Tämä artikkelikokoelma on tulosta projektista, jonka Nordiska samarbetsnämnden för humanistisk forskning (NOS-H) käynnisti vuonna 1992. Siinä vaiheessa suunnittelusta vastasi Seppo Zetterberg, mutta hän luopui tehtävästä lähtiessään Suomen Tallinnan-instituutin johtajaksi. Hänen jälkeensä projektin johtajaksi tuli Turun yliopiston yleisen historian professori Kalervo Hovi, joka on myös toimittanut esiteltävän kirjan. Projektin tavoitteena oli selvittää Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisiä suhteita 1900-luvulla nuorten tutkijoiden voimin. Suomen osalta tämä ei aiheuttanut ongelmia, sillä meillähän kiinnostus Baltiaa kohti on kiitettävän voimakasta. Sen sijaan Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta oli jo nähtävästi vaikea löytää päteviä ja vauhdissa olevia nuoria tiedehenkilöitä. Norjasta ei sitten lopulta ketään sopivaa löytynytkään. Molemmat tässä kirjassa esiintyvät ruotsalaiset tutkijat ovat lisäksi balttilaista sukujuurta, joten ainoastaan Tanskasta löytyi oman maan poika, jolla oli kykyä ja intoa tutkia maansa Baltian-suhteita.

Teoksessa on kaikkiaan seitsemän artikkelia. Kalervo Hovi johdattaa lukijan pohjoismaisen Baltian-tutkimuksen historiaan 1900-luvulla. Hänen artikkelinsa kokoaa yhteen kaikki vähintään väitöskirjatasoiset Baltian maiden historiaa koskevat tutkimukset. Sen lisäksi olisi ollut kyllä mielenkiintoista tietää, montako pro gradu -tasoista aihepiiriä koskevaa tutkimusta suomalaisissa yliopistoissa on tehty.

Loput artikkelit ovat sitten nuorten tutkijoiden aikaansaannoksia. Niistä kolme on suomalaisten, kaksi ruotsalaisten ja yksi tanskalaisen laatimia. Laajuudeltaan ne ovat 24-60 sivua, ja kaikkiaan 233 artikkelisivusta 138 menee suomalaisten piikkiin. Tämäkin jo ehkä kertoo osaltaan suomalaisten ylivallasta pohjoismaisessa Baltian-tutkimuksessa!

Kaikki kolme suomalaista kirjoittajaa, Marko Lehti, Heikki Roiko-Jokela ja Kari Alenius, ovat väitelleet viime vuosina. Heidän artikkelinsa myös liittyvät läheisesti joko heidän väitöskirjoihinsa tai muuhun äskeiseen tuotantoon. Niinpä Marko Lehti (Turku), jonka 1999 ilmestynyt väitöskirja on nimeltään “A Baltic League as a construct of the new Europe: envisioning a Baltic region and small state sovereignty in the aftermath of the First World War”, on kirjoittanut artikkelin nimeltä “Baltoscandia as a National Construction”. Siinä hän käsittelee sitä, millaisia eri määritelmiä “Itämeren alueelle” on 1900-luvun aikana Baltian maissa annettu. Heikki Roiko-Jokela (Jyväskylä), jonka 1995 ilmestynyt väitöskirja oli nimeltään “Ihanteita ja reaalipolitiikkaa: Rudolf Holstin toiminta Baltian maiden kansainvälisen de jure -tunnustamisen ja reunavaltioyhteistyön puolesta 1918-1922”, on kirjoittanut artikkelin “In Light and Shadow. Turning-Points in Finnish-Estonian Relations between the years 1860-1991.” Tämä perustuu hänen artikkeliinsa “Suomen ja Viron suhteiden käännekohtia” hänen toimittamassaan lähes samannimisessä artikkelikokoelmassa, joka ilmestyi 1997. Kari Alenius (Oulu) osallistuu kirjaan sen laajimmalla (60 sivua) artikkelilla “The Cultural Relations between the Baltic Countries and Finland 1917-1997”. Hänen 1996 ilmestyneen väitöskirjansa nimi on “Ahkeruus, edistys, ylimielisyys: virolaisten Suomi-kuva kansallisen heräämisen ajasta tsaarinvallan päättymiseen (n. 1850-1917)”.

Yhteisenä piirteenä näillä kolmella artikkelilla on se, että ne kaikki perustuvat valmiisiin tai ainakin lähes valmiisiin tutkimuksiin eivätkä Lehden artikkelia lukuun ottamatta sisällä juurikaan viittauksia primäärilähteisiin. Roiko-Jokelan ja Aleniuksen runsaasti yksityiskohtaista tietoa sisältävien artikkelien kesken olisi ollut hyvä harjoittaa jonkinlaista koordinointia, sillä nyt monet samat asiat toistuvat molemmissa artikkeleissa.

Kun Suomen ja Baltian maiden (tai käytännössä lähinnä Viron) välisiä suhteista on paljon tutkittua tietoa koko vuosisadalta, pistää sitäkin pahemmin silmään se, että erityisesti Ruotsin Baltian-suhteiden osalta kirjan artikkelit käsittelevät vain taloussuhteita (Anu Mai Kõll, Marginal Markets and Friendly Peoples. Nordic-Baltic Economic Relations in the Twentieth Century) ja neuvostoaikaa (Karlis Kangeris, Sweden, the Soviet Union and the Baltic Question 1940-1964. A Survey). Eikö Ruotsissa todellakaan ole kiinnostusta, vai onko kiinnostus lähinnä harrastelijatasolla? Kielikysymys on tietenkin merkittävä. Pitääkö suomalaisten ryhtyä selvittämään esimerkiksi hyvin kiinnostavia maailmansotien välisiä Viron ja Ruotsin kulttuuri-, kirkollisia ym. suhteita ruotsalaisten puolesta, elleivät sitten virolaiset ehdi ensin? Myös tanskalainen Peter Kyhn käsittelee omassa, kiitettävästi primäärilähteisiin perustuvassa artikkelissaan neuvostoaikaa (Aspects of Recognition. Denmark’s Relations to the Baltic States and Non-Recognition 1940-1991).

On kiitettävää, että tutkimusprojekti on saanut aikaan englanninkielisen kirjan, jonka avulla myös muut kuin baltit ja pohjoismaiset asianharrastajat voivat saada melko hyvän yleiskuvan ainakin Suomen ja Viron välisistä suhteista 1800-luvun lopulta 1900-luvun lopulle. Olisi kuitenkin ollut syytä kiinnittää enemmän huomiota kirjan oikolukuun ja etenkin sen kielelliseen viimeistelyyn. Myös kirjan ulkoasu on aika yksitoikkoinen; missä ovat kuvat ja kartat? Onko toimitusvaiheessa tullut kiire? Kirjoitusvirheitä on eräissä artikkeleissa häiritsevän paljon. Epäilyttää myös se, ovatko kaikki kirjoitukset käyneet kielentarkistuksessa, niin virheelliseltä ja kankealta niiden englanti paikoin tuntuu. Se on seikka, joka mielestäni valitettavasti selvästi vähentää kirjan käyttöarvoa.