittaa nuorten slangissa joko venäläispohjaista porukan mukana tai täydessä ymmärryksessä olemista tai anglistista läsnäoloa sosiaalisen median yhteisössä.

Stadin slangin oikeakielisyyden valvominen olisi korkeintaan hyvä sketsin aihe, mutta ainakin jokaisen helsinkiläisen toivoisi tutkiskelevan omaa kieli- ja kulttuurihistoriaansa Paunosen pienoisesseitä lukemalla. Vaikka murteen, ammatti- tai kaupunginosaslangin säilyminen liittyy yhteisön identiteetin ylläpitämiseen, urbaanin ympäristön kielet ovat aina olleet myös jatkuvasti muuttuvien kulttuurivaikutusten tulosta. Paunosen kirja kertoo kielellisestä mielikuvituksesta ja selviytymisestä.