Kristiina Rolinin, Marja-Liisa Kakkuri-Knuutilan ja Elina Henttosen toimittaman teoksen peruskysymyksenä on soveltavan tutkimuksen sisällön, roolin ja tehtävän pohdinta yhteiskuntatieteissä. Se osuu tärkeään paikkaan suomalaista yhteiskuntatiedettä. Kirjan esiin tuoma aihe on ajankohtainen, kun ajattelee keskustelua siitä miten yliopistojärjestelmää tulisi uudistaa alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta (so. ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö), puhumattakaan pääkaupunkiseudulle suunnitteilla olevasta innovaatioyliopistosta. Vaikka kirjan kirjoittajat ovatkin lähinnä filosofian ja liiketaloustieteen puolelta, teoksella on yleisempää merkitystä. Tämä liittyy siihen, että kirjan artikkeleissa pohditaan kautta koko oppikirjan soveltavan tutkimuksen luonnetta. Nämä koskevat yleisesti kaikkea soveltavaa tutkimusta.

Kirjan sisällössä näkyy sen kirjoittajien tapa lähestyä aihepiiriä. Karkeasti sanottuna artikkelit voi ryhmitellä tieteenfilosofisiin, konstruktivistisiin ja metodologisiin pohdintoihin soveltavasta tutkimuksesta. Esillä ovat kysymyksinä arvovapaus (Rolin), inhimillisen toiminnan ennustettavuus (Lagerspetz), kausaalisuhteet ja selittäminen (Kakkuri-Knuutila ja Kuorikoski), konstruktiivinen tutkimus (Lukka, Katila & Meriläinen, Vaara & Laine, Moisander & Eräranta) sekä kansantaloustieteen metodologiset ongelmat ja tieteellisen tutkimuksen metodologia (Lehtinen, Knuutila, Paavola & Hakkarainen). Kirjan aloittaa toimittajien yhteinen johdanto. Sen lähtökohtana on Ilkka Niiniluodon esittämä tunnettu määritelmä soveltavasta tutkimuksesta teknisten toimintasuositusten esittämisenä. Toimittajat näkevät kuitenkin soveltavan tutkimuksen luonteen laajemmin, ja varsinaisissa artikkeleissa pohdintaankin sovellettavuuteen liittyviä kysymyksiä yksityiskohtaisemmin.

Kirja ei tarjoa välttämättä helppoja vastauksia siihen, mitä esimerkiksi kausaalisuus tai selittäminen on sosiaalitieteissä. Tämä voi tuntua ikävältä vastaukselta, kun samaan aikaan soveltavalta tutkimukselta odotetaan yhteiskunnallisesti merkittävää panosta. Kuten filosofisessa pohdinnassa ylipäänsä, artikkeleissa pikemminkin tuodaan esille tarkasteltavan kysymyksen ongelmallisuus ja siihen liittyvät ulottuvuudet. Vaikka tieteenfilosofiset artikkelit ovat suhteellisen vaativia ajatellen kirjan käyttöä perusopetuksessa, kaikki artikkelit sisältävät yllättävän paljon pohdintaa suhteellisen tiiviissä muodossa. Artikkeleihin on koottu viimeisten parin vuosikymmenen vuoden aikana käytyä relevanttia tutkimusta erilaisista aihepiireistä. Tässä suhteessa kirja yllyttää etsimään lisää kirjallisuutta. Samalla pohdinnat ehkä pysäyttävät myös siihen, että sosiaalitieteissä tulisi olla enemmän opetusta soveltavasta tutkimuksesta. Yliopistotutkimus on muuttunut paljon viimeisen vuosikymmenen aikana, ja tutkimusta tehdään usein soveltavissa tutkimushankkeissa, kuten monet kirjan kirjoittajatkin. Silti itse soveltavasta tutkimuksesta on ilmestynyt olemattoman vähän tieteenfilosofista pohdintaa Suomessa.

Mielenkiintoinen liiketaloustieteen ulkopuolelta tulevalle lienee se seikka, että konstruktionismi on tehnyt läpimurtonsa liiketaloustieteellisen organisaatio- ja johtamistutkimuksen alueella (esim. gender-tutkimus, kriittinen diskurssianalyysi ja konstruktivismi). Kirjan muutamissa artikkeleissa on lähtökohtana nimenomaan konstruktionistinen lähestymistapa, joka on muuttanut kuvaa organisaatio- ja johtamistutkimuksesta. Tämä on tarkoittanut samalla laadullisten tutkimusmenetelmien käytön lisääntymistä. Konstruktionismi, jonka juuret ulottuvat psykologiassa ja sosiaalitieteissä 1970-luvulle saakka, on nykyään yksi osa sosiaalitieteen valtasuuntauksia. Liiketaloustieteessä murros on tapahtunut huomattavasti myöhemmin. Tässä mielessä interaktionistinen, kielen käytöstä tai sukupuolen ja sosiaalisen todellisuuden tuottamisesta lähtevä konstruktionistinen lähestymistapa on muuttanut perusteellisesti kuvaa johtamis- ja organisaatiotutkimuksesta.

