Sammatin oman pojan, Elias Lönnrotin, syntymän 200-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistu Sammatin historia herättää lukijan kiinnostuksen heti ensisilmäykseltä. Kirjan taittoon ja kuvitukseen on panostettu ja se näkyy. Valokuvien lisäksi kuvituksessa on käytetty paikallisten taiteilijoiden töitä ja sanomalehtileikkeitä. Sammatti on tunnettu kulttuurikunta, jossa on asunut ja asuu edelleen monia taiteilijoita. Teoksesta löytyy mm. useita Adolf Lietsalon (ent. LietzÉnin) maalauksia kansanihmisistä viime vuosisadan alkupuolelta kuin myös tänä päivänä Sammatissa työskentelevien Pekka Kainulaisen (huom. ei Nevalaisen, kuten kirjassa mainitaan) maisemia ja Simo Hannulan grafiikkaa. Pikanttina lisänä voi mainita koululaisten tekemät piirustukset 1910-luvun loppupuolelta sekä lukuisat kuvat vanhoista linja-autoaikatauluista, kunniakirjoista ja koulutodistuksista. Niin ikään mukaan on mahtunut paikallisen Aaltosen limonaditehtaan pullo ja Olavi Uittamon sota-ajan puhdetyönä veistämä hirvipatsas. Ne elävöittävät kunnan talouselämää, liikenneyhteyksiä ja seurakunnan vaiheita käsitteleviä tekstejä. Yksi tärkeä kuva kuitenkin puuttuu: Sammatin kartta.

Kirja koostuu neljästä pääluvusta: ÎKeskiajalta 1800-luvulleÎ, Â¥ÎSammatin paikannimistöÎ, ÎElias Lönnrot ja SammattiÎ ja ÎItsenäinen yhteisöÎ. Teoksen ensimmäisessä osuudessa (Sammatin historia keskiajalta 1800-luvulle) paneudutaan paikkakunnan kehitykseen asutushistorian varhaisemmista vaiheista kappeliseurakunnaksi, uuvuttamatta kuitenkaan lukijaa ylenmääräisillä detaljeilla. Kirjan lopussa Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian assistentti Matti Enbuske täydentää osuuttaan vielä erillisellä 15 sivun pituisella tiiviillä tietopaketilla, jossa hän paneutuu varsinaista artikkeliaan yksityiskohtaisemmin aihepiiriinsä. Ratkaisu on toimiva.

Toisen osuuden kirjoittaja, Oulun yliopiston Suomen ja Skandinavian historian professori Jouko Vahtola, on maamme tunnetuimpia paikannimistön tutkijoita. Vahtola ei ainoastaan luettele paikannimistöä ja nimien syntyhistoriaa, vaan samalla kertoo nimistön synnystä ja nimeämisestä yleisemminkin. Näin asiaan perehtymätönkin pääsee kiinni nimeämisen perusteisiin.

Lienee selvää, että Sammatin historiaa ei voi käsitellä ilman Elias Lönnrotia tarkastelevaa osuutta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston johtaja Pekka Laaksonen ja Rakel Kallio ovat kirjoittaneetkin yli satasivuisen Lönnrotin koko elämäntyötä käsittelevän osuuden. Useimmat suomalaiset tuntevat Sammatin ensisijaisesti Kalevalan kirjoittajan ja merkittävän suomalaisen tiedemiehen kotipaikkakuntana, joten on ymmärrettävää että Lönnrotia käsitellään näin laajasti. Lönnrotin vaikutus näkyy Sammatissa kaikkialla; hän perusti Sammatin ensimmäisen kansakoulun, kirjaston ja edelleenkin toimivan Elias Lönnrotin kotitalousoppilaitoksen. Kotiseudullaan Lönnrotin ansiot kuitenkin paikannetaan muualle. Paikkakuntalaiset muistavat Lönnrotin hiukan eriskummallisena hahmona, joka kuljeskeli mieluummin kansanmiehen kuin herrasmiehen asussa, mutta oli esimerkillinen talon isäntä eikä koskaan kieltäytynyt auttamasta köyhiä eikä sairaita.

