J. L. Runebergin syntymän 200-vuotisjuhlavuoden julkaisujen sarja on saanut kesällä jatkoa Raija Majamaan ja Marjut Paulaharjun yhteisvoimin kirjoittamasta teoksesta. Kirja on tarkoitettu yleistajuiseksi ja helppolukuiseksi henkilöhistoriaksi, joka johdattaa 2000-luvun lukijat kansallisrunoilijan elämään ja tuotantoon. Teoksen kohderyhmänä ovat julkaisijan mukaan peruskoulun 9-luokkalaiset, mutta myös aikuislukijat. Kirjoittajat toteavat esipuheessaan etsivänsä uutta lähestymistapaa Runebergin hahmon käsittelyyn: populaari teos pyrkii särkemään runoilijasankarin kulttileimaa. Kansallisrunoilijan "Vänrikkien" pakkoluettamiset koululaisille ovat aikanaan olleet taattu keino Runeberg-kammon saamiselle. Mitä siis halutaan tarjota nykypäivän koululaisille?

Teos jäsentyy teemoihin, joiden avulla kirjoittajat valottavat Runebergin elämäntarinaa ja tämän henkilöhahmon erilaisia puolia. Runebergin elämänvaiheiden kertaus käydään läpi opiskeluajoista, nuoruuden ystävistä ja Saarijärvestä lähtien. Runoilijan naissuhteet sekä perhe-elämä harrastuksineen saavat käsittelynsä, samoin opetustyö ja muu toiminta. Elämäkerrallisen kerronnan lomassa lukijalle tarjoillaan otteita Runebergin tuotannosta, teosten syntyvaiheista ja taustoista. Kirjan toisella puoliskolla Paulaharju käsittelee yksityiskohtaisemmin "Vänrikkien" sotateemaa ja mieskuvausta. Viimeisissä luvuissa esitellään Runeberg humanistina ja käsitellään hänen ympärilleen rakennettua suurmieskulttia.

Kirja on suunniteltu tyyliltään ja ulkonäöltään helposti lähestyttäväksi, kappaleet ovat melko lyhyitä, kuvia on käytetty suhteellisen runsaasti ja leipätekstiä on kevennetty otteilla Runebergin tuotannosta sekä erilaisilla runoilijaa kuvailevilla kommenteilla tai kirjeiden pätkillä. Runeberg itse ei juuri esiinny teoksessa kirjeidensä kautta, sitä vastoin Fredrikan kirjeotteet ja muistiinpanot tuovat Runebergin vaimon hahmoon eloa. Etenkin Majamaan Fredrikan elämään keskittyvässä luvussa Runebergin kärsivällinen tuki, seitsemän pojan äiti ja kirjailija esitellään tavalla, joka tuo hänet persoonana lähelle lukijaa. Itse asiassa Runebergin tapauksessa tämä tutustuttaminen runoilijan henkilöön ei käy lainkaan yhtä yksinkertaisesti. Runouden rinnalle olisi toivonut hieman lisää arkista Runebergiä myös muuten, kuin vain muiden esittämien kommenttien kautta.

Koska kirja on suunnattu johdattelevaksi lukemiseksi niille, joille Runeberg ei entuudestaan ole kovin tuttu, ei esityksen tarkoituksena ole tehdä syväluotaavaa tulkintaa Runebergin hahmosta ja hänen tuotannostaan. Teoksen tarkoituksena on kuitenkin tarjota lukijoille tuore kuva "Suomen runoilijasta". Etenkin se, että kirjaa tarjotaan peruskouluikäisten luettavaksi, asettaa melkoisia vaatimuksia kansallisrunoilijan kliseisen hahmon uudelleenarvioimiselle. Miten saada 15-vuotias vakuuttumaan siitä, että parisataa vuotta sitten syntynyt ruotsinkielinen heppu oli suuri runoilija, joka kannattaa vielä 2000-luvulla löytää?

