Aikoinaan huvin vuoksi matkustaminen oli yläluokan etuoikeus, nykyään yhä useammalla on mahdollisuus matkustaa virkistymään kaukaisiin maihin. Mitä enemmän matkailu on yleistynyt, sitä enemmän siitä aiheutuu myös ongelmia. Jennie Dielemansin Tervetuloa paratiisiin käsittelee matkailun vaikutuksia sekä kohdemaiden talouteen että luontoon, kulttuuriin ja ihmisiin.

Kirja muistuttaa ulkoasultaan matkaopasta, mutta Dielemansin maailmanmatkaopas vie lukijat vain muutamaan valikoituun turistikohteeseen: Vietnamiin, jossa suosittu matkakohde vähemmistökansojen kylien lisäksi on Vietnamin sodan demilitarisoitu vyöhyke. Dominikaaniseen tasavaltaan, jossa matkailun tuomista rahoista ei juuri mitään jää maahan. Thaimaahan, jonka turistikeskuksissa ihmisoikeudet näyttävät keskittyneen matkailijoille. Meksikoon, jossa luontoa tuhotaan järjestelmällisesti turisteille rakennettavien elämys- ja virkistysmahdollisuuksien tieltä.     

Teoksen esittelemistä matkakohteista ensimmäinen on kuitenkin Gran Canaria, paikka, jossa massaturismin malli alun perin on luotu. Dielemans tiivistää matkakohteen elinkaaren: ”Rannikkokaistale ’löydetään’, rakennetaan tai muutetaan turisteille sopivaksi, markkinoidaan ja myydään. Turisteja tulee koko ajan enemmän, matkakohde ryöstöviljellään, sitä aletaan pitää latteana, se ei ole tarpeeksi ’koskematon’ ja ’aito’, joten turistit alkavat hakeutua muualle.” Tämä on tapahtunut Kanarian saarilla ja sama tapahtuu koko ajan muualla ympäri maailmaa.

Täytyykö täällä antaa tippiä?

Usein ajatellaan tai ainakin halutaan ajatella, että turismi hyödyttää niitä kauniita mutta köyhiä seutuja, joissa esimerkiksi pohjoismainen matkailija mielellään viettää lomaviikkonsa. Turisti on melkein hyväntekijä valitessaan juuri tietyn paikan lomakohteekseen. Turismiteollisuuden taloudessa keskeisiä termejä ovat linkage ja leakage. Linkagella tarkoitetaan työpaikkoja ja rahaa, joka turismin kautta kulkeutuu paikallisille suoraan tai välillisesti. Leakage puolestaan merkitsee sitä rahavirtaa, joka palaa niihin maihin, josta turistit ovat lähtöisin.

Lentoyhtiöt ja matkatoimistot toimivat tavallisesti kohdemaiden ulkopuolelta, hotellien omistus taas vaihtelee alueittain. Näiden lisäksi rahat ”vuotavat” ulos kohdemaista monin eri tavoin, esimerkiksi ulkomaille maksettavina voittoina, veroina tai palkkoina tai muualta erityisesti turisteja varten tuotuina hyödykkeinä, kuten ruoka, juoma ja erilaiset muut tarvikkeet. Dielemans esittää, että esimerkiksi Thaimaassa tällainen vuoto olisi 70%, jolloin vain 30% turistien käyttämistä rahoista jää kohdemaahan.

Jatkuvasti suosiotaan kasvattavilla all inclusive -matkoilla vuotoprosentti on erityisen suuri. Näillä matkoilla on etukäteen maksettuun hintaan sisällytetty kutakuinkin kaikki matkaan kuuluva – matkalla ei välttämättä tarvitse käyttää rahaa lainkaan. Turistille tällainen matka on vaivaton ja matkanjärjestäjälle järjestely on varma ja tuottoisa. Paikallisille yrittäjille tilanne on kuitenkin kovin epäedullinen: koska turisti on jo maksanut ruoasta ja kaikesta muustakin, hänen ei tarvitse käyttää lainkaan paikallisia palveluja. Itse asiassa hänen ei tarvitse välttämättä edes poistua lomansa aikana hotellistaan, koska siellä on kaikki.