Historioitsija Veikko Kallio perustaa oman osuutensa pitkälti seurakunnan ja kunnanarkiston kokoelmiin, mutta toisin kuin voisi luulla, hän onnistuu rakentamaan näiden avulla poikkeuksellisen elävän kuvan seurakunnan ja kunnan päätöksen teosta, päätöksentekijöistä ja niistä, joita päätökset koskivat. Lukijan on helppo kuvitella juopotteluun ja muihin räävittömyyksiin taipuvaisen lukkari Salmen aiheuttaman pahennuksen ja eläytyä kunnan ruotuvaivaiseksi määrätyn halvaantuneen lesken Loviisa Wendelinin kohtaloon. Kallio tuo kiinnostavalla tavalla esiin sen, miten Suomea ravistelleet yhteiskunnalliset mullistukset ja aatevirtaukset tuntuivat myös Sammatissa. Maamiesseuran, pienviljelijäyhdistyksien, nuorisoseura- ja työväenaatteen lisäksi naisasialiikkeen vaikutukset ulottuivat Sammattiin. Toisten mennessä innokkaasti mukaan, osa suhtautui hyvinkin kriittisesti uusiin aatteisiin. Joidenkin isäntien oli vaikea sulattaa vaimojensa ja tyttäriensä innokkuutta edistää naisten elämisen tasoa ja valittivat, kuten Heikki Alho päiväkirjassaan kesän kynnyksellä 1913:ÎIda aina vaan matkalla. Koko tämä toukokuun loppu on ollut suuri häiriö, kun muija ei pysy millään kotona vaan on aina meno hommissa, on sekin kans talous kurjuutta.Î Emäntä Ida Alho kuului Sammatin Marttayhdistykseen perustajajäseniin ja oli ehdolla, kun naiset pääsivät ensimmäistä kertaa äänestämään kunnallisvaaleissa 1918 Marttayhdistyksen omalla listalla. Yhdistykset eivät pelkästään valistaneet ja kasvattaneet, vaan niissä myös näyteltiin, laulettiin ja urheiltiin. Ruumiinkulttuurin vaaliminen kuului niin työväen- ja nuorisoseuran ohjelmiin kuin varsinaisten urheiluseurojenkin.

Virallisten asiakirjojen lisäksi Sammatin historiassa on käytetty lähdeaineistona paikallisten ihmisten päiväkirjoja ja muistelmia. Parhaimmillaan omaelämäkerralliset- ja muistitietoaineistot tuovat esiin muutoin helposti tavoittamatta jääviä asioita, kuten yksityisten henkilöiden omia kokemuksia, tunteita ja mielipiteitä käsiteltävistä asioista. Sammatin vuoden 1918 tapahtumien selostus tukeutuu pitkälti tapahtumia läheltä seuranneen Paavo LietzÉnin (1906-1980) muistelmiin. Lähes 50 vuotta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaiseman Sanastaja-lehden vastaajakuntaan kuuluneella ja paikallisena supliikki-miehenä tunnetulla LietzÉnillä oli korvaa kielellisille ilmaisuille. Muistelmista löytyykin runsaasti herkullisia pätkiä niin kaartilaisten välisistä keskusteluista kuin niitä kuuluisia Îviimeisiä sanojaÎ, esim. punakaartilainen Verner Johansson oli kiinni jäädessään kuulema huudahtanut: ÎEi meitä surulla ruokita, se on iloa joka elättelee, eikä meitä köysillä köytetä, ne on raudat, jotka helähteleeÎ. Ongelmalliseksi tämä muuttuu, kun omaelämäkerrallisia aineistoja käytetään tai luetaan selvityksinä, siitä, Îmiten asiat oikein olivatÎ, eikä tiettyjen henkilöiden tulkintoina menneisyydestä. Paavo LietzÉn oli innokas suojeluskuntalainen ja oli vajaan kuukauden tutkintavankeudessa vuonna 1946 epäiltynä asekätkennästä. LietzÉnin silmin tarkasteluna Sammatin vuodesta 1918 muotoutuu tietynlainen kuva, ja on ymmärrettävää, jos kaikki paikkakuntalaiset eivät tätä kuvaa tunnista tai hyväksy.

