Karjalaisilla juurilla tarkoitetaan nykypäivän Suomessa tavallisesti siirtokarjalaisten jälkeläisyyttä. Tässä kontekstissa Karjala merkitsee niitä alueita (Raja-Karjala, Laatokan Karjala ja Karjalankannas), jotka luovutettiin Neuvostoliitolle talvisodan ja jatkosodan päättyessä ja joiden luovutus vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa helmikuussa 1947. Hollménin Juuret Karjalassa -teos käsittelee Karjalaa paljon laajempana alueena. Teoksen Karjalaan kuuluvat luovutettujen alueiden lisäksi myös ne Karjalan alueet, jotka eivät ole milloinkaan kuuluneet Suomeen (tai Ruotsiin) eli Vienan, Aunuksen ja Tverin karjalat, sekä ne alueet, jotka ovat edelleen osa Suomea (Pohjois- ja Etelä-Karjala).

Teos jakautuu kolmeen osaan, ”Karjalan historia”, ”Uskonnot Karjalassa” sekä ”Karjalan kieli ja kansanperinne”. Ensimmäinen osa on laajin, se käsittää noin kaksisataa sivua eli kaksi kolmasosaa koko kirjasta. Liikkeelle lähdetään kivikaudesta ja vanhimmista arkeologisista löydöistä edeten kohti nykyaikaa. Käsitellyksi tulevat monenlaiset elinkeinot ja asuinrakennukset, tavat ja uskomukset, asutushistoria ja rajojen muutokset, kansallisromantiikka ja karelianismi, talvi- ja jatkosota sekä siirtokarjalaisten asuttaminen. Varsinaisen tekstin lisäksi teoksessa on runsaasti erillisiä tietolaatikoita, joissa esitellään ilmiöitä, tapahtumia ja henkilöitä. Näihin sisältyy tavallisesti myös kuvia. Tietolaatikot tuovat sisältöön runsaasti isompaa ja pienempää tietoa sekä lisävivahteita, toisaalta ne myös lisäävät kerronnan epätasaisuutta katkaistessaan tekstiä.

Teos on erittäin runsaasti kuvitettu, täysin kuvatonta sivua ei juuri löydy. Kuva-aineisto on moninaista; kuvia on paljon esimerkiksi Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiasta, Giuseppe Acerbin matkakirjasta ja I. K. Inhan Kalevalan laulumailta -teoksesta. Lisäksi kuvituksena on käytetty mm. maalauksia, lehtileikkeitä, kansatieteellisiä piirroksia sekä valokuvia. Kuvia käsitöistä, lähinnä etupistokirjontamalleista, on runsaasti, niistä on vielä erillinen liitekin. Kuva-aineisto painottuu vahvasti menneeseen, esimerkiksi sodanjälkeisen ajan valokuvia miltään Karjalan alueelta ei ole kuin aivan muutama. Muutamassa kohdassa kuvavalinta hämmästyttää. Esimerkiksi sivujen 92 ja 93 kuvat Viipurin Raatitornista ja Vesiportinkadusta ovat peräisin 1940-luvulla painetusta kirjasta. Kuvat ovat melko huonolaatuisia, joten jää ihmetyttämään, miksi juuri ne on valittu kokosivun kuviksi. Sinänsä mielenkiintoisten kuvien rinnalle olisi ollut helppo löytää vaikka 2000-luvun kuvat samoista paikoista, kuuluvathan ne nykypäivänäkin Viipurin kuvatuimpiin kohteisiin.

Teoksen epätasapainoinen rakenne on hiukan hämmentävä. Teoksen toinen ja kolmas osa muodostavat yhteensä vajaan kolmanneksen koko kirjasta. Näistä varsinkin toinen osa, ”Uskonnot Karjalassa” on hyvin lyhyt. Runsaassa kahdessakymmenessä sivussa käsitellään muinaisuskon ja kansanuskomusten lisäksi kristinuskon tulo Karjalaan, ortodoksisuus, katolilaisuus, uskonpuhdistus ja luterilaisuus. Tämä luku tuntuu oikeastaan aika turhalta, koska samoja asioita on käsitelty jonkun verran ensimmäisen luvun eri kohdissa. Toisen luvun keskeissisällön olisi hyvinkin voinut integroida historia-osioon mukaan, joko itse tekstiin tai tietolaatikkoina. Kolmannessa osassa, ”Karjalan kieli ja kansanperinne” on viitisenkymmentä sivua. Tämän osan sisältö on kovin monenkirjavaa: kansallispukuja, käsitöitä, leikki- ja tapaperinnettä, ruokaohjeita. Kaikkea on vähän, muttei mitään kovin perusteellisesti. Esimerkiksi karjalan kieltä käsitellään kahden sivun verran (joista noin puolet kuvia) minkä lisäksi on yksi sivu karjalaisia sananlaskuja ja arvoituksia. Toisaalta juuri tässä loppuosassa on paljon sellaista asiaa, mikä varmasti tuntuu omista karjalaisista juuristaan kiinnostuneesta lukijasta erityisen mielenkiintoiselta.

Juuret Karjalassa -teos sisältää paljon mielenkiintoista asiaa, vaikka paikoin sisältö on hiukan epätasaista ja epäjärjestelmällistä. Joidenkin asioiden kohdalla tuntuu, että mukaan on ilman erityisempää valikointia otettu kaikki, mitä on löytynyt. Monissa kohdin tekstissä käsiteltävä aihealue täsmentyy selvästi, mutta toisinaan puhutaan epämääräisesti vain ”karjalaisista” tai ”Karjalasta” silloinkin, kun asia koskee vain tiettyä aluetta tai väestönryhmää. Kokonaisuutena kirjaa voi kuitenkin pitää ansiokkaana. Runsas kuvitus ja tietolaatikot tekevät teoksesta myös mukavan selailukirjan, josta tuntuu löytyvän joka katselukerralla aina uutta. Lähdeviittauksia ei ole teoksessa merkitty näkyviin, mutta käytetyt lähteet on lueteltu lähdeluettelossa, mikä auttaa kiinnostunutta löytämään jatkolukemista. Erillistä asiahakemistoa teoksessa ei ole. Jossain määrin tätä puutetta kyllä paikkaa sisällysluettelon yksityiskohtaisuus.

Teos pohjautuu aikaisempiin julkaisuihin eikä sisällä uutta tutkimusta. Kirja ei siten tarjoa paljonkaan sellaiselle tutkija-lukijalle, joka on jo perehtynyt Karjalaan laajasti ja jolla saattaa olla kaikki Hollménin käyttämät lähdeteokset omassa hyllyssään. Meidän muiden lukijoiden kannalta Juuret Karjalassa -teoksen erityisenä ansiona voi kuitenkin pitää nimenomaan sitä, että kokoaa yksien kansien sisälle hyvin monenlaista Karjalaa käsittelevää aineistoa teksteinä ja kuvina. Kenelle tahansa karjalaisuudesta tai omista juuristaan kiinnostuneelle teos kertoo ainakin sen, ettei Karjala ole pelkästään yksi ja yksiselitteinen. Karjalaan sisältyy paljon muutakin kuin juuri se kylä tai pitäjä, josta mahdollisesti joku esivanhemmista on lähtöisin.