Niko Jutila esittelee teoksessaan Poikki! -toteutumattomat kotimaiset elokuvat osan hankkeista perusteellisesti, mutta joistain on vain vähän tietoja. Kun Suomen elokuvasäätiö alkoi osallistua elokuvien rahoitukseen 1970-luvulta lähtien, on toteutumattomista hankkeista kertynyt runsaasti aineistoa. Jutilan mukaan silloin alkoi toteutumattomien elokuvahankkeiden kultakausi. Joistain elokuvista löytyy käsikirjoitusversioita, mutta osasta vain suppeita sisältökaavailuja. Jutila pohtii teoksessaan ajoittain myös sitä, miksi jotkut elokuvat ovat jääneet toteutumatta, vaikka lopullisia syitä onkin vaikea saada selville. Tosin monet elokuvista ovat toteutuneet jollain tavoin tai muun kuin alkuperäisen idean kehittäjän toimesta.

Filmatisointeja kirjallisuuden klassikoista

Ennen Suomen elokuvasäätiön aikaa tapahtuneista elokuvahankkeista esitellään lähinnä tunnettuja suunnitelmia, joista osa on kuitenkin toteutunut eri tavoin kuin alunperin oli tarkoitus. Jutila lähtee liikkeelle elokuvista, jotka kyllä tehtiin, mutta joita ei materiaalin tuhoutumisen vuoksi koskaan nähty valkokankaalla.

Suurin osa teoksessa esitellyistä varhaisista hankkeista ovat filmatisointeja kirjallisuuden klassikoista. Silloin – aivan kuten nykyäänkin – oli tekeillä runsaasti elokuvia, jotka pohjautuivat kirjaan tai näytelmään. Usein ne eivät kuitenkaan edenneet kovin pitkälle ja osa jäikin vain lehtiuutisten maininnaksi. Joistain aiheista ehdittiin tehdä käsikirjoituksiakin: Kyllikki Mäntylän näytelmästä Kala-Tirri (1955) oli tehty käsikirjoitus filmatisointia varten, mutta Edvin Laine ei kuitenkaan koskaan ohjannut sitä elokuvaksi asti.

Monet eri tahot ovat olleet kiinnostuneet samasta kirjallisuuden merkkiteoksesta. Esimerkiksi Jörn Donner ja Matti Kassila olisivat halunneet toteuttaa Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta (1954) omat versionsa jo 1960-luvulla. He tekivät hankkeen parissa myös yhteistyötä. Myöhemmin Donner kuitenkin suhtautui Tuntemattoman sotilaan kolmannen version tekemiseen hyvin kielteisesti. Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen (1873) filmatisoinnista olivat aikoinaan kiinnostuneet useammat yhtiöt, ja elokuvan teki lopulta Suomen filmiteollisuus vuonna 1939. Myöhemmin Seitsemästä veljeksestä ovat olleet kiinnostuneita Jörn Donnerin lisäksi mm. Matti Kassila, Jaakko Pakkasvirta ja Spede Pasanen. Spede ilmoitti jopa näyttelijät, jotka olisivat esittäneet veljeksiä.

Kalle Päätalon Höylin miehen syksy (1974) kiinnosti sekä Edvin Lainetta että Markku Onttosta ja molemmat anoivat sitä varten säätiöltä rahaa. Lopulta kumpikaan ei saanut hankkeelle rahoitusta. Myös Mikko Niskanen laati viimeisimpänä työnään käsikirjoitusta Päätalon romaanin filmatisointiin. Jostain syystä Jutilan kirjassa ei kuitenkaan mainita Niskasen käsikirjoitusta, vaikka muut hankkeet esitelläänkin tarkasti.

Kuuluisia ohjaajia ja suuria summia

Jutila tarkastelee toteutumattomia hankkeita asiallisesti ja huolellisesti. Matti Kassilan Jääkärin morsian -näytelmän filmaushankkeen yhteydessä hän kuitenkin väittää, että varhaisempi Risto Orkon filmatisointi olisi ollut vuonna 1990 edelleen esityskiellossa. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan esityskielto oli päättynyt jo 1986, ja elokuva oli tullut teattereihin uudelle ensi-iltakierrokselle vuonna 1987. Suomi-filmi julkaisi elokuvan myös myyntivideona. Televisiossa se oli esitetty vuonna 1989, joten Kassila oli mahdollisesti saanut ajatuksen uudesta filmistä juuri televisioesityksen innoittamana, joka keräsi lähes miljoona katsojaa.

Teoksessa esitellään varsin runsaasti hankkeita, joissa ulkomaiset tekijät ovat olleet osallisina. Mukana on ollut tunnettuja ohjaajia, kuten Martin Scorsese, Francis Ford Coppola ja Michael Powell. Näyttelijöinä on ollut ehdolla muun muassa Raquel Welch ja Leonardo DiCaprio. Powellin suunnitelma Edgar Allan Poen Usherin talon häviöstä (1839) oli mielenkiintoinen hanke, sillä sen kuvauspaikaksi oli suunniteltu Hvitträskiä. Myös Alfred Hitchcockilla oli suunnitelmia kuvata elokuva Suomessa. Tämä tieto on kuitenkin jätetty Jutilan kirjan ulkopuolelle, sillä hanke ei ei olisi tarvinnut elokuvasäätiön rahoitusta eikä se olisi ollut suomalainen elokuva.

Jutila ei pohdi toteutumattomiin hankkeisiin käytettyjen rahojen kokonaismääriä, vaikka summat esitetäänkin tarkasti. Paljon rahaa onkin sijoitettu yksittäisiin hankkeisiin, joista ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi tullut mitään. Markka-ajan summat vaikuttavat suurilta, vaikka ne on muutettu euroiksi.

Jutilan kirja kattaa laajan valikoiman suomalaisia elokuvahankkeita, jotka ovat jääneet tekemättä. Kirjan loppusanoissa Jutila osuvasti toteaa, että hyvän elokuvan tekeminen on haastavaa eikä huonokaan helposti synny. Useimmiten elokuvat jäävätkin kokonaan tekemättä.