Vuoden 1918 tapahtumat eivät vaikuttanut ainoastaan siihen, mihin yhdistykseen ihminen kuului, vaan myös siihen mistä hän päivittäiset tavaransa osti. 1922 sammattilaiset isännät katsoivat, että oli aika saada paikkakunnalle toinen kauppa Keon myymälän rinnalle. He perustivat Sammatin osuuskaupan, missä Î[K]ahvia, sokeria, jauhoja ym. herttainen Maiju mittaili pohjolan vihaisen viiman hivellessä hänen nuoria, vereviä poskipäitäänÎ, kuten osuuskaupan historiaa selvittänyt Niilo Rautakoski asian ilmaisi vuonna 1947. Osuuskauppa hankki myös auton rahdin ja matkustajien kuljettamiseksi. Matka Sammatista Pohjaan Skurun asemalle maksoi 25 mk (nykyrahassa noin 6 euroa). Matka taittui joutuisasti komealla ÎkanttikupeellaÎ, vaikka matkustajat joutuivat toisinaan työntämään autoa mäissä. Veikko Kallio käy läpi terveydenhuollon, kansakoululaitoksen, liikenneyhteyksien, pankki- ja kauppapalvelut tuoden esille herkullisia pieniä yksityiskohtia, ja kuljettaa sammattilaisten tarinaa jouhevasti läpi vuosikymmenten. Hän ei myöskään unohda sotia, sillä sekä talvi- ja jatkosota että sisällissota käsitellään huolella. Yksi aihepiiri on kuitenkin jäänyt huomioimatta, 1940-luvulla kuntaan muuttaneet siirtokarjalaiset.

Sammatista muodostui suosittu kesänvietto- ja matkailukunta jo 1800-luvun loppupuolella, kiitos kauniin luonnon ja Lönnrotin. Kirjassa annetaankin tunnustusta niin kunnan kesäasukkaille kuin Lönnrotin muistoa vaaliville Sammatti- ja Samposeuralle. Myös presidentti Kekkosen ja Sylvi Kekkosen vierailu Sampojuhlilla vuonna 1964 ja pitkäaikaisen kesäasukkaan dekkarikirjailija Mauri Sariolan laiturinpolttojupakka vuodelta 1972 on huomioitu. Yksi paikkakunnan kuuluisimmasta vakituisista asukkaista, kirjailija Eeva Joenpellon fiktiivinen kertomus ÎTervetuloa SammattiinÎ aloittaa teoksen, lopusta löytyy laulaja Tuulikki Elorannan kuva.

Henkilö- ja paikannimihakemiston lisäksi kirjassa on mukana erilaisia liitteitä, mm. luettelo kadonneista tai kuolleista punakaartilaista ja 1939 -1944 sankarivainajista. Kirjan runsasta sisältöä on täydennetty vielä erilaisia ilmiöitä ja aihepiirejä – kuten kieltolakia, kuppareita ja paikallisen osuusmeijerin antamia ohjeita kermanajajille – käsittelevillä lyhyehköillä katsauksilla, nk. ikkunoilla. Ikkunassa ÎElävien kuvien SammattiÎ Liisa Laurila kertoo Sammatissa tehdyistä kokoillanelokuvista, joita on kaiken kaikkiaan kymmenkunta. Katsauksesta käy ilmi mm. se, että vuonna 1955 kuvattujen ÎSäkkijärven polkkaÎ ja ÎEvakkoÎ ñelokuvien Karjalan Kannaksen vehmaat maisemat löytyvät itse asiassa Sammatissa.

Paikallishistorialle asetetaan monta vaatimusta: sen on oltava tieteellisesti vakuuttava ja silti täytettävä moninaisen lukijakunnan odotukset. Huolimatta tuhtiudestaan (1,5 kiloa ja 536 sivua!), Sammatti. Elias Lönnrotin kotipitäjä ñteos ei uuvuta lukijaansa. Kirjaa voi lukea monella eri tavalla ja osissa. Sen lisäksi, että kaikki kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, päätoimittaja Veikko Kallio on onnistunut luomaan historia-teoksesta yhtenäisen ja eloisan joutumatta juurikaan tinkimään kirjan tieteellisestä puolesta.

Kirjan toinen painos julkaistaan marraskuussa 2002.