Myöskään reppumatkaajan jäljiltä maahan ei jää kovin paljon rahaa. Repputuristin matkabudjetti on pieni ja matkakohteina ovat maat, joissa on halpaa, siis köyhää. Hän käyttää paikallisbussia, syö edullisesti ja yöpyy halvoissa retkeilymajoissa tai kotimajoituksessa. Reppumatkaaja etsii koko ajan uutta, sellaisia uusia kokemuksia ja elämyksiä, joita ei vielä ole muilla. Reppumatkaaja ei miellä itseään turistiksi, koska hän ei ole ryhmämatkalla ja matkan kestokin on tavallisesti ryhmämatkaa pitempi. Silti reppumatkaajat kiertävät samoissa paikoissa etsien aitoutta, joka häviää, kun matkailijoita alkaa olla liikaa. Dielemans esittelee myös thaimaalaisen Koh Phanganin saarella pidettävät täydenkuunjuhlat, jotka ovat monelle Aasiaa kiertävälle reppumatkailijalle ”must” huolimatta siitä, että kysymyksessä on nimenomaan turistijuhla, johon ei oikeastaan liity mitään paikallista.

Unelmia myytävänä

Jennie Dielemansin mukaan lomamatkaajat etsivät matkakohteistaan paratiisia, joka ainakin pohjoismaalaiselle merkitsee pitkää valkoista tai kullankeltaista hiekkarantaa, palmuja, aurinkoa ja merta. Matkaajien toiveet aiheuttavat sen, että turistien (tai matkatoimistojen) suosioon pääsevillä alueilla rannat täyttyvät nopeasti ja halvalla rakennetuista hotelleista. Hotellien, golfkenttien ja uimarantojen tieltä tuhotaan kasvillisuutta, ekosysteemi muuttuu, puutteellinen jätehuolto kuormittaa ympäristöä. Nopeiden voittojen toivossa pilataan se, mitä myydään. Mitä paikallisille jää, kun turistit ovat siirtyneet muualle?

Toinen turistien kiinnostuksen kohde on kulttuurinen eksotiikka. Sen lisäksi, että turisteja kuljetetaan katsomaan mielenkiintoisia paikkoja, nähtävyytenä voivat toimia myös paikalliset ihmiset. Matkailijoita varten järjestetään juhlia ja rituaaleja, joissa turistit voivat nähdä paikallisia kansantansseja ja todistaa heille outoja ja eksoottisia tapoja. Sen lisäksi bussit ajavat kyliin, joissa matkailijat kiertelevät paikallisten pittoreskeissa asumuksissa, ihmettelevät ja ottavat valokuvia ennen kuin lähtevät bussilla taas seuraavaan kylään.

Turisti tavoittelee matkallaan unelmaa ja etsii vastauksia omille mielikuvilleen. Kysymyksessä voi olla paratiisimainen luonto, eksoottisen alkukantaiset ihmiset tai esimerkiksi elokuvien muovaama kuva Vietnamin sodasta. Turistikohteena toimivan kylän ja sen asukkaiden on pysyttävä alkukantaisina ja aitoina. Paikallisten on oltava hymyileviä ja iloisia, jotka eivät tyrkytä mitään ostettavaksi mutta ovat valmiita palvelemaan ja myymään halvalla mitä vain, myös itsensä. Matkakohde mukautuu kysyntään, koska muuten turistit menevät muualle. Jokainen matkailija haluaa löytää paratiisiin, mutta kun se on löydetty, se on pilalla, sillä se ei enää ole koskematon.

