Kirjan tekijät Elina Koskelainen ja Heikki Saure on lyhyesti esitelty teoksen viimeisellä (s. 175) sivulla. Esittelyn mukaan Elina Koskelainen on kulttuurialan sekatyöläinen, Shamppanjaa ja shukkapuikkoja -käsityöblogin pitäjä ja taideteollinen muotoilija, joka opettaa kädentaitoja ja toimii museo-oppaana. Kyseisen käsityöblogin viimeinen postaus on tosin vuoden 2017 huhtikuulta ja myöskään Instagramin puolella ei ole ollut toimintaa vuoden 2017 jälkeen.

Heikki Saurea luonnehditaan puolestaan monipuoliseksi kirjailijaksi, joka on kirjoittanut sekä yleisiä tietokirjoja että kokeellista kaunokirjallisuutta useille kustantajille. Kulttuurihistoria selkeästi kiinnostaa, sillä vuonna 2019 ilmestynyt Sauren kirja Tonttu – tarua & totta (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) käsittelee myös kansanperinnettä pohjoisten tonttu-uskomusten kautta. Myös vuonna 2021 ilmestynyt Noitakirja – nykynoitia ja noitien historiaa (Into Kustannus), jonka Saure on kirjoittanut yhdessä Kupariketun kanssa, liittyy vahvasti kulttuurihistoriaan.

Kädentaidot ja kansanperinne ovat siis selkeästi Koskelaista ja Saurea yhdistävä teema, mutta kiinnostavaa olisi ollut tietää, miten he päätyivät kokoamaan kirjan yhdessä ja millä perusteella juuri nämä 47 ohjetta valikoituivat teokseen mukaan. Näitä seikkoja kirjassa ei avata ja ne jäävät kyllä hieman askarruttamaan lukijaa.

Ensivaikutelma kirjasta on hieman kaksijakoinen. Toisaalta kirjan kannen taustaksi valittu aaltopahvikuosi ja otsikoinnin fontin kangasmainen kuviointi viitannevat käsitöiden tekemiseen, mutta vaaleanruskea, hieman hailakka kansi ei ole houkuttelevimmasta päästä. Otsikko tosin nousee hyvin esiin punaisen ja vihreän yhdistelmällä, mutta jotain räväkkyyttä kansi olisi kaivannut. Kannen kuvituksen mukaan perinnetaitoihin kuuluvat lankakerä ja sukkapuikot, pata ja kauha, sakset sekä vasara. Ehkä kuvavalinnat liittyvät juuri nykypäivän perinnetaitoihin. Itse liittäisin niin sanottuihin perinteisiin käsityötaitoihin etenkin puukon, mutta sitä ei kuvien joukossa ole. Puukko olisi ollut mitä perinteisin työväline, jota käytettiin puhdetöissä puun työstämiseen ja moneen muuhunkin askareeseen. Myös kirjaan valikoituneissa ohjeissa puukko mainitaan työkalulistauksessa 10 ohjeessa, joten se puolustaa paikkaansa perinnetyökaluna myös näissä uusissa ohjeissa.

Sisällysluettelo on selkeälukuinen ja erilaiset perinnetaidot on listattu otsikon ”Taitoja” alle. Hieman ihmetystä herättää taitojen listaus. Niitä ei ole jaoteltu mitenkään, ei edes aakkostettu tai järjestetty vaikeustason mukaan, vaan taidot on vain lueteltu. Jotain samankaltaisia ohjeita on niputettu listaukseen (esimerkiksi lumeen liittyvät lumilyhty, jäälyhty, lumiukko, lumilinna), mutta esimerkiksi ruokaohjeet (kalakukko, karjalanpiirakka, ruisleipä) eivät ole peräkkäin. Taitojen sijoittelun logiikka ei avaudu lukijalle, mutta ehkäpä perinnetaitoja ei ole tässä haluttu liiaksi lokeroida tai arvottaa. Kaikki kirjaan valitut taidot ovat siten yhtä arvokkaita. Lukijalle olisi kuitenkin ollut helpompaa hahmottaa kirjan tarjoamat perinnetaidot, jos niitä olisi edes hieman ryhmitelty.

Kirjan aloittaa Käsikirjan käyttöohje ja kirjoittajien laatima esipuhe. Käyttöohje on hyvin yksinkertainen eli tekijät kehottavat lukijaa yhdistelemään ohjeita ja soveltamaan niitä haluamallaan tavalla. Näinhän erilaisia perinnetaitoja on tapana ollut soveltaa, kun uusia työkaluja on tarvittu tai saatavilla olleista ruoka-aineista on kehitelty uusia ruokia. Ja näin on syntynyt myös uusia taitoja ja innovaatioita.

Kirjan käyttöohje-sivulla selvitetään myös ohjeiden vaikeusaste-taulukko: 1 – helppo ja nopea, 2 – keskitasoinen ja 3 – hieman vaikeampi tai aikaa vievä. Tämä vaikeusasteen ja ajankäytön arvio on hyvä lisä ohjeisiin. Lukija tai perinnetaidon testaaja voi halutessaan aloittaa niin sanotun ykköstason ohjeista ja siirtyä sitten enemmän aikaa vieviin ja vaativimpiin ohjeisiin. Vaikeusaste-taulukko tai selite olisi tosin voinut olla jo sisällysluettelon alussa, sillä perinnetaitojen vaikeusasteet ilmoitetaan sisällysluettelon yhteydessä ilman selitystä siitä, mitä eri vaikeusasteet tarkoittavat. Vaikeusasteen olisi voinut myös lisätä jokaisen ohjeen kohdalle kirjan sisäsivuille. Nyt lukija joutuu tarkistamaan vaikeusasteen aina sisällysluettelosta kyseisen perinnetaidon kohdalta.

