Juhannus ajallaan on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista koottu menneitä kesiä käsittelevä aineistokokoelma, jossa kesäaikaa lähestytään erilaisten juhlien kautta. Kirja täydentää sarjaa, johon Juha Nirkko on aikaisemmin toimittanut juhlateemaan liittyvät teokset Joulu joutui ja Pääsiäinen.

Teos jakaantuu kolmeen osaan, ensimmäinen osa alkaa kesän odotuksesta, johon liittyvät vappu, helatorstai ja helluntai. Kirjan toinen ja laajin osa keskittyy juhannukseen, keskikesän juhlaan. Kolmannessa osassa kesä ja satokausi päättyvät, ja tähän liittyvistä merkkipäivistä kuvataan mikkelinpäivää, kekriä, pyhäinmiestenpäivää ja uutta juhlaa, halloweenia. Kirjan materiaali on peräisin sekä ajallisesti että maantieteellisesti laajalta alueelta, eri puolilta Suomea ja vähän ulkopuoleltakin yli sadan vuoden ajalta.

Teokseen on kerätty vanhoja ja uudempia aikalaiskuvauksia ja muisteluita menneiltä ajoilta. Lisäksi kirjasta löytyy kuvauksia monenlaisista vanhoista ja vähän uudemmistakin juhlatavoista ja juhlapäiviin liittyvistä uskomuksista, sekä runsaasti kuvia ja kiinnostavia pikku tietoiskuja. Kesäiset juhlahetket eivät sijoitu pelkästään epämääräiseen menneisyyteen vaan ne ankkuroituvat vahvasti suomalaiseen historiaan erityisesti poikkeusaikojen juhlien kuvauksissa. Vuosien 1917 ja 1918 tapahtumat peilautuvat vappukirjoituksissa, sota-ajan juhannusta kuvataan useassakin tekstissä ja syksyn jakoaikaan on sijoitettu kuvaus vuoden 1905 suurlakosta.

Kesän juhlat
Suomalaiseen juhlintaan kuuluu alkoholi, jonka aiheuttamaa häpeällistä käytöstä jo Mikael Agricola paheksui psalttarissaan vuonna 1551. Kokoelmaan sisältyvissä vanhimmissa juhlatapojen kuvauksissa usein mainitaan viinaryypyn tai runsaammankin juomisen kuuluneen juhlintaan ”ennen vanhaan”. Oman ajan juhlamuistoista kerrottaessa alkoholin käyttöä kuvataan varovaisesti jos ollenkaan. Kaikkein uusimmissa kertomuksissa voidaan kuitenkin jo ”juhlatunnelman” sijaan puhua avoimesti räkäkännistä, sammumisesta, oksentamisesta ja krapulasta.

Kesäajan juhlintaan osallistuu myös luonto, joka korostuu eteenkin juhannukseen liittyvissä teksteissä. Lämpimänä vuodenaikana myös juhlien vietto keskittyy ulos, taivasalle. Jo kesäkauden alkuun sijoittuvaa vappua juhlitaan ulkoilmassa. Vapun tapahtumat lakituksineen, marsseineen ja piknikkeineen sijoittuvat kuitenkin erityisesti kaupunkiin, kun taas muihin kesäajan juhliin liittyvät ehdottomasri mielikuvat maaseudusta, vehreästä luonnosta, kesän lämmöstä ja valosta.

Perinnearkistoaineistossa ovat tietenkin mukana erilaisiin juhla- ja merkkipäiviin liittyvät uskomukset ja taikojen tekeminen. Juhannustaiat kiinnostavat ihmisiä edelleen, ja usein juhannuksen juhlintaan (samoin kuin esimerkiksi uudenvuodenaattoon) kuuluvat nykyisinkin leikkimielellä tehdyt ennustustaiat. Nykyihmistä voi huvittaa ajatus, että ”vanha kansa” on ottanut todesta mitä kummallisimpia uskomuksia, mutta varmaan kysymyksessä on silloinkin ollut pitkälle ajanviete. Tokkopa esivanhempamme ovat esimerkiksi juhannustaikoihin uskoneet paljon sen enempää kuin nykyihmiset horoskooppeihin.

Muistojen kesiä
Muistoissa lapsuuden kesinä aurinko paistoi lämpimästi ja mansikat maistuivat kielellä, ja nuoruutta väritti nuorten hilpeä yhdessäolo. Juhannus ajallaan sisältää paljon muisteluaineistoa, tästä suuri osa välittyy lukijalle herttaisen nostalgissävyisenä lapsuuden ja nuoruuden muisteluna. Muistelija on usein melko iäkäs muistelun tapahtuessa, ja muisteltu tilanne voi olla moninkertaisesti menetetty: lapsuus ja nuoruus ovat menneet, tutut ja rakkaat ihmiset ovat iäksi poissa; kuvattu aika ja elämäntapakin ovat jo ohi. Lisäksi kuvaillut paikat ovat usein olemassa enää vain muistoissa, joko tuttu maisema on muuttunut rakentamisen takia aivan toisenlaiseksi tai paikat on konkreettisesti menetetty, kuten rajan taakse jäänyt Karjala.

Omakohtaisten muistelujen lisäksi Juhannus ajallaan sisältää aikalaistekstejä, jotka valaisevat kirjoittamisajankohtiaan toisella tavalla kuin myöhemmin kerätyt muistelut. Vanhat lehtikirjoitukset ja mainokset on laadittu omaa aikaansa varten, ei jälkipolvien ihmeteltäviksi, ja juuri siksi ne tarjoavat omanlaisensa kiintoisan kurkistuksen menneisyyteen. Samaa tarkoitusta palvelevat valokuvat, joita kirjassa on myös kiitettävän runsaasti.

Kirja sisältää juhlatietoutta menneiltä ajoilta, mutta myös tekstejä aivan viime vuosilta. Ainoastaan teoksen ensimmäinen osa ei johda selvästi nykypäivään, vaan jättää lukijan vuosikymmenten taakse. Mukana on myös uusi juhla, halloween, joka ei ole vielä saanut kovin vahvaa jalansijaa suomalaisten juhlien joukossa. ”Amerikkalainen karnevaalimuoti” on Suomessa saanut osakseen myös paheksuntaa, onhan pyhäinpäivään Suomessa kuulunut nimenomaan vainajien muistaminen eikä ilonpito.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistot sisältävät kansanperinnettä, historiallisia asiakirjoja ja yksityisten ihmisten muistoja ja näistä kirjan toimittaja Juha Nirkko on poiminut kiinnostavan valikoiman. Kirja ei ole vanhojen juhlatapojen tai enteiden ja taikojen opas, vaan tekstikokoelma, joka välillä saa lukijan haikeaksi, välillä nauramaan. Tekijä kertoo teoksen alkusanoissa pyrkineensä kokoamaan kirjan, jollaisen hän itse olisi halunnut saada valmistujaislahjaksi. ”Lahjakirjaksi” nimittäminen ei aina merkitse kovin positiivista arviota, mutta tässä tapauksessa kirjaa voisi kyllä sanoa myönteisessä mielessä mainioksi lahjakirjaksi, jonka monipuoliseen sisältöön kuuluu juhlatapojen ja menneiden aikojen elämänkuvausten lisäksi myös mm. sääenteitä, ruokaohjeita, laulujen sanoja ja hyvinkin vakavia vanhoja tekstejä.