Kuka oli Minna Canth? Miten suomalaiset viettävät pääsiäistä? Mitä suomalaiset syövät? Entä millainen on suomalainen koulujärjestelmä? – Tässä joitain kysymyksiä, joihin yli 350-sivuinen suomalaisen kulttuurin tietokirja Finlande – une approche culturelle vastaa. Alunperin englanniksi vuonna 1997 ilmestynyt kirja on nyt saanut ansaitsemansa ranskannoksen. Kirja täydentää hyvin turisti- ja eloonjäämisoppaiden, valokuvakirjojen, ja suomalaisen kaunokirjallisuuden ranskannosten sarjaa, sillä milloin tahansa satunnainenkin matkailija voi saavuttaa kiinnostuksessaan sen tason, jolloin haluaa kurkistaa vieraaseen kulttuuriin hiukan pintaa syvemmälle.

Finlande – une approche culturelle on järjestetty tietosanakirjan muotoon. Se ei siis sisällä artikkeleita tietyiltä kulttuurielämän aloilta, vaan noin 500 (oma arvioni) hakusanaa, jotka selitetään milloin parin kymmenen rivin, milloin useamman sivun artikkelilla. Tietosanakirjan muodosta on sekä etua että haittaa. Toisaalta lukijan täytyy jo tietää jotain suomalaisesta kulttuurista osatakseen esimerkiksi etsiä hakusanaa Saraste, Jukka-Pekka tai Friitala. Toisaalta hän nimenomaan hakusanojen avulla välttyy kahlaamasta ylettömän pitkiä selostuksia suomalaisesta kuvaamataiteesta halutessaan vain tietää jotain Hugo Simbergistä. Osa hakusanoista on myös niin yleisiä (työ, miehet ja naiset, ammattikoulutus), että kuka tahansa osaa niitä keksiä. Pienet mustat nuolet johdattavat artikkelista toiseen antaen siten lisävalaistusta kiinnostavaan aiheeseen.

Yllättävää kyllä, kirjalla on mielestäni enemmän käyttöä suomalaisille, jotka työssään tai muissa yhteyksissä joutuvat edustamaan maataan, kuin varsinaisille ulkomaalaisille. Usein joutuu tilanteisiin, joissa pitäisi pikaisesti antaa selitys tai taustoitus jollekin ulkomaalaisen silmään sattuneelle suomalaiselle ilmiölle. Kirja sisältää muun muassa hyvät yleiskatsaukset suomalaiseen lehdistöön ja televisioon, Suomen vähemmistöihin ja esittävän taiteen eri aloille. Niiden antamien tietojen avulla pärjäisi jo vaativammassakin illalliskeskustelussa, joten siitä vain yöpöytälukemiseksi kulttuurivaihtoon valmistautujille.

Kulttuurin käsite on nykyään sen verran monimuotoinen, että aina tällaisen teoksen käsiinsä saadessaan ensimmäiseksi herää tarve tarkistaa, mitä kulttuurilla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Tällä kerralla voi olla kohtuullisen tyytyväinen. Kirjan toimittajat julistavat jo esipuheessa päätyneensä kulttuurin laajaan määritelmään, joka pitää sisällään niin luonnon ja ihmisen luoman ympäristön kuin elämäntavat, ruuan, juomat ja harrastuksetkin.

Valintoja on kuitenkin aina pakko tehdä. Toinen kirjan toimittajista, Mirja Bolgár, kirjoittaa, että ranskankielistä laitosta on toimitettu ranskalaisten kiinnostuksen mukaan. Tämän vuoksi on päädytty hylkäämään esimerkiksi sellaisia hakusanoja kuin polterabend tai suomalainen pesäpallo, ja kirjoitettu sen sijaan kirjailija Arto Paasilinnasta, jonka romaanien ranskannokset ovat saavuttaneet suurta suosiota. Paasilinnasta olen yhtä mieltä, mutta pesäpallosta ja polttareista en. Harva se kerta on pitänyt selittää ranskalaisille tuttaville, mitä nämä pellepukuiset humalikot perjantai-iltaisin oikein esittävät ja miksi heille pitäisi antaa pusuja tai rahaa. Ei kai vain taustalla ole ollut kliseinen ajatus sivistysmaa Ranskasta, joille suomalaisten pitäisi esiintyä erityisen kultturelleina?

Vakavampi puute kuitenkin on, että kirjasta ei löydy esimerkiksi hakusanaa kansallispuisto, eikä edes luonto, jotka edelleen ovat tärkeällä sijalla ranskalaisen suunnatessa kohti pohjoista. Nokia sen sijaan mainitaan kaksikin kertaa, vaikkakaan se ei ole saanut omaa artikkelia. Mutta kännykkäkulttuurin maanahan me Eurooppaan rynnistimme!

Pehmeäkantinen ja kauniinoloinen kirja on kuitenkin helppo käyttää ja selkeästi taitettu. Asiavirheitä ei silmiini sattunut, mutta jotkut tiedot muuttuvat nykyään niin nopeasti, että esimerkiksi Aamulehden yhteydessä ei vielä Alma-Mediaa tunnettu. Ehkä jotkut vuodelta 1997peräisin olevat tiedot olisi ollut syytä tarkistaa uuteen painokseen.