Sytykeruusuja ja putkilokynttilöitä

Koska kyseessä on ohjekirja, kuuluu arviointiin selkeästi myös ohjeen tai ohjeiden testaus. Kuinka hyvin ohjeen perusteella kyseisen perinnetaidon saa haltuunsa. Testasin muutamaa kirjan ohjetta, jotka vaativat enemmän välineitä ja tarvikkeita sekä aikaa: vaikeustason 2 (keskitasoinen) sytykeruusun teko (s. 122-123) ja vaikeustason 3 (hieman vaikeampi tai aikaa vievä) putkilokynttilän teko (s. 128-129). Näissä molemmissa ohjeissa, kuten myös kirjan muissa ohjeissa, oli selkeä sanallinen ohjeistus numeroituine vaiheineen sekä lisäksi kuvallinen ohje viereisellä sivulla.

Ohjeiden alussa on myös listaus tarvikkeista, joita tarvitaan ohjeen toteuttamiseen. Eri työvaiheet oli kuvattu hyvin seikkaperäisesti ja ohjeen yhteyteen oli lisätty myös turvallisuusohjeita (esimerkiksi varoitus liian kuuman steariinin syttymisestä tuleen ja sen sammuttamisesta).

En ollut aikaisemmin kokeillut sytykeruusujen tai putkilokynttilän tekoa, joten luotin täysin kirjan antamiin ohjeisiin. Luin ohjeet huolellisesti läpi ennen aloitusta ja keräsin tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet lähettyville. Etenin kohta kohdalta ohjeita noudattaen ja tuloksena oli ensikertalaisen mielestä hyvin onnistuneita sytykeruusuja ja putkilokynttilä. Ohjeiden mukaan valmistetut sytykeruusut toimivat myös mainiosti tehtävässään eli tulen sytyttämisapuna. Myös putkilokynttilä paloi kauniisti lyhdyssään.

Silmäilin jo seuraavia kokeiltavia ohjeita, sillä onnistuminen näissä ensimmäisissä kokeiluissa herätti innon kokeilla myös muita kirjan ohjeita. Osa ohjeista on sellaisia, joita voi jo tässä vaiheessa opettaa taaperoikäiselle jälkikasvulle. Tosin hieman kyseenalaistan muutamia ohjeita, kuten esimerkiksi lumiukon ja lumilinnan teko-ohjeita. Toki eräänlainen perinnetaito on myös lumipallon pyörittäminen nuoskalumesta, mutta onko se sellainen perinnetaito, joka vaatii aukeaman kokoisen ohjeen perinnetaidot-kirjasta.

Mitä perinne on?

Esipuheessa kirjoittajat mainitsevat kirjan esittelevän suomalaista kansanperinnettä ja kädentaitoja tämän päivän näkökulmasta ja kirjaan valikoituneen sellaisia ohjeita, joita on mahdollista ja mielekästä toteuttaa nykyaikana. Tässä yhteydessä perinne-sanan/termin käyttöä voisikin hieman pohtia. Mikä tekee taidoista perinnetaitoja? Tieteen termipankissa  perinne on määritelty olevan ”ajallisesti jatkuvana käsitetty kulttuuri-ilmiö tai kulttuurin osa-alue. Termipankin mukaan

”’Perinne’ voi viitata mihin elämän osa-alueeseen tahansa. Nyky-Suomessa on niin jäänmurtajien rakentamisen, saunomisen kuin monipäiväisen maisteri- ja tohtoripromootion perinne. Perinne voi myös olla kestoltaan eripituista.” ”perinteentutkimus viittaa Suomessa kansankulttuuriin, ’tavallisen ihmisen’ kehittämiin ja käyttämiin kulttuurin muotoihin.”

Termipankin määritelmän mukaan kirjaan valikoituneet ohjeet ovat kyllä luettavissa perinnetaitojen joukkoon, vaikka kirjassa on ohjeita aina kaarnalaivasta älylapaseen. Voisikin ajatella, että nämä ohjeet ovat sellaisia perinnetaitoja, joita vanhemmat välittävät lapsilleen tai haluavat välittää lapsilleen.

Ja mikäli perinnetaitoihin tutustumista haluaa jatkaa, on kirjan viimeisille sivuille (s. 174-175) koottu lähdeluettelo. Nimien perusteella lähdeluetteloon on valikoitunut suht kattava kattaus erilaisia perinnetaitoja käsitteleviä teoksia. Itse kirjan sivuilla ei lähdeviittauksia löydy, joten jää lukijan itsensä varaan arvailla, mistä lähteestä mikäkin ohje on poimittu ja onko sitä mahdollisesti muokattu kirjaa varten. Kirjallisuuslähteistä tiedot on listattu hyvin, joten kyseisen teoksen voi halutessaan etsiä käsiinsä lisätutustumista varten. Sitä vastoin internetlähteet on listattu hyvin ylimalkaisesti (esimerkiksi yle.fi), joten niiden kautta perinnetaitojen löytäminen voi olla haastavampaa, mutta hyvien hakukoneiden kautta kuitenkin mahdollista.

Perinnetaidot: Käsikirja kaikille on pienistä puutteistaan huolimatta kelpo teos perinnetaidoista kiinnostuneille ja käsitöitä harrastavalle. Teos on oiva tietopaketti sisältäen mielenkiintoisia yksityiskohtia käsitöiden historiasta ja käyttötavoista. Ohjeet ovat selkeitä ja niitä löytyy sekä ihan vasta-alkajille että myös edistyneemmille kädentaitajille. Seuraavaksi voisikin kokeilla vaikka karamellivärjäystä tai tuohisormuksen tekoa.