Kirjallisuudentutkija Päivi Kosonen on koonnut pieneksi, mutta kokoaan ja sivumääräänsä suuremmaksi kirjaksi viime vuosina kirjoittamiaan esseitä ja teos/kirjailijaesittelyitään. Tuloksena on kokoelma nimeltä Elämisen taidosta. Esseitä modernin elämisen tunnoista. Esipuheessa tekijä toteaa kertovansa omista lukukokemuksistaan, elämisen mielen ja merkityksen hakemisesta, joka liittyy aina myös romaanien lukemiseen. Hän käsittelee siis yhtä särmää lukemisen etiikan kysymyksistä: sitä miten lukijan haave hyvästä elämästä tai paremmin elämisestä kohtaa kirjailijalle ominaiset hahmottamisen tavat. Kukin kirjailija esittää teoksissaan ajatuksensa ihmisen elämisestä maailmassa sekä mahdollisen ja kuviteltavan horisonteista. Kosonen toteaa, miten romaani kirjallisuudenlajina muodostaa ainutlaatuisen tarkastelupaikan inhimillisen kuvittelun maailmoihin. Lukemisessa on siis kysymys lukijan ja kirjailijan horisonttien kohtaamisesta, eri aikojen ja mentaliteettien vuoropuhelusta ja lukijan mahdollisuudesta tekstin "toista" kuuntelemalla kuulla paremmin itseään.

Elämisen taidosta -teoksessa erityisesti ranskalaiseen kirjallisuuteen, feministiseen tutkimukseen ja omaelämäkerrallisen kerronnan kysymyksiin perehtynyt tutkija tutustuttaa lukijansa ensin viiteen naisten kirjoittaman kirjallisuuden klassikoihin. Neljän esseen alkuperäinen ilmestymispaikka on ollut Naistutkimus/Kvinnoforskning -lehti, jonka vuosikertaan 2000 Kosonen kirjoitti lyhyitä kirjailijaesittelyitä otsikolla "Kirjallisuuden naisklassikoita". Klassikkosarjaan kuuluu myös teoksen viides teksti, Colettea käsittelevä essee, joka on alun perin ilmestynyt Nuori Voima -lehdessä.

Ensimmäisen osan "Modernit klassikot: Naistekstin punctum" avaa luenta todellisesta varhaisesta romaaniklassikosta, Marie Madeleine de La Fayetten teoksesta Clèvesin ruhtinatar (1678). Romaani alkaa tarkalla kuvauksella lukijalle tuntemattomista henkilöistä, näiden ulkonäöstä, asemasta ja merkityksestä kuninkaallisen hovin mikrokosmoksessa. Lukija saa tietoa mutta ei tiedä, mitä tiedolla tekisi. Kuva henkilö- ja valtasuhteiden labyrintistä selvenee lukemisen edetessä. Kun lukija saa luennalleen kiintopisteen, hän pystyy myös pohtimaan teoksen tematiikkaa, josta Kosonen nostaa esiin julkisen ja yksityisen sekä näkyvyyden velvollisuuden ja hiljaisuuteen vetäytymisen jännitteet. Aluksi irralliselta tuntuvassa romaanin aloituksessa kiteytyvätkin Kososen luennassa romaanin keskeiset teemat ja rakenteelliset jännitteet.

Mary Wollstonecraft Shellyn Frankenstein. Uusi Prometheus -klassikon (1818) jälkeen nykylukijoiden ja -tutkijoiden vähälle huomiolle jättämä George Sand saa huomiota kahden esseen verran. Sandin Taiteilijattaren tarinan (alkuperäiseltä nimeltään Consuelo, 1842―43) luennan myötä Kosonen kirjoittaa "Elämisen taidosta". Kirjoittaessaan teoksen toisesta, vielä suomentamattomasta osasta "Rudolstadtin kreivitär" hän käsittelee "Lopettamisen taidetta". Sandin hiotun ja hallitun tekstin estetiikkaa uhmaavista, rönsyilevistä, jopa jaarittelevista teoksista kuitenkin välittyy Kososen mukaan aivan erityislaatuinen kuvittelemisen ilo. Luenta Coletten Chéri-romaanista kiinnittää huomion toisaalta vanhenemisen sukupuolitettuun problematiikkaan, toisaalta teoksen tapaan hahmottaa runollisuuden ja arkisuuden, ylevän ja banaalin ristiriita, joka on alituiseen läsnä Chérin "latteassa tyylissä", kuten hän sitä luonnehtii.