Parhaiten Majamaa ja Paulaharju onnistuvat mielestäni tehtävässään esitellessään nuoren Runebergin runouden hienovaraista ja puhdasta tyyliä. Hieman yllättävää on, että Risto Ahdin uusista, yksinkertaisen puhuttelevista suomennoksista on mukaan kelpuutettu vain yksi, sekin rinnakkain vanhan suomennoksen kanssa. Tosiasia on, että Runebergiä olisi luettava hänen omalla kielellään, mutta Ahdin modernilla kielellä kirjoitetut, pelkistetyt suomennokset voisivat kenties toimia johdatuksena Runebergin varhaistuotantoon.

Runebergin tunnetuimman teoksen, "Vänrikki Stoolin tarinoiden", ja sen myötä esille nousevien sodan, urhoollisuuden ja uhrautumisen teemojen käsittelyssä jäi sen sijaan mietityttämään tapa tarjota tätä tiukasti aikaansa sidoksissa olevaa työtä nykylukijoille. Ainakaan itseäni esitystapa ei puhuttele, vaan tämä puoli Runebergin tuotannosta jää jokseenkin kliseisen käsittelyn tasolle. Erityisen häiritsevä on Paulaharjun yritys hakea yhteyttä Runebergin Sotilaspojan ja islamilaisten lapsisotilaiden välille. Paulaharju haluaa epäilemättä sanoa jotakin humaania, mutta toteamus "islaminuskoisten maiden" sankaruuskäsityksestä itsemurhaiskuineen jää kovin irralliseksi – ja lisäksi hyvin kliseiseksi – heitoksi. En ole myöskään lainkaan varma siitä, houkuttelevatko "Sotilaspoika" ja "Torpan tyttö" poikia lukemaan, kuten kirjoittajat esipuheessaan toteavat.

Teoksen pyrkimys uuteen lähestymistapaan ja puhuttelevuuteen Runebergin suhteen toteutuu oman lukukokemukseni perusteella ainoastaan osittain. Tarjottaessa Runebergiä uusille lukijoille olisi painotusta runoilijan herkän romanttiseen puoleen voinut vahvistaa. Kirjan runoesimerkkien ja Runebergin rakastumisten esittely esimerkiksi suorastaa houkuttelee vertauksiin Runebergin tyttökuvausten ja isä-poikateemojen välillä. Paulaharju kyllä toteaa Runebergillä olleen psykologinen taito kuvata nuoren tytön ajatuksia ja tunteita, mutta tästä teemasta olisi luullut saavan enemmänkin irti. Tämän voi todeta etenkin, kun huomattavan hienovaraiset tytön tunnekuohuja ja kokemusmaailmaa koskettelevat säkeet vaihtuvat uhrimieltä puhkuviin poikiin ja näiden uhria vaativiin isiin. Jo tämän vuoksi suosittelisin 15-vuotiaalle Runebergin varhaistuotantoa "Sotilaspojan" sijaan.

Helppolukuisuudessaan ja yleistajuisuudessaan kirja toki sopii niille, jotka kaipaavat johdattelua Runebergiin. Paikoitellen pyrkimys yksinkertaiseen ja ymmärrettävään ilmaisuun johtaa tosin hieman töksähtelevään tyyliin. Toisaalta viittaukset "Puolan maljoihin" ja "tengströmiläiseen" ihmiskäsitykseen jäävät melko selittämättömiksi heitoiksi lukijoille, joille 1800-luvun sivistyneistön historia ei ole tuttua. Ulkoasultaan kirja on mukavan raikas. Kirjoittajien etsimä tuore näkökulma runoilijaan olisi sen sijaan voinut olla radikaalimpi. Kansallisrunoilijan myyminen nuorelle lukijakunnalle on kaikkea muuta kuin helppoa ja hetkittäin jäin pohtimaan sitä, kuinka selvästi kirjoittajat ovat tienneet, mitä he lukijoille haluavat sanoa.