Dielemans toteaa, että matkailubisneksessä myydään jotain, mitä ei omisteta. Matkailijat ostavat unelmia, kuvitelmia ja mielikuvia, mutta todellisuudessa myynnissä ovat luonto, ihmiset ja kulttuurit. Turisti haaveilee paratiisista, joten se muokataan hänelle todellisuuden kustannuksella.

Kenen paratiisi?

Paikallisen väestön kannalta turismi on usein ongelmallista, sillä turistivirrat voivat rajoittaa omien kansalaisten toimintamahdollisuuksia. Alueelle voi olla järjestetty monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa toimintaa, mutta kaikki on pelkästään turisteja varten. Paikalliset asukkaat eivät ehkä edes pääse virkistäytymään kotiseutunsa kuuluisille hiekkarannoille, koska kaikki rannat on suljettu muilta kuin hotellivierailta. Turismi luo myös epäterveitä lieveilmiöitä: Jos lapset saavat rahaa kerjäämällä, koulunkäyntiä ei ehkä nähdä mielekkäänä silloinkaan, kun siihen olisi mahdollisuus. Vastaavasti turistialueen paikalliset nuoret ovat helposti tilanteessa, jossa prostituutiolla ansaitsisi yhdessä illassa enemmän kuin esimerkiksi perinteisten käsitöiden myynnistä viikossa. Toisaalta turistialueilla työskentelevien perheet asuvat usein muualla. Turisteja palvelevat ihmiset elävät tilapäisissä oloissa ja tekevät mitättömällä palkalla pitkiä työpäiviä ansaitakseen rahaa kotiväelle.

Tervetuloa paratiisiin on kantaaottava teos, joka antaa ajattelemisen aihetta ja herättää lukijan pohtimaan omiakin valintojaan. Dielemans lainaa Jamaica Kincaidia: ”Sinuun hiipii silloin tällöin kuin varkain hieman ikävä tunne riistosta ja sorrosta ja herruudesta. Älä anna sen kuitenkaan kehittyä kertakaikkiseksi mielipahaksi: se voi pilata lomasi.”

Kirjan lopulla on mm. pieni luku lentomatkustamisen vaikutuksista ilmastoon. Dielemans muistuttaa, että ulkomaille lennetään lomailemaan vain melko harvasta maasta ja vain noin 2,5% maailman väestöstä voi lentää huvikseen. Kirjoittaja arvostelee tiukasti ilmastokorvauksia, koska ne luovat mielikuvan siitä, että on mahdollista ostaa itsensä vapaaksi vastuusta. Dielemans kysyy, voiko olla eettisesti oikein, että maailman rikas osa saa pitää elämäntyylinsä kaikkien ihmisten ympäristötilan kustannuksella, vaikka köyhien maiden asukkaat eivät pysty ilmastonmuutoksessa mitenkään puolustautumaan.

Teoksen tyyli vaihtelee hyvin asiallisesta rönsyileviin kuvauksiin ja selkeihin kannanottoihin, mikä saa arvelemaan, että ainakin osia kirjasta on julkaistu aikaisemmin muualla, ehkä lehdissä. Tekstissä ei ole lähdeviitteitä, mutta kunkin luvun keskeiset lähteet on selvitetty mainiolla tavalla kirjan lopussa. Kirjan keskivaiheilla olevassa kuvaliitteessä esiintyy sekä lomasta nauttivia turisteja että turismista elantonsa saavia paikallisia. Shahab Salehin valokuvat kiinnittävät lomakohteiden kuvaukset todellisuuteen, mutta eivät ole tarkoituksellisen sensaatiohakuisia. Suomennos on muuten onnistunut, vain se pikkuseikka hiukan häiritsee, että ihmiset moneen otteeseen ”tuppaavat” tekemään sitä ja tätä. Suomalaisia lukijoita ajatellen teoksen suomennokseen on lisätty Suomea ja suomalaisten matkailutottumuksia koskevaa tilastotietoa.