Paavo Oskar Edvard Susitaival (vuoteen 1926 Sivén) oli mielenkiintoinen monilahjakkuus. Sotilas ei pitänyt kynttiläänsä vakan alla yhteiskuntaelämän ja kulttuurinkaan saroilla.

Susitaipaleen elämäkerralla väitellyt L.J.Niinistö kietoo hänen pitkän ja monivaiheisen elämän aktivistisen elämänasenteen ympärille.

AATTEEN MIES

Läpi elämän ulottuneen aktivismin taustan Niinistö löytää Susitaipaleen lapsuudenkodista. Isä V.O.Sivén oli pitkän linjan aktivisti ja äiti Siiri Blomstedt tunnettua fennomaanisukua. Lapsuudenkodissaan Susitaival oppi, että elämä ilman taistelua aatteen puolesta ei ole elämisen arvoista.

Aktivisti-isänsä mukana nuori-Paavokin tempautui kansalliseen toimintaan. Vaikka Susitaival ei jääkäriksi päässytkään, toimi hän menestyksellisesti värvärinä. Tutustuminen E.E.Kailaan veti hänet lopullisesti aktivistien sisäpiiriin. Susitaipaleesta tuli nopeasti aktivistigurun luottomies. Esimerkiksi aktivistien keskusorganisaation legendaarinen peitenimi Uusi Metsätoimisto oli Susitaipaleen keksimä.

Perheen tiukan idealismin kristallisoituma oli Paavon Bobi-veljen itsemurha protestiksi Tarton rauhansopimukselle. Tutkijan mukaan veljen traaginen kohtalo antoi Susitaipaleelle ylimääräisen aatteellisen sisulatauksen. Bobi Sivénin uhri oli lunastettava.

KAPINOITSIJA

Aatteen miehenä Susitaival oli monissa poliittisissa kysymyksissä jyrkästi eri mieltä virallisen Suomen kanssa. Tarton rauhansopimuksen jälkeen hän jatkoi veljensä toimintaa Repolan kansannousun lietsomiseksi. Yritys kuivui kuitenkin nopeasti kokoon. Katkeroitunut Susitaival erosi pian tämän jälkeen armeijasta. Sotilasura kuitenkin jatkui Suojeluskuntien puolella.

1920-luvulla Susitaival radikalisoitui valkoisen Suomen eturivissä. Häntä hirvitti erityisesti vapaussodan saavutusten hukkuminen demokratian ja puoluepolitiikan rämeikköön. Kommunistien lisäksi vapaamuurarit olivat Susitaipaleen mielestä suurin kansallinen uhka.

1930-luvun alussa Paavo Susitaival johti levotonta Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiiriä. Levottomuuden kärjistyminen Mäntsälän suojeluskuntatalolle kevättalvella 1932 tempaisi piiripäällikönkin mukaansa. Susitaival astui kapinoitsijoiden rinnalle toimittamalla heille aseita ja kärsi vankilatuomion kapinan johtajien rinnalla.

POLIITIKKO

Vankilasta vapauduttuaan puoluejärjestelmän vankkumaton vastustaja siirtyi politiikkaan. Vuosina 1933-34 hän työskenteli juuri perustetun IKL:n järjestöjohtajana. Susitaival loi näin puolueen organisaation. Sen pohjana sotilaallinen hierarkia ja kuri, joiden keskeinen ilmentymä oli järjestöpuku.

Eduskuntaan Paavo Susitaival valittiin kesän 1939 vaaleissa. Lyhytaikaista kansanedustajaa kiinnosti edelleen vapaamuurarikysymys. Edustajatovereilleen hän opetti, että vapaamuurarit olivat vastuussa esimerkiksi Kustaa III:n murhasta, Ranskan ja Venäjän vallankumouksista ja Espanjan sisällissodasta.

Poliitikkona Susitaival oli mitään kaihtamaton populisti, jonka räväkät puheet herättivät laajaa pahennusta. Puheillaan hän pöyhi erityisesti suomalaista poliittista järjestelmää, jonka tilalle hän kaavaili italialaismallista korporatismia. Muutenkin fasistinen Italia viehätti Susitaivalta.

Sotien jälkeen Susitaival ei enää päivänpolitiikkaan palannut. Puolueista ainoastaan SMP keräsi jonkinlaisia sympatioita veteraanilta, sekin kekkosvastaisuutensa takia. Susitaipaleelle Kekkonen edusti puoluejuonitteluja pahimmillaan.

SOTILAS

Suurimmat kaiut Paavo Susitaipaleen nimi herättää kuitenkin sotilaana. Vapaussotaa hän kävi nuorena kapteenina Karjalan rintamalla. Susitaival johti omaa erikoisoperaatioihin tarkoitettua lentävää komppaniaansa.

