Magnus Londenin teoksen suomenkielinen nimi lupaa paljon. Kirjan pitäisi paljastaa seuramatkailun syvin olemus. Ehkäpä suomentajan (Ritva Lassila) olisi kannattanut olla uskollisempi alkuperäiselle nimelle Charter – ett reportage om resan till solen.

Vaivaa kirjan teossa on nähty harvinaisen paljon. Vaikka kirjoittaja on ammatiltaan toimittaja, kyseessä ei ole kokoelma tyypillisiä sanomalehden matkailusivuilla julkaistavia juttuja, joiden ainoa tarkoitus on rahoittaa kirjoittajan matka. Siihen Magnus Londen on liian kunnianhimoinen.

Londen on matkustanut kuuteen eri lomakohteeseen ja viettänyt lukemattomia tunteja perehtyen aiheesta kertovaan kirjallisuuteen. Hän tekee tarkkaa työtä ja muistaa esimerkiksi huomauttaa seuramatkojen olevan nykyään valmismatkoja. Hänen työskentelytapansa jopa muistattaa kvalitatiivisia menetelmiä käyttävien matkailututkijoiden metodeja haastatteluineen ja havainnointeineen. Toisaalta opinnäytetyöksi kirjaa tuskin kannattanee tarjota. Londen useimmiten pohtii esittämiensä teorioiden oikeellisuutta vain yksittäisen haastattelun tai havainnon valossa. Etnografiahan ei moiseen sorru? Lisäksi teos sisältää paljon aineistoa – osa varsin mielenkiintoistakin – joka ei varsinaisesti liity itse aiheeseen eli seuramatkailuun. Esimerkiksi lukuisat viittaukset entisen Jugoslavian tapahtumiin eivät useimmiten näyttäydy matkailullisessa kontekstissa, vaikka yksi matkakohteista on sodasta toipuva Dubrovnik.

Londen tuo esille selväsanaisesti monia matkailututkimuksen piirissä saatuja tutkimustuloksia. Massamatkailun ongelmat ja paradoksit tulevat tutuiksi myös tieteenalaa tuntemattomalle lukijalle. Kaikkia väittämiä Londen ei niele kakistelematta vaan harrastaa myös kriittistä pohdintaa. Kirjan parhaana puolena pidän sen kykyä popularisoida tutkimustuloksia ja tuoda niitä julki helposti omaksuttavassa muodossa.

Kuitenkin, kirjan lukeminen aiheuttaa myös vastareaktion. Londenin kirjassa esiintyy kaksi vastakkaista ryhmää: me ja he. Kyseessä on samankaltainen erottelu, jota kirjoittaja/matkailututkimus esittää matkailijoiden tekevän suhteessaan paikallisiin. Londenin jako vain menee sen mukaan onko kyseessä seuramatka vai ns. yksilöllinen matka. Matkailun synnit kaadetaan seuramatkalaisten päälle ja unohdetaan individuaalisten matkailijoiden vastuu. Juuri individuaaliset matkailijat menevät uusiin paikkoihin ja tuovat ne matkailuelinkeinon piiriin. Kun matkailun mukanaan tuomat haitat alkavat näkyä, siirtyvät yksilölliset matkailijat uuteen koskemattomaan paikkaan aloittaen näin kaiken alusta. Individuaalisten matkailijoiden määrä on tänä päivänä jo niin suuri, että se on pikemminkin eräs massamatkailun alalajeista.

Londenin ongelmana on myös seikka, mikä kovin usein vaivaa varsinaista matkailututkimusta. Ilmiöt esitetään yksinomaan matkailun kannalta ja unohdetaan niiden syntyyn vaikuttavat muut tekijät. Eivät matkailijat juo liikaa koska ovat matkalla vaan koska he tekevät niin myös kotimaassaan hakiessaan rentoutumista. Matkalla nämä piirteet vain korostuvat koska sosiaalinen kontrolli on löyhempää. Myös matkailun vaikutusta länsimaisten kulutusmallien leviämisessä usein liioitellaan. Coca Cola ja Heineken ovat tunkeutuneet myös matkailullisesti vähämerkityksellisille alueille. Joukkotiedotuksen vaikutus on vähintäänkin samanarvoinen matkailun kanssa. Toisaalta, Londenin kirjahan on reportaasi etelänmatkailusta, ei tieteellinen analyysi matkailun yhteiskunnallisista vaikutuksista.

Londen yrittää ajoittain päästä useimpien matkailijoiden tavoin – mitä yhtäläisyyttä hän ei tosin huomaa – tutuksi paikallisväestön kanssa. Yritykset pääosin epäonnistuvat ja paikallisväestö jää statistin rooliin. Londenin teoksessa paikallisväestö kärsii massamatkailun seurauksena haittoja, mutta se näyttäytyy kirjan lukijalle lähes samankaltaisena kasvottomana ja yhtenäisenä etelämaalaisten ryhmänä kuin kuvatuille turisteillekin. Paikallisten rooli on toimia rahastusautomaatteina eikä esimerkiksi palveluammateissa olevina ammattilaisina. Tai ainakin heidän ainoa ammattitaitonsa on matkailijoiden rahastus ei-aidoilla kokemuksilla.

Kirjoittajan erästä merkittävintä havaintoa ei valitettavasti eksplikoida teoksessa. Kiittäessään kirjan syntyyn vaikuttaneita tahoja hän mainitsee Airiston lomakylän Paraisilla eräänä innoittajana kirjaan. Kirjassa kuvatut ilmiöt löytyvät lähempääkin kuin Välimeren rannoilta. Teos ei paljasta seuramatkailun syvintä olemusta, mutta se toimii hyvänä kuvauksena eräästä kulttuurista ja siitä miten siitä erottaudutaan. Sen lisäksi Nico Backströmin kuvat ovat kateutta herättävän hyviä.