Hesan mummon huolenpito

Venholan lapsuusaika osui 1960–70-luvulle ja kirjailija vietti paljon aikaa erityisesti Hesan mummon luona. Siellä hän oppi jo varhain valmistamaan muun muassa herkullista kaalilaatikkoa: maukasta, mehevää ja irtonaista. Mummon perunavellin tuoksu nosti veden kielelle, eikä ihme. Sen oli mummon mukaan oltava tasaista kuin sametti ja lempeää kuin kesätuuli. Hesan mummon pienessä yksiössä valmistui maailman paras madekeitto kyytipoikanaan vain leipää ja maitoa. Mummon käyttämät ainekset olivat yksinkertaisia, mutta ruoka valmistettiin rakkaudella. Lapsen ja mummon välillä vallitsi kunnioitus ja lämpö, joskus jopa pikkuiseen lämmittävään konjakkinaukkuun asti. Hesan mummon äiti, Norolan mummo, oli elämäänsä vaivanneesta köyhyydestä huolimatta ollut sitkeä ja kekseliäs. Häneltä olivat peräisin Hesan mummon monet tokaisut ja ruoat, jotka sittemmin kulkeutuivat seuraaville polvillekin.

Lomia Sälinkään mummon hoivissa

Vaikka kauppa oli lähellä, niin ruokaa tehtiin paljon maaseudun tapaan. Viili tehtiin itse ja lapselle suureksi ihmeeksi kaupasta käytiin ostamassa maitoa ja viilin siementä. Kuitenkin kotiin tullessa kassissa oli vain maitoa ja yksi viilipurkki – ei mitään siemeniä. Omasta kasvimaasta kaivettiin perunat ja nostettiin sipulit, metsästä poimittiin valikoiden parhaan näköiset rouskut. Kun höyry kiemurteli valkeista kypsistä perunoista kohti kattoa ja sienisalaatti nostettiin isolla lusikalla perunoiden viereen lautaselle, radiosta kuului vanhaa tanssimusiikkia ja mummo hyräili hiljaa sen tahdissa. Taas kerran ajattomuus hipaisi pientä tyttöä. Sälinkään mummo oli ollut nuorena sisäkkönä paremmissa piireissä ja hän tiesi miten ruokaa piti tehdä ja pöytä kattaa.

Vanhemmat uudistivat ruokatapoja

Töissä käyvät vanhemmat turvautuivat uunilenkkimakkaroihin, jääkaapinsiivouskeittoihin ja pakastevihanneksiin ajan tavan mukaan. Lauantailenkki oli lasten haluttua ruokaa. Vaikka ensimmäinen pitsanteko ei äidiltä onnistunutkaan, vierasruokiin panostettiin aina innokkaasti. Silloin valmistettiin parasta, katettiin kauniisti ja isä avasi viinipullon. Mökkimuistot keskittyvät kalastukseen ja grillaukseen. Isä oli grillimestari, jonka grillit paranivat ja kehittyivät vuosien varrella, samoin kävi isälle tarjotun ”grillausnesteen” laadulle.

Omassa kodissa paluu olennaiseen

Kirja päättyy kirjoittajan kodissa omassa leivinuunissa kypsyviin ruisleipiin. Näin vanha ruokaperinne elää nykyajassa ja mieli on haikea. Näkyvissä on edellisten sukupolvien vaikutus henkilökohtaiseen ruokahistoriaan. Tekstissä eivät välity ainoastaan reseptit, vaan myös tunnelma.

Syömään! tarjoaa paitsi kuvauksen kirjoittajan suvun ruokaperinteestä, se antaa myös muutamia yksinkertaisen perusruokien ohjeita ja ruokaan liittyvää arjen ajankuvaa reilun puolen vuosisadan ajalta. Sinä aikana suomalainen arkiruokailu on kokenut suuria muutoksia. Perheiden omaa ruokahistoriaa ei osata välttämättä enää arvostaa. Tilalle ovat tulleet erilaiset muodit, aatteet ja suuntaukset. Tutkimuksissa vuorollaan lähes jokainen ruoka todetaan lihottavaksi tai epäterveelliseksi ja ohjeita ja ruoka-aineksia haetaan mitä kauempaa sitä parempi.

Kirjoittaja on halunnut nostaa mummot ja mummojen kokkaukset taas kunniaan. Niistä on edelleen meille opittavaa. Aina ei tarvita gourmet-annoksia. Suuri nautinto voi tulla luontevasta arjesta ja vanhasta perinneruoasta. Kirja sopii ruoasta ja ihmisistä kiinnostuneille. Se ei ole tutkielmakirjallisuutta, vaan lähinnä pienen tytön näkökulmasta tehty muistelmakirja. Pientä tarkennusta olisi voinut tehdä oikeakielisyyteen. Ulkoasun vaatimattomuus tukee kirjan nostalgiaa. Tosin joistakin ruoista olisi kaivannut laadukasta kuvaa selventämään oman mielen luomaa kuvaa valmiista annoksesta. Kaiken kaikkiaan kirja saa vesi kielellä muistelemaan omia lapsuuden herkkuja.