Kirjan viimeiset kolme artikkelia liittyvät soveltavan tutkimuksen teeman, mutta ne sijoittuvat enemmän kansantaloustieteen sisälle. Kaikissa artikkeleissa tuodaan esille kiinnostavia problematisointeja liiketaloustieteellisen ja kansantaloustieteellisen tutkimuksen perusteista. Koko kirja päättyy Paavolan ja Hakkaraisen abduktiivista päättelyä koskevaan artikkeliin. Sen lähtökohtana on C. S. Peircen näkemykset. Artikkeli rajautuu pohtimaan abduktiivisen päättelyn ja tieteellisen tutkimusprosessin luonnetta. Tarkastelussa ei pohdita sen laajemmin pragmatismia perinteenä. Teeman kannalta olisi ollut silti kiinnostavaa lukea enemmänkin pragmatismin näkökulmasta sosiaalitieteisiin ja soveltamiseen, joskin äskettäin on ilmestynyt teos aiheesta myös suomeksi. Pragmatismin perinteessä käytännön ja teorian suhdetta ei ole nähty niin dikotomisena kuin ehkä eurooppalaisessa sosiaalitieteessä, ja ylipäänsä pragmatismin edustajat olivat enemmän kiinnostuneita siitä, millainen suhde tieteellisellä tutkimuksella on käytäntöihin.

Kirja on avaus soveltavan tutkimuksen ja sen filosofisen analyysin suuntaan. Kriittisenä kommenttina voi todeta, että esimerkiksi toimintatutkimuksen käsittely jää suhteellisen lyhyeksi, kun taas arviointitutkimusta ei käsitellä lainkaan. Toimintatutkimus on ollut esillä viimeiset pari vuosikymmentä työelämän kehittämistoiminnassa, ja perinteellä on oma paikkansa hoitotieteessä, kasvatustieteessä ja työelämätutkimuksessa. Lähestymistavan ideana on ollut juuri ratkaista tiedon sovellettavuuden ongelmaa. Vastaavasti arviointitutkimus on syntynyt juuri tuottamaan tietoa erilaisten toimenpiteiden tai ohjelmien vaikutuksista. Kyse on tieteelliseen menetelmään perustuvasta lähestymistavasta, jossa arvioidaan sitä, miten hyvin tai huonosti tietyt yhteiskunnalliset käytännöt toimivat.

Vaikka kirjassa on käsitelty käsitteellisesti johdonmukaisesti ja monipuolisesti soveltavaa tutkimusta, jäin itse odottamaan myös jonkinlaista sosiologista tai rakenteellista tulkintaa siitä, miksi soveltava tutkimus on niin paljon esillä ja mistä ilmiössä on kyse. Kirjan alkupuolella on lupauksia tällaisen suuntaan, mutta varsinaisissa artikkeleissa mennään kyllä suoraan asiaan, eikä niinkään paikanneta tieteellisen tutkimuksen murrosvaiheen luonnetta. Kirjan tarkasteluja olisi ehkä syventänyt esimerkiksi Helga Nowotnyn analyysi moodi 2:n mukaisesta tieteestä, jossa on kyse perinteisten, lähinnä 1900-luvulla kehittyneen oppialajaon romuttumisesta, tieteen käytännön merkityksen pohdinnasta sekä ongelmalähtöisyydestä. Samalla tieteellisen tutkimuksen tuottamisen paikat ja tilat ovat muuttuneet. Moodi 2:n mukainen tutkimus tarkoittaa yhteiskunnallisesti sitä, että tieteen luonne on muuttunut. Toinen mahdollinen kehys olisi toista modernia koskeva sosiologinen pohdinta, jossa on eritelty epävarmuuden hallintaa ja riskejä.

Kirjaa lukiessa jäi miettimään sitä, miksi soveltavasta tutkimuksesta on kirjoitettu melko hajanaisesti yhteiskuntatieteissä. Tämä kysymys on sisäänrakennettu moniin sosiaalitieteellisiin perinteisiin, kuten toimintatutkimukseen, marxilaiseen tutkimukseen, kehittävään työntutkimukseen tai vaikkapa konstruktionismiin. Esimerkiksi psykoterapian alueella on kirjoitettu viime vuosina vaikuttavuudesta ja teema on tärkeä myös sosiaalityön tutkimuksessa. Kummatkin käytännön toiminnan muodot ovat esimerkkejä alueista, joilla on järkevää pohtia sitä, miten tutkimuksen kautta tuotettu tieto auttaa kehittämään parempia menettelytapoja.

Soveltava yhteiskuntatiede ja filosofia -kirja antaa tässä suhteessa koordinaatteja lisäpohdinnalle siitä, mistä esimerkiksi vaikutukset syntyvät, miten vaikuttavuutta voidaan pohtia laadullisessa ja määrällisessä tutkimuksessa tai mitä arvot tarkoittavat tutkimuksessa. Teos problematisoi ja tuo esille kysymyksiä siitä, mitä soveltava tutkimus on ja millaisia muotoja sillä on. Se ei silti anna mitään kovin tarkkaa ohjelmallista osviittaa keskustelulle, paremminkin tuo vain esille sen, miten monitasoisia ja myös hankalia kysymyksiä sovellettavuuteen liittyy. Siten kirja on ehdottoman tärkeää luettavaa kehittämishankkeissa mukana oleville tutkijoille ja yliopisto-opettajille, miksei tietysti myös erityisesti yliopistohallinnon edustajille.