Saaritutkimus rantautuu Suomeen

Lintukodon rannoilta. Saarikertomukset suomalaisessa kirjallisuudessa (2017) on seitsemäntoista kirjallisuustieteellisen artikkelin kattava kokoelma, jossa tarkastellaan saarten moninaisia kuvauksia ja merkityksiä suomalaisessa kirjallisuudessa. Teoksen artikkeleissa itse saaren käsite laajenee konkreettisten maantieteellisten paikkojen ohella myös kirjallisuudessa kuvattujen mentaalien tilojen tarkasteluun. Artikkelikokoelma tuo suomalaisen kirjallisuuden saarikertomukset kansainvälisesti tuoreen, mutta vakiintuneen monitieteisen saaritutkimuksen piiriin.

Laakso, Maria; Lahtinen, Toni; Sagulin, Merja: Lintukodon rannoilta. Saarikertomukset suomalaisessa kirjallisuudessa. SKS, 2016. 385 sivua. ISBN 978-952-222-888-8.

Maria Laakson, Toni Lahtisen ja Merja Sagulinin toimittama Lintukodon rannoilta Saarikertomukset suomalaisessa kirjallisuudessa on jaettu viiteen temaattiseen osioon, jotka sitovat yksittäisiä artikkeleita melko löyhin sitein toisiinsa. Ensimmäisessä osiossa ”Pohjoisia saarimyyttejä” tarkastellaan suomalaisen saarikirjallisuuden myyttisiä saaria ja onneloita. Kokoelman toisen osion artikkelit keskittyvät saaristolaisromaanien perinteeseen, erityispiirteisiin sekä niiden ilmenemismuotoihin nykykirjallisuudessa. Kolmas osio suuntaa matkakirjallisuuden eksoottisille saarille. Neljäs osio ”Yhteisöllisiä haaksirikkoja” tarkastelee niin satiirisia kuin nostalgisiakin kertomuksia, jotka ammentavat robinsonadien lajista. Viimeinen osio ”Unelmien ja painajaisten saaria” tarkastelee saarikertomusten utopioita ja dystopioita. Tähän osioon sisältyy muiden muassa Elina Armisen mielenkiintoinen luenta Leena Landerin romaanista Tummien perhosten koti ihmisen ikiaikaisena pyrkimyksenä hallita ympäristöään.

Suomalaisen kirjallisuuden saarten kirjo

Tutkimusartikkelien lisäksi kokoelmaan sisältyy kattava johdatus suomalaisen kirjallisuuden saarille. Johdannossa kartoitetaan suomalaisen kirjallisuuden moninaisia saarikuvastoja sekä erilaisia unelmia ja pelkoja, joita suomalaisessa saarikirjallisuudessa on kuvattu. Johdannon esimerkkien kautta suomalaisen kirjallisuuden saaret näyttäytyvät niin porvariston idyllisinä lomanviettopaikkoina, kaukaisten seikkailujen kohteena kuin erilaisten yhteiskuntakokeilujen näyttämöinäkin. Johdantoartikkeli toimiikin lukijalle paitsi muuten aiheiltaan hajanaisen kokoelman kokoavana elementtinä, myös informatiivisena katsauksena suomalaisen saarikirjallisuuden erityispiirteisiin ja linkittymiseen maailmankirjallisuuden virtauksiin.

Artikkelikokoelman heikkous on eittämättä artikkelien määrään nähden suppea kattaus kohdeteoksia. Kanonisoidut kirjailijat ja heidän keskeiset teoksensa, kuten Kiven Seitsemän veljestä ja Lehtosen Lintukoto-aiheinen tuotanto ovat kokoelman artikkelien keskeistä, mutta samalla myös yllätyksettömintä materiaalia. Suomalaisista saarikertomuksista kiinnostunut lukija jääkin kaipaamaan Lintukodon rannoilta -kokoelmalle jatko-osaa, joka keskittyisi saarten merkityksiin suomalaisessa nykykirjallisuudessa sekä tässä artikkelikokoelmassa vähemmälle huomiolle jäävissä kaunokirjallisuuden lajeissa, erityisesti lyriikassa.