Kaikkia tekstejä yhdistää toisiinsa Kososen tarkastelutapa ja lähtökohta. Itse asiassa ensimmäisen ja toisen osan esseitä yhdistää eräs hanke. Esipuheessaan hän kirjoittaa lähtökohdastaan: "pyrkimys lähteä liikkeelle jostain itseäni puhuttelevasta, mutta sinänsä merkityksettömältä näyttävästä yksityiskohdasta" (s. 12). Virikkeen metodiinsa hän kertoo saaneensa "punctumin" käsitteestä, jonka Roland Barthes esitteli teoksessaan Valoisa huone (1980/1985). Punctum on siis jokin yksityiskohta, tekstinkohta, joka kiinnittää lukijan huomion ja josta käsin tämä alkaa rakentaa luentaansa teoksesta. Kosonen elävöittää metodista ajatustaan kirjoittaessaan "Hallitsijan parvekkeen" kuvauksesta Per Olov Enquistin Henkilääkärissä (1990). Parveketta etuoikeutettuna katsomisen paikkana luonnehtii juuri se, että tuosta oikeasta kohdasta tarkasteltuna kuva kuninkaanlinnan pensaslabyrintein koristellusta barokkipuutarhasta hahmottui selvästi ja että katsoja kykeni hahmottamaan kokonaisuuden yhteyksineen. Sama "Hallitsijan parvekkeen" ihme tapahtuu näitä esseitä lukiessa kerran toisensa jälkeen.

Esseekokoelman toinen osa "Viisi myöhäismodernistia: Tyylistä ja taidosta" keskittyy tekijän luonnehdinnan mukaan myöhäismoderniin kirjallisuuteen, ja siinä tarkasteltavina on joukko hyvin vaihtelevia tekstejä. Sen avaavassa esseessä Kosonen tutkii merkillistä kirjallista sukulaisuutta, jonka hän hahmottaa Eila Kostamon ja Gustave Flaubertin tuotantojen välille. Seuraavaksi pohditaan, mikä oikein tekee niin ihanan luovuuden kuvauksesta, kun Orhan Pamuk kuvaa romaanissa Nimeni on Punainen ihanan hevosen piirtämistä. Jo aiemmin mainittu Enquistin historian, faktan ja fiktion suhteita tutkaileva Henkilääkäri on luvun kolmas tutkimuskohde. Neljänneksi Kosonen kirjoittaa norjalaisen Åsne Seierstadin melkoista kohua aiheuttaneesta teoksesta Kabulin kirjakauppias (2002). Siinä hän kiinnittää huomiota Seierstadin kertojaratkaisuun, siihen, millä tavoin voimme tulkita tämän kieltäytymistä subjektiivisen todistajakertojan asemasta. Kosonen pohtii, onko kertomuksen päähenkilön "toiseksi" asemoiva kertomistapa sittenkin tietoista, naisten sorrosta suuttuneen kirjailijan tahallista provokaatiota.

Kokoelman päättää essee ranskalais-afganistanilaisen kirjailijan Atiq Rahimin romaanista Unen ja kauhun labyrintti (2002), jossa teoksen alun hämäryys pettää tahallisesti odotuksemme helposta lukukokemuksesta. Lukija horjuu erilaisten vastaanottokonventioiden välillä ennen kuin jakaa Rahimin kuvaaman miehitetyn Kabulin painajaismaiset tunnelmat. Rahimin kaltaisen emigranttikirjailijan tuotannossa elävät rinnakkain viittaukset vanhaan suufilaiseen ja persialaiseen runoperinteeseen kuin eurooppalaisen modernin romaanin haastavat kerronnalliset ratkaisutkin. Hänen tuotannossaan poliittinen ja esteettinen limittyvät yhteen tavalla, jonka tunnistaminen ei ole nykylukijalle itsestäänselvyys. Vastaavalla tavalla Kososen esseekokoelmassa kirjallisuus, lukeminen ja jokapäiväinen eläminen punotaan yhteen. Kerronnallisten ratkaisujen analysoiminen ja hyvään elämiseen pyrkiminen elävät näissä esseissä rinnatusten.