Savukeidas Kustannus ja suomentaja Ville-Juhani Sutinen ovat tehneet kulttuuriteon Emma Goldman -suomennoksillaan. Voi hyvin todeta, että: jo oli aikakin! Ja silti, kun lueskelee Goldmanin ensimmäisiä julkaistuja tekstejä (Anarchism and Other Essays) ei ikinä uskoisi että ne on kirjoitettu ennen vuotta 1910, aikana jolloin naisasialiike ja vallankumousaalto Venäjällä olivat vasta alkutekijöissään.

Goldman on raikkaantuore kirjoittaja, joka ei säästele rajujakaan ilmaisuja ja pikahavaintoja Vuoteni Venäjällä -kirjassaan. Hän ottaa kantaa enemmän tunteen kuin järjen ja enemmän intuition kuin teorian pohjalta. Silti hän näkee Venäjällä matkatessaan kauaksi aivan kuin ymmärtäisi pikamuistiinpanojensa merkityksen. Syytä olisikin ollut, sillä esimerkiksi nykyanarkismin amerikkalainen oppi-isä Noam Chomsky on taatusti velkaa Goldmanille.

Vuonna 1910 ilmestyneen Anarkismi ja muita esseitä -kirjoituskokoelman huipentuman muodostavat esseet Naiskauppa, Naisten äänioikeus, Naisten emansipaation tragedia ja Avioliitto ja rakkaus. Yksikään teksti ei ole vanhentunut ja Goldmanin avioliitto-pohdiskelut ovat tänä päivänä mitä ajankohtaisimpia. Mihin avioliittoa tarvitaan ja millaista epätasa-arvoa ja (omistus) yhteiskuntaa se yhä heijastelee ja ylläpitää? Lukekaapa! Voi olla, että aamukahvi menee väärään kurkkuun ja lehtensä taakse linnoittautunut aviopuoliso, tuo kunnollinen tullimies, näyttääkin surkuhupaiselta kuin uiva nakki.

Vuonna 1919 Emma Goldman karkotettiin Yhdysvalloista Venäjälle. Hän lähti vallankumouksen kehtoon intomielisenä anarkistina – etsimään hengenheimolaisiaan ja ylistämään vallankumousta. Kahden vuoden aikana syntyi matkakirja Vuoteni Venäjällä. Se oli 1920-luvulla sensaatio ja länsimaiden vasemmistolaisen sivistyneistön hylkimä teos. Venäjällä se sensuroitiin, Amerikassa siitä poistettiin bolshevikkivallankumousta ylevöittävät jaksot.

Kirjan keskiössä ovat kirjoittajan uunituoreet muistiinpanot vallankumoukselliselta ja kansalaissodan pyörteissä kituvalta Neuvosto-Venäjältä. Goldman tapaa lukuisia bolshevikkijohtajia ja kulttuurihenkilöitä, esimerkiksi Maksim Gorkin ja Aleksandra Kollontain. Hän yrittää päästä Ukrainassa anarkistijohtaja Nestor Mahnon pakeille, hautaa John Reedin (Kymmenen päivää jotka järisyttivät maailmaa), elää Kronstadtin anarkistikapinallisten rinnalla ja lopulta joutuu katkerana havaitsemaan neuvostovallan uudet Potemkinin kulissit, byrokratian ja puoluevaltion mielivallan.

Johtopäätös on karu. Lokakuun vallankumous alkaa syödä lapsiaan jo 1920-luvun alussa. Punaista terroria ei voi hyväksyä edes äärioloissa. Goldman palaa Amerikkaan, missä jatkaa toimintaansa elämänsä loppuun – aina yhtä palavasieluisena tanssivana ja arvaamattomana anarkistina, Punaisena Emmana.