2010-luvun suomalainen kirjallisuus olisi tarjonnut monia tutkimuksen arvoisia saarikuvauksia. Ovathan saaret näkyvällä sijalla Lundbergin Jään lisäksi muun muassa Jarkko Volasen esikoisteoksessa Hiekankantajat (2017) sekä Marianna Kurton romaanissa Tristania (2017), mutta näitä teoksia ei kokoelmassa edes mainita. Toki tuntemattomampiakin teoksia on nostettu käsittelyyn kanonisoitujen rinnalle. Tästä esimerkkinä Outi Ojan artikkeli, joka käsittelee Arvid Lydeckenin lasten seikkailuromaania Sininen saari (1914) suomalaisena robinsonadina. Suurta kaunokirjallista arvoa ei kuitenkaan kohdeteoksella artikkelissa nähdä ja Oja mainitseekin kirjoituksensa loppukaneettina:

Syvällisempää tulkintaan teos ei tarjoa paljonkaan mahdollisuuksia. Romaani on aikansa tuote, eikä se ole jättänyt jalanjälkiä kirjallisuushistoriaan. (Oja 2016, 208.)

Robinsonadeja ja haaksirikkoja

Robinson Crusoe and his Pets, Currier & Ives, 1874.

Yksi länsimaisen kirjallisuuden tunnetuimmista haaksirikkotarinoista on Daniel Defoen romaani Robinson Crusoe (1719). Defoen teos on toiminut kokonaisen kertomustyypin, robinsonadien, innoittajana. Robinsonadien yksi keskeinen teema on sivilisaation ja luonnon välinen vastakkainasettelu. Robinsonadien sankarit valloittavat vieraat maat, ottavat luonnontilaisen ympäristön haltuunsa ja siinä samalla voittavat sisäisen, joko moraalisen, uskonnollisen tai filosofisen kamppailun. Sittemmin haaksirikkomotiivi on kehystänyt kertomuksia niin poliittisista ideologioista, yksilöllisistä kasvutarinoista kuin erilaisista yhteiskuntakokeiluistakin. Lintukodon rannoilta -artikkelikokoelman osoittaa, että haaksirikkokertomuksen erilaiset uudelleenkirjoitukset ovat juurtuneet vahvasti myös osaksi suomalaista kertomakirjallisuutta.

Yksi tyypillisin robinsonadi on lapsille tai nuorille suunnattu seikkailukertomus. Tällainen Crusoen haaksirikkokertomusta mukaileva saariseikkailu on jo edellä mainittu Arvid Lydeckenin Sininen saari. Artikkelissaan ”Kolonialistit lintukodossa” Outi Oja analysoi taidokkaasti nuortenkertomusta, joka robinsonadeille tuttua kaavaa noudattaen käynnistyy matkaanlähdöllä kohti tuntematonta. Pienoisromaanissa suomalainen Mutikaisen perhe suuntaa tapahtumissaan paikoin varsin epäuskottavalle matkalle kohti Euroopan takaista Sinistä saarta. Tarinassa vieraiden paikkojen ja toiseuden kohtaamista luonnehtii ajalleen varsin tyypillinen kolonialistinen ote. Robinsonadeja leimaava keskushenkilön sisäinen kehitys sen sijaan jää romaanissa torsoksi. Oja kuvaakin Sinistä saarta kertomukseksi ”joka ei kunnolla testaa rajojaan.”

Täysin toisenlainen haaksirikkokertomus on Armas J. Pullan humoristinen Kolmannen sukupuolen saari (1942), jonka satiirista yhteiskuntakokeilua artikkelissaan tarkastelee Kukku Melkas. Pullan romaanissa leikitellään paitsi sukupuolistereotypioilla myös erilaisilla kansallisilla stereotypioilla.

Melkas sitoo taitavasti Pullan velmuilevan romaanin käynnissä olevan toisen maailmansodan myllerryksiin, naisasiakeskusteluun ja suurvaltapolitiikkaan ja osoittaa näin keinot, joilla Pulla päällisin puolin varsin harmittomalta vaikuttava huumori kommentoi teräväsanaisesti aikansa maailman tilaa.

 

Lintukodon rannoilta suomalaisen saaritutkimuksen ensiaskelina

Viime vuosina maailmalla jalansijaan saanut saaritutkimus on rantautumassa Suomeenkin. Lintukodon rannoilta on tästä kehityksestä yksi esimerkki. Kokoelma esittelee suomalaisille vielä varsin vierasta tieteenalaa ja onnistuu samalla kokoamaan nimekkäiden kirjallisuudentutkijoiden tutkimuksia yksien kansien sisään. Tässä se puoltaa paikkaansa teoksena, jonka jokaisen suomalaisista saarikertomuksista kiinnostuneen lukijan olisi syytä lukea. Kokoelman artikkelit ovat sidoksissa varsin löyhästi toisiinsa ja ovat sekä sisällöltään että muodoltaan varsin heterogeeninen kokonaisuus. Osa artikkeleista on selvästi esittelevämpi, toiset taas tieteellisesti kunnianhimoisempia. Toisaalta laajasta kattauksesta jokainen lukija varmasti löytää itseään puhuttelevan tekstin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *