Vaikka Dmitri Frolovin teoksen pääpaino otsikon mukaisesti on kuvissa – teoksen 221 sivusta yli 170 on käytetty valokuvien esittelyyn – tarjoaa Frolov lukijalle noin 40-sivuisen, tiiviin ja tasapainoisen tietopaketin suomalaisten sotavankeudesta ilmiönä. Esitellyksi tulevat niin sotavangeista vastannut organisaatio, leirit, joilla suomalaisia pidettiin vangittuina, sotavankien osaksi tullut kohtelu ja propaganda kuin kotiuttamiseen johtaneet prosessitkin. Selkeä ja miellyttävälukuinen tietopaketti perustunee suurelta osin vuonna 2002 ilmestyneeseen Rukiver-teokseen, (Teuvo Alava – Dmitri Frolov – Reijo Nikkilä: Rukiver! – Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa, Edita 2002.) jota Frolov on ollut mukana tekemässä.

Entäpä sitten itse pääasia eli teoksen kuvat? Viime vuosina on lähes vuosittain ilmestynyt sotahistoriallisia teoksia, joiden teemana on jonkin suomalaiseen sotahistoriaan liittyvän tapahtuman käsittely venäläisestä näkökulmasta. Oli kysymyksessä sitten talvisota tai Kannaksen suurhyökkäys 1944, niin kuvilla on näissä teoksissa poikkeuksetta merkittävä rooli.

Käytyäni katsomassa Sanomatalossa keväällä 2011 esillä olleen pienen näyttelyn, jossa esillä oli neuvostoliittolaisten ottamia valokuvia suomalaisista sotavangeista, pelkäsin että kirjan kuva-anti rajoittuisi näyttelyssä nähtyjen kuvien toistoon. Huoli oli kuitenkin turha, sillä Frolovin teoksen pohjana käytetty kuva-aineisto on huomattavan laaja. Osa kuvista on peräisin Frolovin omista kuvakokoelmista, osa puolestaan venäläisistä arkistoista.

Kuvat on painettu miellyttävän suurikokoisina ja – originaalien laadun huomioonottaen– suhteellisen hyvälaatuisina. Niissä kuvissa, missä alkuperäinen kuvateksti on säilynyt, se on liitetty kuvaan ja sitä täydentävät Frolovin lisätiedot tai kommentit.

Teoksen kuvat olisi  tietysti voitu ryhmitellä myös toisin. Nyt lukijalle selviää ainoastaan, että talvi- ja jatkosodan kuvat on eroteltu toisistaan. Muuten jaottelu vaikuttaa paikoin sattumanvaraiselta. Niiden kuvien kohdalla, joista tietoja ei ole ollut saatavissa, on kuvatekstiksi valittu suoria lainauksia teoksen johdanto-osuudesta. Kirja menettää näin ehkä osan jäntevyydestään. Tämän häiriötekijän olisi voinut kiertää tutustumalla esimerkiksi saksalaisen Deutsch-Russisches Museumin julkaisemaan Beutestücke. Kriegsgefangene in der deutschen und sowjetischen Fotografie 1941-1945 –teokseen, jossa esitellään saksalaisia ja venäläisiä sotavankeja  jäntevästi kirjoitetun, lyhyen tekstitaustoituksen ja runsaiden valokuvien kautta.  Kyseisen kirjan suurikokoinen A4-formaatti on mahdollistanut sen, että kuvat eivät ole erillisenä liitteenä, vaan ne on punottu osaksi kerrontaa täydentävinä elementteinä.

Uskon, että teos saattaa osaltaan antaa lisätietoa sellaisten sotavankien viime vaiheista, joiden jäljet katoavat Neuvostoliiton vankileiriviidakoihin. Suomessa on edelleen perheitä, joiden isoisä ei palannut vankeudesta. Kadonnut saattaa hyvinkin olla löydettävissä valokuvista, jotka puolestaan saattavat antaa vinkkejä siitä, mistä lisätietoja voisi löytää.

Frolov toteaakin jo esipuheessa kuviin liittyvien tietojen olevan paikoin hyvinkin puutteellisia ja mainitsee ottavansa mielellään vastaan tiedon, mikäli esim. joku kuvissa ollut henkilö tunnistetaan.

Vilkaisu teoksen lopusta löytyvään kirjallisuusluetteloon paljastaa surullisen asiantilan: Rukivehr-teoksen lisäksi suomalaisista sotavangeista ei juuri ole olemassa tutkimusta, ja Kuviin vangitut täyttää siksi osaltaan tätä aukkoa suomalaisessa historiankirjoituksessa. Tilanne on siinäkin mielessä hämmästyttävä, että tiedämme, millaisessa pysyvässä korkeasuhdanteessa kaikenlainen sotahistoria Suomessa on. Toivonkin Frolovin jatkavan aiheen parissa, varsinkin kun hän teoksessaan useaan otteeseen antaa ymmärtää, että kyseessä on vasta ensimmäinen pintaraapaisu.

Teuvo Alava, vangittiin Sotatunturin lähellä 13.04.1944. Alava oli Sotavangit ry:n viimeinen puheenjohtaja. Kuva Rukiver-kirjan kuvitusta

Neuvostoliittolaista sotapropagandaa. Kuva: Antikvaarinen kirjakauppa Menec.