Talvisodan sytyttyä Susitaival jätti kansanedustajan paikkansa ja lähti jälleen rintamalle. Hän sai komentoonsa Suomussalmen pohjoispuolella taistelleen ryhmä Suden, joka kunnostautui puna-armeijan 163. divisioonan tuhoamisessa. Vaikka Susitaipaleen panos jäi divisioonankomentajan, kenraali Hjalmar Siilasvuon varjoon, riitti legendaarista mainetta ryhmä Sudellekin.

Jatkosodassa everstiluutnantti Susitaipaleen tähti kääntyi kuitenkin laskuun. Hyökkäysvaiheessa hänen esimiehensä arvostelivat häntä omavaltaisuuksista ja aikailusta Petroskoin valtauksessa. Sodan lopun ajan Susitaival toimi toisarvoisissa upseeritehtävissä sivussa rintamatoiminnasta.

Susitaipaleen ajautumisen sivuraiteelle Niinistö selittää hänen vuoden 1918 sodassa omaksumallaan sotimistyylillä. Susitaival suosi koukkauksin etenevää varovaista hyökkäystapaa, joka säästi miehiä ja ammuksia. Hän ei myöskään välittänyt ilmoittaa jokaista päätöstään esimiehilleen. Kunnianhimoisten esimiesten silmissä tälläinen taktiikka näytti turhalta aikailulta, varsinkin käynnissä oli tiukka kilpajuoksu Petroskoihin.

KIRJAILIJA

Sotilaan ja poliitikon uran katkeaminen katkeroitti aatteen miehen mielen. Kirjoittaminen oli Susitaipaleelle pettymysten purkua ja hoitoa. Koko hänen kirjallisella tuotannollaan onkin vahvasti itsetilittävä leima.

Myös kirjailijana Paavo Susitaival oli monipuolisuusmies. Tuotanto ulottui nuoruuden runoista muistelmiin ja jopa historiantutkimukseen. Sanomalehtipiireissä Susitaival tunnettiin teräväkynäisenä pakinoitsijana.

1930-luvun vankilatuomioidensa aikana Paavo Susitaival aloitti kirjoittamaan omaelämänkerrallista romaania toiminnastaan vuoden 1918 sodassa. Vuonna 1937 ilmestynyt Ahvola on saavuttanut klassikon aseman vapaussotateosten joukossa. Sen realismi ja vahva psykologinen näkökulma on taannut teoksen kestävyyden ja vertaukset jopa Erich Maria Remarquehen. Muistelemistaan Susitaival jatkoi jatkosodan jälkeisinä vuosikymmeninä.

Historiantutkija Susitaipaleessa Niinistö näkee menetetyn lahjakkuuden, joka hukkasi lahjojaan toisarvoisiin tilaushistoriikkeihin. 1950-luvulla hän keräsi vaivoja säästelemättä IKL-aineistoa myöhemmälle tutkimukselle. Sotahistorioitsijana merkittävin työ oli 1973 ilmestynyt Ryhmä Susi talvisodassa.

AKTIVISMI AVAINKOKEMUKSENA

Väitöskirjassaan Niinistö onnistuu kietomaan Paavo Susitaipaleen harvinaisen vaiherikkaan elämän aktivismin ympärille. Monialaisuuskin oli varmasti aktivistisen elämänasenteen tulos.

Itsenäisyyttä edeltänyt aktivismi jääkäriliikkeineen, joka oli osallistujilleen huomattava uhkayritys, oli onnistunut ja toteuttanut menneiden fennomaanipolvien suuren unelman. Aktivistiliike oli siis sen kokeneille avainkokemus, joka perusteli ennen kaikkea suoran käytännön toiminnan oikeutuksen. Käytännön toiminta oikean asian puolesta ulottui monesti myös kulttuurin puolelle. Menneisyys oikeutti myös kapinallisuuteen "oikealta tieltä" harhautunutta virallista Suomea vastaan, kuten Susitaival teki Repolassa ja Mäntsälässä.

Elämäkertatutkimuksessa käytyyn vilkkaaseen metodikeskusteluun Niinistö ei osallistu. Hän ilmoittaa vain kirjoittavansa perinteistä elämäkertaa. Perinteistä on myös Niinistön sotahistoriointi. Taistelut riehuvat ja paikannimet vilisevät. Kaikkia ei löydy kirjan kartoista.

Suomalaiseen aktivismiin tutustuvan on Paavo Susitaival tunnettava. Hän on painanut jälkensä aktivismin historiaan paitsi keskeisenä toimijana myös tutkimuksen kautta. Susitaival on ollut aktivismitutkimukselle tärkeä lähde sekä ahkerana kijoittajana ja muistelijana että tutkijoiden paljon käyttämänä haastateltuna. Näin L.J.Niinistön väitöskirjakin on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Petteri Mäkinen